HÖLMÖSTÄ RAKKAUDESTA

Perjantaina hymyilin tyhmästi maailman rakkaimmalle ihmiselle, joka innostui museossa kaikista pienistä asioista ja jatkoin hymyilemistä nähdessäni sen saman innostuksen palaavan istuessamme hetkeksi katselemaan kaupungin verhoutuvan onnellisuuteen varmaan ensimmäistä kertaa kuukausiin. Hymyilin sille samalle aivan suunnattomalle onnellisuudelle, joka tarttui meihin auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitämme ja tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiimme, keskustan terassit täyttyivät ihmisistä onnellisuus kasvoillaan ja olisin halunnut ostaa itselleni uudet kengät. Hetken harkittuani päätin kuitenkin olla ostamatta ja katselin sitten hymyillen rakkaita rikkinäisiä kenkiäni istuessani satamassa syömässä jäätelöä, hymyilin auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ja kerroin, kuinka tahdon valokuvata vuoden ensimmäisen kesäpäivän ääretöntä kauneutta, vallitsevan hetken loputonta onnellisuutta.

Minulla on ollut viimeaikoina tavallaan aivan käsittämätön ikävä valokuvaamista ja katsellessani maisemaa linssin lävitse kävellessäni laiturilla tuntui aivan kuin olisin palannut kotiin, tuntui kuin olisin löytänyt kadonneen palasen itsestäni, sen saman, joka katosi kuin huomaamattani talven pimeydessä. Oli vuoden ensimmäinen oikea kesäilta, tiedättehän sellainen, kun kaupunki ympärillä tuntuu rauhoittuvan auringonlaskun harmoniaan tuulenhenkäysten ollessa vielä lämpimiä ja ilmassa tuoksuu vahvasti elämä. Istuttiin puistossa kavereiden kanssa nauramassa kaikelle epäoleelliselle, valokuvissa kasvoilleni piirtyi huolettomuus ja myöhemmin auringonlaskun verhotessa maisemaa harmoniaan käveltiin jälleen kahdestaan keskustassa, katselin tuulenhenkäysten tarttuvan varovaisesti maailman rakkaimman ihmisen hiuksiin Vapaudenkadulla ja en voinut olla hymyilemättä, niin suunnattoman paljon rakastin.

Istuttiin vielä hetki ulkona nauttimassa kesäillan harmoniasta ja myöhemmin nukahdin sen maailman rakkaimman käsivarsille, näin sekavaa unta eksymisestä ja tuntemattomista kaupungeista, lähtemisestä. En oikeastaan koskaan mieti unieni merkityksiä, mutta herätessäni uneni sekavuuteen vuorokauden vaihteen jälkeen en enää osannut olla miettimättä, katselin rakastamani ihmisen tekevän muutaman metrin päässä ruokaa ja en vain yksinkertaisesti olisi voinut olla enää yhtään onnellisempi, halasin hymyillen tyhmästi. Aamuyön ensimmäisinä tunteina piilouduttiin peiton alle katsomaan lempisarjaani, hymyillen katseltiin silmiin ja kuten lähes aina, nukahdin ennen ensimmäisen katsomamme jakson loppua aavistaen näkeväni samaa unta eksymisestä ja tuntemattomista kaupungeista, tietäen kuitenkin, että sinun kanssasi ei haittaisi olla eksyksissä, sinun kanssasi ei pelottaisi lähteä sanomatta sanaakaan.

Sinun kanssasi tuntematon kaupunki tuntuisi seikkailulta, mietin aamulla herätessäni verhojen läpi murtautuviin auringonsäteisiin ja Scandinavian Music Groupin soidessa kuulokkeissani sanoin muistatko miltä tuntuu / juopua kesäyönä / hölmöstä rakkaudesta / kastella jalat heinikossa / suudella poikaa aidan takana naurahdin, kuinka minusta on tullut oksettavan siirappinen ja kuinka kaikesta huolimatta en osaa olla vähääkään pahoillani siitä, en osaa olla pahoillani suunnattomasta onnellisuudestani ja rakkaudestani, en yhdestäkään kirjoittamastani lauseesta. En osaa olla pahoillani, sillä kaiken kokemani jälkeen tämä suunnaton onnellisuus ei ole minulle itsestäänselvyys ja näin suurta rakkautta en olisi koskaan uskonut kokevani, ehkä nimenomaan siksi minulla on teille yksi tärkeä asia: rakastakaa enemmän ja juopukaa kesäöisin siitä hölmöstä rakkaudesta, katselkaa öisen tähitaivaan sijaan toisianne silmiin ja olkaa yhdessä rakastuneita hölmöjä, nimittäin kuten joku tuntematon sen Kruunuvuoren kallioon kirjoitti

    rakkaus on maailman siistein asia.