Viimeisimmän viikon aikana elämä on tuntunut vuoristoradalta ilman turvakaiteita, olen istunut iltaisin pimeässä asunnossani osaamatta tehdä mitään ja kävellyt aamuisin keskustassa verhoutuen kaupungin harmauteen, mutta kaikesta siitä huolimatta elämä on hetkittäin ollut uskomatonta onnellisuutta, sellaista, mihin voisi melkein luulla pakahtuvansa. Onnellisuutta on ollut maailman rakkain ihminen, jonka kainaloon on voinut nukahtaa työpäivän jälkeen pelkäämättä mitään ja auringonsäteisiin verhoutuneet hetket, kun ollaan istuttu satamassa hymyilemässä toisillemme, kävelty kotiin iltapäivän auringonsäteiden turvallisessa syleilyssä ja elämä on tuntunut hetkellisesti kevyemmältä kuin aikoihin, onnellisuutta on ollut sen maailman rakkaimman ihmisen syli aamuyön ensimmäisinä tunteina, kun maailman paino on tuntunut liian raskaalta kantaa ja kyyneleet ovat valuneet vuolaina poskipäilleni.
Onnellisuutta on ollut ukulelen soittaminen niinä yksinäisinä hetkinä, kun harmaa maisema ikkunalasin takana on pukeutunut vähitellen tummasiniseen samettiin ja kynttilät palaneet loppuun ennen minua, onnellisuutta on ollut musiikki, joka on onnistunut rauhoittamaan kaikista vaikeimpina hetkinä vesipisaroiden putoillessa armottomasti kasvoilleni, sellaisina, kun ahdistus on kulkenut pitkin selkärankaani ja on tuntunut hetkittäin raskaalta hengittää. Onnellisuutta, aivan suunnatonta onnellisuutta on ollut maailman rakkaimman ihminen, joka on tarttunut käteeni pelätessäni enemmän kuin koskaan, kuunnellut rauhallisesti puhuessani keskeneräisin lausein ja kuiskannut sitten korvaani rakastavansa minua, onnellisuutta on ollut sanoinkuvaamattoman suuri rakkaus toisiamme kohtaan.
Onnellisuutta on ollut auringonsäteet herätessäni tuntia ennen herätyskelloa, vieressä tuhisevan ihmisen kainaloon käpertyminen vielä hetkeksi ja rauhallinen tunne rintalastan alla kävellessäni aamulla töihin, onnellisuutta on ollut tasainen hengitys. Onnellisuutta on ollut sanat tämä ilta kävellään / käsi kädessä ihmisten edessä / älä sinä muiden katseista välitä / sillä me ollaan yhdessä yhteislauluna keskellä työpäivää, uskomattoman rakas musiikki istuessani bussissa matkalla kotiin auringonsäteiden häikäistessä väsyneitä silmiäni ja hetkeksi unohtamani suklaa kaaoksen valtaamassa keittiössä. Onnellisuutta on tällä hetkellä maailman kauneimpiin lakanoihin nukahtaminen ja tieto siitä, että huomenna voin taas katsoa silmiin ja kertoa rakastavani enemmän kuin olen koskaan rakastanut ketään, enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut osaavani rakastaa, onnellisuutta on rakastaa suunnattomasti.
Lähetä kommentti