SATEINEN AAMU TOVE JANSSONIN MAAILMASSA

Tänään sadepisarat ropisivat rauhallisina kattoon, kun heräsin uuteen harmaaseen aamuun ja huoneeni hämärässä kuuntelin, kuinka jokainen tuulenhenkäys sai kuistin tuulikellon soimaan. Koirat olivat tulleet nukkumaan viereeni, toinen niistä avasi haukotellen silmänsä venytellessään tassujaan ja hymyillen minäkin päätin jäädä vielä hetkeksi, kaivauduin lämpimän peiton alle näkemään levotonta unta jostain menneisyydestä ja noustessani lopulta sängystä tunsin, kuinka levottomuus oli tarttunut minuun kuin muistuttaakseen kaikesta siitä, mistä olen vihdoin uskaltanut päästää kokonaan irti, en halua enää mitään siitä elämääni. En yhtään mitään, minä mietin kävellessäni keittämään itselleni teetä, ikkunalasin takana tuuli tarttui pensaisiin ja omenapuiden latvoihin kuin yrittäen kertoa lähestyvästä syysmyrskystä ja parkettilattia jalkojeni alla tuntui kylmältä, kohta täytyisi varmasti alkaa käyttämään villasukkia.

Hetkeä myöhemmin pukeuduin lämpimään neuletakkiin ja istuin sitten olohuoneessa juomassa vaniljateetä sateen yltyessä ikkunalasin takana, minä rakastan tällaisia syysaamuja, mietin kuunnellessani hiljaisuuden kaikuvan talon jokaisessa nurkassa ja avatessani kirjan, jota olin muutamaa päivää aiemmin alkanut lukemaan. Muumipappa ja meri on ehdottomasti yksi niistä kirjoista, jotka voisin lukea kerta toisensa jälkeen aina uudestaan ja uudestaan, se on minulle yksinkertaisesti aivan äärettömän rakas kirja ja rauhoittaa minua tavalla, johon mikään muu kirja ei ole koskaan pystynyt tai tule todennäköisesti koskaan pystymään. Siksi minä suosittelen ehdottomasti lukemaan sen, jos et jostain tuntemattomasta syystä ole sitä vielä lukenut, suosittelen luonnollisesti myös rauhallisia syysaamuja ja vaniljateetä sateen ropistessa peltikattoon, myös pimenevät illat vaniljateen ja tämän kirjan kanssa toimivat.