7. maaliskuuta 2017

SIIHEN MELKEIN PAKAHTUU

Pienessä yksiössäni oli hämärää, kun heräsin keittämään itselleni teetä, istuin sängyn reunalla villasukat jalassa ja kuuntelin, kuinka musiikki kaikui aamun ensimmäisten auringonsäteiden harmoniassa. Musiikki ei ole luvattoman pitkään aikaan kuulunut aikaisiin aamuihini, totesin keinuessani musiikin mukana uskomattomaan onnellisuuteen, enkä en osannut olla hymyilemättä harjatessani takkuisia hiuksiani, syödessäni nopeasti aamiaista ja pakatessani tavaroitani uuteen kangaskassiini, musiikki ei ole kuulunut luvattoman pitkään aikaan elämääni yhtä vahvasti kuin ennen ja se on yksinkertaisesti surullista, minä mietin vielä kävellessäni bussipysäkille. Likaisen ikkunalasin lävitse kaupunki näytti äärettömän kauniilta, hymyilin tuntemattomalle tytölle jäädessäni pois väärällä pysäkillä ja kävelin sitten kamerani kanssa kadunkulmia, jotka ovat viimein alkaneet tuntua yhtä turvallisilta kuin kaikki ne Helsingin tuntemattomat kadunkulmat, ne kaikki loputtomat, joihin minä aikoinaan rakastuin kävellessäni vanhan kamerani kanssa keräämässä muistoja, katselemassa rakkaita maisemia kuin näkisin ne aina aivan ensimmäistä kertaa.

Siinä, missä musiikki on luvattoman kauan kuulunut elämääni vähemmän kuin ennen, aiemmin elämääni vahvasti vaikuttanut valokuvaaminen on kuulunut siihen mahdollisesti vielä vähemmän ja sekin on tavallaan uskomattoman surullista, sillä kävellessäni tänään tuntemattomia kadunkulmia katsellen maisemaa linssin lävitse olin pakahtua äärettömään onnellisuuteeni, joka tuntui rintalastani alla sydämeni muuttuneena rytminä. Sellaisia hetkiä tarvitsen enemmän, etten muuttuisi vähitellen itselleni vieraaksi ja värittömäksi ihmiseksi, jonka kroonisesti surulliset silmät eivät osaa valehdella eivätkä kertoa totuutta, lohduttomaksi varjoksi itsestäni. Sellaisia hetkiä ja ehdottomasti myös sellaisia kuin istuessani tänään lausumassa rakkausrunoja akustiselle kitaralleni iltapäivän auringon lämmittäessä selkärankaani ja vaniljateen maistuessa muistoilta jostain kaukaisuudesta, musiikin kuulostaessa yksinkertaisesti niin hyvältä, että sanojen all night under the street lights, come on let's waste our time / keep your fingers crossed tonight, i don't care if we die kaikuessa valkoisilla seinillä en voinut olla hymyilemättä, itkin pelkästä onnesta.

IMG_8388IMG_8357IMG_8398IMG_8364IMG_8413

1 kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.