Kaksi vuotta sitten rakastin musiikkia enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella rakastavani mitään tai ketään, rakastin enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut myöntää ja olin varma, etten tulisi koskaan rakastamaan mitään tai ketään enemmän. En tiennyt mitään suurempaa onnellisuutta kuin sen, kun nostaa kädet ilmaan yleisömeren keskellä ja huutaa ääntään käheäksi aivan äärettömästä onnellisuudesta, siitä määrittelemättömästä tunteesta, kun musiikki murtaa kylkiluita yksi kerrallaan ja vetää armottomasti turpaan. En tiennyt mitään suurempaa rakkautta kuin sen äärettömän rakkauteni musiikkia kohtaan, äärettömän rakkauteni eturivissä kyyneleet silmäkulmissani musiikin keinuttaessa mukanaan tunteiden ääripäissä, sen aivan äärettömän rakkauteni, joka kasvoi lopulta niin uskomattoman suureksi, etteivät sanat enää riittäneet kuvailemaan. Minä en tiennyt mitään suurempaa ja vuosien saatossa onnistuin keräämään itseeni järjettömän määrän uskomattoman rakkaita hetkiä värivalojen loisteesta, huutamaan ääneni käheäksi luvattoman monesti yleisömeren keskellä sekä lupaamaan itselleni, ettei mikään tulisi koskaan olemaan minulle yhtä rakasta kuin musiikki, mikään ei olisi koskaan enemmän.
En tavallaan ollut ihminen, joka olisi kaivannut vierelleen toista ihmistä, olin vain yksinkertaisesti käsittämättömän tyytyväinen elämääni juuri sellaisenaan, rakastin tuntemattomia kadunnimiä kävellessäni vieraissa kaupungeissa, musiikkiin hukkumista yleisömeren keskellä, kitarasoundia pitkin selkärankaani ja väsyneitä kotimatkoja aamuyön ensimmäisinä tunteina, rakastin sydämeni pohjasta. It can be born anywhere / in the last place you'd expect / in a way you'd never dream / it can grow from nothing / and blossom in a second / a single glance is all it takes / to get inside you Amy Lee laulaa tulevan sooloalbuminsa ensimmäisellä singlelohkaisulla ja en voi kuin unohtua miettimään, kuinka vahvasti ne sopivat elämääni ja nimenomaan juuri siihen marraskuiseen iltaan, kun Helsinkiin värivalojen loisteeseen matkustamisen sijaan minä seisoin pienen oopperakaupungin pienessä baarissa, eturivissä katsomassa ystävieni keikkaa. Myöhemmin samana iltana istuin toisessa baarissa, puhuin rakkaudestani musiikkiin ja tutustuin mieheen, jonka pyysin aamuyön ensimmäisinä tunteina luokseni kuuntelemaan musiikkia ja jolle kerroin tahtovani tatuoida ranteeseeni tärkeitä sanoja, aivan äärettömän ihanaan mieheen, jonka ruskeita hiuksia silitin aamulla miettien, etten minä voi rakastua eikä minuun voi rakastua, ei minussa ole mitään rakastettavaa.
En tavallaan ollut ihminen, joka olisi kaivannut vierelleen toista ihmistä, olin vain yksinkertaisesti käsittämättömän tyytyväinen elämääni juuri sellaisenaan, rakastin tuntemattomia kadunnimiä kävellessäni vieraissa kaupungeissa, musiikkiin hukkumista yleisömeren keskellä, kitarasoundia pitkin selkärankaani ja väsyneitä kotimatkoja aamuyön ensimmäisinä tunteina, rakastin sydämeni pohjasta. It can be born anywhere / in the last place you'd expect / in a way you'd never dream / it can grow from nothing / and blossom in a second / a single glance is all it takes / to get inside you Amy Lee laulaa tulevan sooloalbuminsa ensimmäisellä singlelohkaisulla ja en voi kuin unohtua miettimään, kuinka vahvasti ne sopivat elämääni ja nimenomaan juuri siihen marraskuiseen iltaan, kun Helsinkiin värivalojen loisteeseen matkustamisen sijaan minä seisoin pienen oopperakaupungin pienessä baarissa, eturivissä katsomassa ystävieni keikkaa. Myöhemmin samana iltana istuin toisessa baarissa, puhuin rakkaudestani musiikkiin ja tutustuin mieheen, jonka pyysin aamuyön ensimmäisinä tunteina luokseni kuuntelemaan musiikkia ja jolle kerroin tahtovani tatuoida ranteeseeni tärkeitä sanoja, aivan äärettömän ihanaan mieheen, jonka ruskeita hiuksia silitin aamulla miettien, etten minä voi rakastua eikä minuun voi rakastua, ei minussa ole mitään rakastettavaa.
