CANON EOS 70D

Minä olen oikeastaan aina rakastanut musiikkia enemmän kuin kuvataidetta, ahdistunut tarttuessani siveltimeen päävärien sekoittuessa toisiinsa ja saadessani valkoisen paperin eteeni kasvattanut suojamuurin ympärilleni, minä en ole oikeastaan koskaan osannut piirtää ja kuvataide kokonaisuudessaan tuntui vieraalta aina siihen hetkeen asti, kun ensimmäisen kerran uskalsin tarttua kameraan tummansiniseen samettiin pukeutuneena yönä. Lapsuudessani olin tavallaan pelännyt kameraan tarttumista, mutta tarttuessani ensimmäistä kertaa kameraan seitsemän vuotta sitten tiesin, ettei paluuta tavallaan enää ollut: ensimmäistä kertaa elämässäni löysin uskomattoman luovuuden rintalastani alta ilman musiikkia tai kirjoittamista, kävelin vanha digikamera kädessäni tummansinisen taivaan alla ja tuulenkäysten tarttuessa hiuksiin ilmassa tuoksui alkusyksy. 

Saadessani vuosia sitten ensimmäisen järjestelmäkamerani, kiipesin aamuyöllä ikkunasta hiljaisille kadunkulmille kuvaamaan maailman uskomatonta kauneutta ja pysähdyin rantaan kuuntelemaan, kuinka linnut lauloivat vapauttaan: olin löytänyt valokuvaamisen taianomaisuuden. Kohtalon saattaessa minut yhteen seuraavan järjestelmäkamerani kanssa viime kesänä tanssin pimeyteen verhoutuneilla kaduilla valkoisessa mekossani, kuvasin vanhoja puutaloja tummansinisen taivaan alla ja hymyilin itsekseni: seuraavan vuoden aikana valokuvasin uskomattoman paljon, kamerasta tuli tavallaan paras ystäväni ja seikkailin tuntemattomilla kadunkulmilla nimenomaan juuri kameran kanssa, en koskaan rakkaiden ihmisten. Valokuvaaminen on antanut minulle paljon, opettanut näkemään maailman uskomattoman kauneuden, jokaisella hengenvedollani olen ymmärtänyt enemmän ja katsellessani tänään ilta-auringon säteisiin kietoutunutta maailmaa uuden järjestelmäkamerani kanssa tunsin äärettömän suurta kiitollisuutta valokuvaamista kohtaan, tämän kameran kanssa aion nähdä maailman entistäkin kauniimpana.

ILOSAARIROCK 2014

Ilosaarirockissa olin äärettömän onnellinen

söin mansikoita auringonsäteiden lämmössä

ja hetkittäin hymyilin typerästi

itsekseni tuntematta pelkoa,

ainoastaan rikkoutumatonta rauhaa

selkärangassani hukkuessani musiikkiin,

nostaessani käteni ilmaan rakkaudesta

loputtomasta onnellisuudesta

tai ehkä suunnattomasta, en tiedä
olisiko se sitten vahvempaa

hetkittäin suljin silmäni tunteakseni
olevani olemassa ainoastaan siinä hetkessä
tunteakseni musiikin jokaisella

hengenvedollani  hauraammalla  

kuinka rintalastan alla hetkittäin muuttui rytmi
Olavi Uusivirta, Jenni Vartiainen, Trentemøller
ja kuinka itkemisestä The Blankoon riemu
tunkeutui selkäytimeeni ihan varoittamatta

(kuuntelit jossain kaukana)  

enkä oikeastaan uskalla kirjoittaa kaikista hetkistä
onnellisuutta kengänpohjissani tanssittiin pimeässä
laulettiin rakkaudesta äärettömästä rikkinäisestä ja
aamuyöllä hymyiltiin toisillemme 

   kuinka onkaan tässä hetkessä

        kaikki

hiukset sekaisin aamuauringossa naurettiin
(vaikka oli jatkuvasti tukahduttavan kuuma)
auringonsäteille kasvoillamme onnellisuutta

onnellisuutta sanoinkuvailematonta musiikin hukuttaessa

loputtomaan rakkauteensa Ellie Gouldingin noustessa lavalle

kyyneleet silmäkulmassa olin enemmän kuin koskaan elossa

   kaikki mitä rakastan   

    siinä hetkessä     

kyyneleet eivät jääneet kiteiksi silmäkulmiini maailma
uskomatonta kauneutta Lapkon ollessa täydellisyyttä

ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen asti

tunsin löytäneeni kotiin             

 if you never dream    

you'll never fly   

(kiitos)              

enemmän kuin koskaan elossa

Tänään suuntaan Joensuuhun olemaan uskomattoman onnellinen musiikista selkäytimessäni, hyökyaaltojen voimakkuudella sydämeeni iskevästä rakkaudesta ja jokaisesta vierelläni olevasta kauniista ihmisestä, tänään onnellisuuttani ei riittäisi kuvailemaan keskeneräiset rakkaustarinat tai epätäydelliset lauseet päiväkirjani sivuilla. Tänään tuntuu, etten mistään muusta osaa enää kirjoittaakaan, onnellisuus tuntuu jokaisella hauraalla hengenvedollani ja sivuäänenä sydämessäni, kuiskailee korvaani, tänään ollaan enemmän kuin koskaan elossa.

ice cream, flowers and pussy

Festarirannakkeet ranteessasi ovat tulleet osaksi sinua, minulle sanottiin eräänä auringonsäteisiin pukeutuneena päivänä kolmensadan kilometrin päässä täältä ja naurahdin itsekseni neljälle rannekkeelle ranteessani, niihin rannakkeisiin kiteytyy uskomaton määrä onnellisuutta: suunnaton onnellisuus suurimman musiikkirakkauden noustessa lavalle, illan viimeiset auringonsäteet leirintäalueella ja kyyneleet silmäkulmissani pimeyden laskeutuessa viimeisen esiintyjän noustessa päälavalle, kun on huudettava äänensä käheäksi pelkästään siitä suunnattomasta onnellisuudesta ja annettava kyynelten virrata poskipäille, annettava musiikin viedä mukanaan toiseen todellisuuteen yleisömeren keskellä.

Ellie Goulding, Portishead, Alice in Chains, Haim, Jenni Vartiainen, Lapko, Olavi Uusivirta, Riverside, Studio Killers, Trentemøller, Haloo Helsinki!, Happoradio, Herra Ylppö & Ihmiset, Sanni, Stam1na ja uskomaton määrä suunnatonta onnellisuutta tulevana viikonloppuna, aion huutaa ääneni käheäksi pelkästään siitä suunnattomasta onnellisuudesta ja äärettömästä rakkaudestani musiikkia kohtaan. Äärettömästä rakkaudestani elämän rajoittamatonta kauneutta kohtaan ja jokaista ystävääni kohtaan, tulevana viikonloppuna aion laulaa rakkaudesta tuntemattomilla sanoilla ja onnellisuudesta vastaantulijoiden kasvoilla, minun kasvoillani: antaa musiikin viedä mukanaan toiseen todellisuuteen yleisömeren keskellä, nostaa käteni ilmaan onnellisuuden tuntuessa rytmihäiriöinä hauraassa sydämessäni ja sitten musiikin iskiessä selkäytimeeni hyökyaaltojen uskomattomalla voimakkuudella itkeä äärettömästä onnellisuudestani, johon tunnen hetkittäin pakahtuvani.

Tunnen pakahtuvani siitä äärettömästä onnellisuudesta, joka kuiskailee korvaani kävellessäni hukkuessani tunteeseen yleisömeren keskellä ja rakastaessani jokaista elämääni enemmän kuin koskaan aiemmin, voisin huutaa seitsemällä tuntemattomalla kielellä ja suudella jokaista vastaantulijaa, sellaiselle onnellisuudelle voisi rakentaa elämänsä. Niin äärettömän onnellinen aion tulevana viikonloppuna olla aamun ensimmäisistä auringonsäteistä seuraavaan auringonnousuun, vaikka kyyneleet välillä tarttuisivatkin silmäkulmiini,

tulevana viikonloppuna sinä olet onnellinen.

tuulenhenkäisystä hiuksillasi

Auringonsäteet lämmittävät selkärankaani pyöräillessäni aamulla töihin autiotalon ohitse, pysähdyn sillalle katselemaan vuosisatoja hievahtamatta paikallaan seisonutta kivilinnaa ja aamujuna kulkee ohitseni, en oikeastaan haluaisi olla missään muualla. Kuuntelen tuuliaisen kertovan tarinaansa vuosikymmenten takaisesta elämästä ja hymyilyttää ajatella, että kaikki on oikeastaan äärettömän hyvin, että minä olen oikeastaan suunnattoman onnellinen katsellessani kivilinnan seisovan hievahtamatta aloillaan. Kannan käsissäni onnellisuutta tähtipölynä avaruuden laidalta, karttapallon reunalta katselen maailman hiljalleen heräilevän tähän auringonsäteisiin verhoutuneeseen aamuun, polkupyörä ulisee viikonlopun seikkailun jälkeen.

