Tänä aamuna join vaniljateetä auringonsäteiden maalatessa varjojaan valkoisille seinille ja pukeuduin ensimmäistä kertaa tämän kevään aikana kahden vuoden takaiseen festarimekkooni, siihen samaa, johon pukeutuneena minä olin Ilosaarirockissa Angus & Julia Stonen keikalla rikkinäinen, äärimmäisen alaston musiikin loputtoman voiman edessä ja silti aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen. Sinä heinäkuisena päivänä olin kokonainen kaikessa siinä rikkinäisyydessäni ja takkuisissa vaaleissa hiuksissani, olin kokonainen ilman toista ihmistä vierelläni, mutta siitä lämpimästä heinäkuisesta päivästä on jo uskomattoman kauan. Aivan uskomattoman kauan ja kävellessäni tänään samaiseen mekkoon pukeutuneena aamupäivällä kuvaamassa kampanjamme viimeistä videota olin yksinkertaisesti aivan äärettömän onnellinen kaikesta siitä, mitä sen heinäkuisen päivän jälkeen on tapahtunut. Olin onnellinen ihan jokaisesta auringonsäteisiin verhoutuneesta aamusta, pimeästä illasta pienessä asunnossani pikkukaupungin rauhallisuudessa ja lämpimästä kesäyöstä tässä kaupungissa asfaltin ollessa lämmin paljaiden jalkojeni alla.
Olin onnellinen tämän kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista ja kauniista hetkistä yleisömeren keskellä, mutta ennenkaikkea olin onnellinen miehestä, jonka kanssa kävelin eräänä marraskuisena yönä siihen pieneen asuntooni pikkukaupungissa kuuntelemaan rakasta musiikkia. Olin onnellinen siitä miehestä, jota rakastin tänä maanantaina enemmän kuin olen rakastanut ketään koskaan ja siksi kuunnellessani tänään Vesalan uuden biisin pukeutuneena siihen samaan mekkoon, joka on nähnyt elämääni myös sen heinäkuisen päivän jälkeen, en vain osannut lopettaa hymyilemistä. Auringonsäteiden lämmittäessä kalpeita poskipäitäni tunsin typerän onnellisuuden tarttuvan kiteinä silmäkulmiini kertosäkeen saadessa askeleeni keinumaan sanoin onks tääl muka muitaki ihmisii / ei ainakaan ketään noin hyvii / mä laitan kädet sun paidan alle / onks tääl muka muitaki ihmisii / mun pää on täynnä vaan sun kuvii / mä kerron tän koko maailmalle ja hymyilin jokaiselle tuntemattomalle vastaantulijalle, halusin kertoa koko maailmalle suunnattomasta rakkaudestani, mutta myös tästä Vesalan uudesta biisistä, joka on täydellinen.
Kirjoitin viime kesänä, ettei mikään albumi ollut liikuttanut minua aikoihin niin tavattoman suuresti kuin Vesalan debyyttialbumi ja hetkeäkään epäröimättä uskallan väittää, ettei sen viime kesäkuussa ilmestyneen albumin jälkeen ole tullut yhtäkään albumia, joka olisi liikuttanut läheskään yhtä paljon. Kyseinen albumi oli ja on tottakai edelleen aivan käsittämättömätöntä rakkautta ja ehkä nimenomaan siitä syystä odotukseni artistin uutta tuotantoa kohtaan olivat melko korkealla. Muitaki ihmisii on kuitenkin jotain sellaista, mikä sai tänään allekirjoittaneen hymyilemään tyhmästi tuntemattomille vastaantulijoille ja tanssimaan askeleet matkalla kotiin järkyttävän kuumeisesta olotilasta huolimatta, joten on varmaan sanomattakin selvää, että kyseinen biisi ylitti kaikki hurjatkin odotukseni. Vesalan debyyttialbumiin verrattuna tämä biisi on tavallaan helpommin lähestyttävää musiikkia, minkä ansiosta uskaltaisin lyödä vetoa siitä, että tämä tulee melko varmasti soimaan tulevana kesänä radiokanavilla huomattavissa määrin ja kesän keikoilla tästä tulee nimenomaan se biisi, joka sytyttää yleisömeren liekkeihin. Siellä yleisömeren keskellä on sitten mainio hetki tarttua sitä ihastustaan kädestä, nimittäin sanat mä luulin: ei tääl oo mitään, ei mitään / enkä mä vanno enää / mut jos voit lähel pitää / sun jälkeen ei tuukaan ketään ovat aivan kuin tarkoitetut juuri siihen.
Ennen niitä kesän keikkoja menisin sinuna kuitenkin kuuntelemaan sen biisin tästä.
Lähetä kommentti