Vuorokautta myöhemmin sama ruskeahiuksinen mies laittoi minulle viestiä ja puolentoista viikon päästä matkustin Jyväskylään, enkä ollut koskaan aiemmin jännittänyt niin uskomattoman paljon kuin sillä ikuisuudelta tuntuneella bussimatkalla, jonka päätteeksi halasin matkakeskuksella miestä, jonka rauhoittavaan ääneen minä olin rakastunut viimeisimmän puolentoista viikon aikana palavasti ja tunsin, kuinka käteni tärisivät. Minä pelkäsin rakastumista ja pelkäsin sitä, etten minä osaisi rakastaa tarpeeksi tai ettei minua voisi rakastaa tarpeeksi, pelkäsin enemmän kuin kuollakseni, mutta siitä äärettömästä pelostakin huolimatta tunsin rakastuvani tähän mieheen aina vain enemmän jokaisella hengenvedollani, rakastuin maailman kauneimpiin silmiin istuessani tuntemattomien ihmisten keskellä, turvallisiin käsivarsiin nukahtaessani vuorokauden vaihteen jälkeen ja nauruun, joka sai hymyilemään seuraavana aamuna vieraassa kaupungissa. Love makes no sense / love has no name / love is never wrong and never needs a reason / i'm drowning in my tears, but my heart's on fire Amy Lee jatkaa laulamista ja minä unohdun miettimään, kuinka myöhemmin matkustaessamme yhdessä Helsinkiin juhlistamaan valmistujaisiani sain ensimmäistä kertaa kuulla sanat, joita en ollut koskaan osannut lausua kenellekään tarkoittaen aivan todella, rakastan sinua, kyyneleet silmäkulmissani katselin miestä vieressäni ja en osannut hetkeen sanoa mitään, niin äärettömästi minä rakastin.
Vuosi sitten seisoin värivalojen loisteessa tämän maailman rakkaimman miehen kädet ympärilläni, miehen, joka piti minusta huolta meinatessani pyörtyä kesken keikan, ja ymmärsin, että huolimatta siitä, että hauras sydämeni tulee luultavasti
jatkuvasti huutamaan rakkauttani musiikkia kohtaan ja minun käteni nousemaan kohti taivasta yleisömeren keskellä pelkästään siitä loputtomasta onnellisuudesta, rakastan tätä biisien välissä silmiini katsovaa miestä enemmän kuin olen koskaan rakastanut musiikkia, minä rakastan enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella rakastavani mitään. It can make you better / it can change you slowly / give you everything you want, ask for nothing in return / in the blink of an eye, the hint of a smile / in the way you say goodbye and every time you find me kuuntelen edelleen niitä sanoja ja tuntuu kuin siitä värivalojen loisteessa vietetystä hetkestä olisi vasta hetki, vasta silmänräpäystä lyhyempi hetki, jonka jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon, minä olen ehtinyt irtisanoa Savonlinnan asuntoni vuokrasopimukseni ja matkustaa sitten Jyväskylään jäädäkseni, on ollut tavallaan uskomattoman kaunis kesä, sanoinkuvaamattomalta tuntunut onnellisuus Provinssin Woodland Stagen edustalla auringonsäteiden häikäistessä silmäni ja loputon rauhallisuus rintalastan alla satojen kilometrien päässä täältä omenapuiden varjossa, on ollut yksi elämäni vaikeimmista syksyistä ja aivan ääretön rakkaus vuoden vaihtuessa seuraavaan, mutta silti kaikesta tärkeimpänä, minä olen ennen kaikkea sen värivalojen loisteessa vietetyn hetken jälkeen tuntenut ensimmäistä kertaa elämässäni, miltä tuntuu rakastaa toista ihmistä niin käsittämättömän paljon, että olisi valmis tekemään mitä tahansa toisen puolesta, olisi valmis tekemään yksinkertaisesti aivan mitä tahansa.
Olen tuntenut ensimmäistä kertaa elämässäni, miltä tuntuu, kun toinen ihminen rakastaa minua niin järjettömän paljon, että olisi valmis tekemään mitä tahansa saadakseen minut lopettamaan itkemisen ja olisi valmis tekemään vieläkin enemmän, jotta minun olisi vähän parempi olla. Ensimmäistä kertaa elämässäni luottanut epäröimättä hetkekään, uskaltanut kertoa vaikeimmista asioista tuntematta turvattomuutta hauraassa sydämessäni ja tuntenut kelpaavani, vaikka itkuiset silmäni muodostaisivat varjoja kasvoilleni ja hiukseni olisivat takkuiset, polvet verillä ja kyljet mustelmilla. Olen tuntenut enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut arvatakaan, mutta samalla käsitykseni rakkaudesta, välittämisestä ja onnellisuudesta ovat muuttuneet radikaalisti, kaksi vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että voisin olla näin suunnattoman onnellinen tai että välittäisin niin sanoinkuvaamattoman paljon, että olisin valmis tekemään mitä tahansa toisen ihmisen puolesta, ihan mitä tahansa sinun puolestasi, sinun, jonka ansiosta minä vihdoin ymmärsin, mitä rakkaus todella tarkoittaa. Love makes no sense / love has no name / love drowns you in tears and then sets your heart on fire / love has no fear, love has no reason kuuntelen Amy Leen laulavan vielä sydämensä pohjasta ja naurahdan itsekseni, kuinka vasta sinun kanssasi olen ymmärtänyt sen, vasta sinun kanssasi olen uskaltanut rakastaa, vasta sinua olen uskaltanut rakastaa ja vain sinua tahdon aina rakastaa.
My love is you, my love you are.
Itku meinas tulla. Hengästyttävä, pakahduttavan tunteellinen kirjoitus. Kiitos tästä tekstistä ja tarinasta. ♥
VastaaPoistavoi ihana♥
PoistaNauti.
VastaaPoistaaivan varmasti.
Poista