31. maaliskuuta 2017

NOSTALGIAA DISCO ENSEMBLEN KEIKALLA

IMG_8931

DISCO ENSEMBLE @ LUTAKKO 25 03 3017      

But maybe i'll come and put you out of your misery / one graceful day i'll set you free, kirjoitin ruutupaperin reunaan kahdeksan vuotta sitten istuessani lukion maantiedon ensimmäisellä kurssilla ja kävellessäni myöhemmin valkoisia käytäviä kuulokkeissani soivat samaiset sanat, kahdeksan vuotta myöhemmin minä seisoin yleisömeren keskellä osaamatta sanoa sanaakaan. Won't you drop dead? / you won't fool me with your same old lies / won't you drop dead? / 'cause i have seen what's behind those eyes sanat täyttivät täyttä salia ja musiikki iski kasvoilleni niin sanoinkuvaamattomalla voimalla, etten tavallaan voinut kuin hymyillä kyyneleet silmäkulmissani, en osannut huutaa mukana tai nostaa käsiäni ilmaan. Olin yksinkertaisesti sanaton, kunnes sanat you will find a second soul / the kind that you can mix in with your own / you will find a second soul / someone who vows you'll never be alone saivat kyyneleet virtaamaan varovaisesti poskipäilleni, ehkä niistä maailman kauneimmista muistoista tai loputtomasta rakkaudesta musiikkia kohtaan, ei sillä oikeastaan ole mitään väliä, minä olin jokatapauksessa siinä hetkessä uskomattoman vahvasti elossa ja olemassa vain musiikkia varten, siinä hetkessä ei ollut olemassa mitään muuta kuin musiikki ja minä, yleisömeren keskellä hukuin omaan onnellisuuteeni, you'll never be alone.

Olen nähnyt Disco Ensemblen luvattoman useasti värivalojen loisteessa, olen seisonut yleisömeren keskellä yhtyeen soittaessa Jurassic Rockin päälavalla iltahämärän vaihtuessa pimeyteen, kaatunut jouduttuani vahingossa pittiin yhtyeen keikalla Nosturissa, saanut käsittämättömästi mustelmia rakastaessani musiikkia enemmän kuin koskaan Tavastialla eturivissä ja huutanut ääntäni käheäksi Provinssissa, mutta nostaessani käteni ilmaan viime lauantaina yleisömeren keskellä Lutakossa mietin, ettei yhtye ole varmaan koskaan kuulostanut yhtä hyvältä. Sanat i know you can see me / but i'm not here / it seems like i'm breathing / but i'm not here eivät ole yksinkertaisesti koskaan kuulostaneet paremmilta, vaikka Disco Ensemble on saanutkin huutamaan ääneni rikki useammin kuin uskaltaisin myöntää ja tanssimaan jalkani kipeiksi kerta toisensa jälkeen. Pimeyden verhotessa kaupunkia tummansiniseen en osannut kuin antaa musiikin kuljettaa mukanaan tunteiden ääripäissä, hukkua aivan loputtomaan onnellisuuteeni värivalojen osuessa vihreisiin silmiini ja hengittää rakkautta jokaisella hengenvedollani, tuntea nostalgian kulkevan pitkin selkärankaa saaden sydämeni muuttamaan hetkittäin rytmiään, kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini.

IMG_8927

Sen lisäksi, että Disco Ensemble kuulosti varmaan paremmalta kuin koskaan aiemmin, illassa tuntui olevan jotain taianomaista, jotain sellaista, minkä ansiosta olin lähempänä 16-vuotiasta itseäni kuin koskaan aiemmin ja tunsin, kuinka se mustahiuksinen melankoliaan verhoutunut tyttö huusi sydämessäni, huusi kovempaa kuin on koskaan uskaltanut huutaa. Disco Ensemble oli silloin ja on edelleen itselleni henkilökohtaisesti niin uskomattoman suuri yhtye, etteivät sanat riitä koskaan kuvaamaan sitä tunnetta värivalojen loisteessa, mutta viime lauantaina minä olin kuitenkinjärjettömän vahvasti elossa, huusin ääntäni käheäksi sen 16-vuotiaan mustahiuksisen emotytön raivolla ja kyyneleet silmäkulmassa olin yksinkertaisesti niin äärimmäisen onnellinen, etteivät kaikki maailman keskeneräiset lauseetkaan pystyisi enää kuvailemaan sitä tunnetilaa. Siinä hetkessä minä olin samanaikaisesti sekä rauhaton että suunnattoman rauhallinen, äärettömän rikkinäinen ja kokonaisempi kuin kukaan muu, siinä hetkessä minussa asui vuosien takaista melankoliaa ja silti niin käsittämättömän suurta onnellisuutta, että voinut kuin rakastaa ja siitähän musiikissa todellisuudessa on kysymys, sanoinkuvamaattomasta rakkaudesta, joka huutaa encorea unissaankin.

IMG_8928

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.