Tänä vuonna tuntui kuin talvi olisi saapunut aikaisemmin kuin se on saapunut vuosiin, yhtenä aamuna maisema verhoutui valkoiseen lumihuntuun ja marraskuusta tulikin harmaan lukemattomien sävyjen sijaan lumenvalkea. Yhtä nopeasti kuin maisema verhoutui valkoiseen lumihuntuun, marraskuu vaihtui joulukuuhun ja kävellessäni itsenäisyyspäivänä pienen karvakuonon kanssa lumisia metsäpolkuja minä mietin itsekseni, kuinka mielettömän onnellinen olin siitä, että tänä vuonna talvi oli saapunut aiemmin kuin osasin odottaakaan. Metsän verhoutuessa valkoiseen lumihuntuun pysähdyimme pienen karvakuonon kanssa aina hetkittäin ihmettelemään ympärillämme avautuvaa maisemaa, kuuntelimme tuulen huminaa puiden latvoissa ja hengittämään syvään raitista ilmaa.
Niitä lumisia metsäpolkuja olemme kulkeneet koko joulukuun, ihmetelleet lumisen maiseman kauneutta päivästä toiseen ja pysähtyneet kuuntelemaan hiljaisuutta, katselemaan, kuinka tuuli saa lumen putoamaan korkeiden havupuiden oksilta. Niissä hetkissä on ollut jotain äärettömän taiainomaista ja olen ollut jokaisesta hetkestä niin valtavan onnellinen, että se on tuntunut jokaisessa hengenvedossani lumihiutaleiden putoillessa hiuksilleni.
Lähetä kommentti