On ollut aamuja, jolloin olen herännyt ennen auringonnousua sanoihin se nero joka luulee / että onnellinen mies on / onnellinen aina / on tavattoman tyhmä ja istunut silmät kiinni hämärässä yksiössäni, tahtomattani ollut ihminen, jonka kroonisesti surulliset silmät eivät pysty enää valehtelemaan, eivät sinulle. On tapahtunut paljon, olen istunut vieraassa paikassa vieraiden ihmisten seurassa, katsellut maisemaa vieraasta ikkunasta ja kuunnellut, kuinka ristiriidat särkevät kylkiluuni yksi kerrallaan ja hukkunut sitten sanoihin elämä on sarja / surujenkin sarja / ja joka sitä pelkää / jää hyllylle ja pölyyntyy / niin kuin matkamuistot vain tunteakseni olevani turvassa, kuunnellut tuttua ääntä kuulokkeissani matkalla kotiin ja hymyillyt tyhmästi.
Iltapäiviä, jolloin sanat se valpas joka löytää / arvettoman naisen / on löytänyt koneen / ja mitä sillä tekee / sen voi laittaa päälle / ja katsoa sen tekevän / naiselliset jutut / ja sit kun siihen kyllästyy / sen voi sulkee / sen voi sulkea ovat saaneet kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita ristiriitaisuudesta, kirjoittamaan siitä, kuinka en pelkää tunteiden kärkiä vaan sitä, etten enää tuntisi niitä oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan. Minä tahdon tuntea, vaikka se sattuisi enemmän kuin osaisin kuvitellakaan ja vaikka se saisi kroonisesti surulliset silmäni kertomaan totuuden, tahdon tuntea, sillä parhaimmillaan elämä on ollut viimeaikoina uskomattoman kaunista elokuvateatterin hämärässä, hiljaisissa rappukäytävissä ja rakkaimmilla käsivarsilla, yksinkertaisesti aivan uskomattoman kaunista pimeyden keskellä katsoessani silmiin, joita en vaihtaisi koskaan mihinkään. Yksin nukkuminen on ollut vaikeaa, ikkunalasin takana kaksikymmentä astetta pakkasta ja sängyn vieressä likaisia astioita, kuulokkeissa sanat sun jääräpäinen luonne / on voinut olla riesa / mutta se on lahja / sitä ei voi palauttaa / se on kuin matkamuistot ja puhelimessa vastaamattomia viestejä, ristiriitainen, sitä olen ollut.
Iltapäiviä, jolloin sanat se valpas joka löytää / arvettoman naisen / on löytänyt koneen / ja mitä sillä tekee / sen voi laittaa päälle / ja katsoa sen tekevän / naiselliset jutut / ja sit kun siihen kyllästyy / sen voi sulkee / sen voi sulkea ovat saaneet kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita ristiriitaisuudesta, kirjoittamaan siitä, kuinka en pelkää tunteiden kärkiä vaan sitä, etten enää tuntisi niitä oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan. Minä tahdon tuntea, vaikka se sattuisi enemmän kuin osaisin kuvitellakaan ja vaikka se saisi kroonisesti surulliset silmäni kertomaan totuuden, tahdon tuntea, sillä parhaimmillaan elämä on ollut viimeaikoina uskomattoman kaunista elokuvateatterin hämärässä, hiljaisissa rappukäytävissä ja rakkaimmilla käsivarsilla, yksinkertaisesti aivan uskomattoman kaunista pimeyden keskellä katsoessani silmiin, joita en vaihtaisi koskaan mihinkään. Yksin nukkuminen on ollut vaikeaa, ikkunalasin takana kaksikymmentä astetta pakkasta ja sängyn vieressä likaisia astioita, kuulokkeissa sanat sun jääräpäinen luonne / on voinut olla riesa / mutta se on lahja / sitä ei voi palauttaa / se on kuin matkamuistot ja puhelimessa vastaamattomia viestejä, ristiriitainen, sitä olen ollut.
Lähetä kommentti