Polvet mustelmilla ja avohaavoilla hymyilen itsekseni tai sitten jokaiselle vastaantulijalle pyöräillessäni keskustaan työpäiväni jälkeeni, pysähdyn kadunkulmalle katselemaan maailman rakkaimman pääkadun vilisevän vastaantulijoita ja ostan itselleni festarimekon miettien, jos näkisit onnellisuuteni nyt. Jos näkisit äärettömän onnellisuuteni kasvoillani nyt, tanssisitko kanssani kadunkulmalta seuraavalle ja laulaisitko suunnattomasta vapaudesta lintuparven lentäessä meidän ylitsemme sinitaivaalla, jokaisesta lempeästä tuulenhenkäisystä hiuksillasi ja viimeisistä auringonsäteistä ennen kesäyön harmoniaa, laulaisitko.

katoamispisteitä

 "Niinä päivinä tuntui kuin olisin valmistautunut rikokseen ja siksi oli kuljettava äänettömin askelin, tunnusteltava pimeää, varottava katkaisijaa, valoa, joka voisi säikäyttää kaiken pois. Olin astumassa paikkaan, johon kenelläkään ei ollut asiaa, toisen ihmisen elämään, ja pelottavinta oli varmuus; ettei kukaan voinut estää minua, kieltää, hänkään ei voisi sanoa enää mitään. Ja kun aamut olivat tuulisia, kun ikkunat kolahtelivat ja kaupungin melu kasvoi, hukutti muut äänet alleen, oli pysähdyttävä, kuunneltava, avattava huoneiden ovet hiljaa; jos hän sittenkin seisoisi siinä ja näkisi kaiken."

Joel Haahtela. Katoamispiste.

Viimeisimmät päivät ovat olleet kauniita, olen juonut aamuisin teetä aamun ensimmäisten auringonsäteiden tulviessa sisään ja maailman heräillessä hiljalleen ikkunalasin takana, on ollut äärettömän rauhallista. Istunut olohuoneen lattialla kuuntelemassa hiljaisuutta ja hetkittäin havahtunut tuulikellon vaimeaan ääneen, joka muistuttaa pimenevistä illoista pikkukaupungin hiljaisuudessa kynttilän valaistessa huonetta lämmöllään: niistä viimeisistä illoista, kun pakattiin kaksikymmentä vuotta muuttolaatikoihin ja istuttiin tyhjässä huoneessa sanomatta ensimmäistäkään sanaa. Hetkittäin olen tuntenut itseni uskomattoman vieraaksi omassa elämässäni, katsellut itseäni ulkopuolisen silmin ja unohtunut huomaamaan, kuinka kiireettömät aamut henkäilevät suunnatonta onnellisuutta kasvoilleni ja jokaisessa unohdetussa tarinassani maailma on äärettömän kaunis: sellaisen hetkittäin unohtaa ja silloin on katseltava itseään ulkopuolisen silmin, kuunneltava hiljaisuuden hukuttavan pikkukaupungin alleen, pysähdyttävä aloilleen miettiäkseen sanomatta jääneitä lauseita totuudesta ja löydettävä itsestään niin uskomattoman suurta onnellisuutta, että pystyisi aiheuttamaan lumivyöryjä aavikoilla.

kuuntelen sun hengitystä

Olen miettinyt, mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna päättäisin matkustaa kolmesataa kilometriä lähemmäs raitiovaunujen kolinaa ja vastaantulijoiden päämäärätöntä kiirettä metron myöhästyessä kaksi minuuttia aikataulusta: mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna päättäisin palata takaisin sinne, missä merituuli tarttuu hiuksiin kävellessäni satamassa auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Miettinyt todella, mitä oikeastaan jäisin kaipaamaan, jos huomenna jättäisin taakseni rakkaan pikkukaupungin ja en palaisi koskaan takaisin, mitä todella jäisin kaipaamaan pikkukaupungin rauhalllisuudesta.

Ehkä jäisin kaipaamaan auringonlaskujen harmoniaa rantakallioilla tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini, hiljaisuutta metsän kuiskaillessa rauhallisuuttaan kävellessäni mustan karvakuonon kanssa kotitalomme takaisessa metsässä ja aamun ensimmäisiä auringonsäteitä ikkunalasin takana, kun pikkukaupunki hiljalleen heräilee ja unohdun juomaan aamuteeni ilman ensimmäistäkään häivähdystä kiireestä: sellaisen rauhallisuuden unohtaa matkustaessaan kolmesataa kilometriä kauemmas pikkukaupungin hiljaisuudesta, kolmesataa kilometriä kauemmas pienestä elokuvateatterista Olavinkadulla. Ehkä jäisin kaipaamaan pikkukaupungin satamaa höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään saapuessaan auringonsäteiden täyttämään satamalaituriin, muistoja kadunkulmilla hymyillessäni vastaantulijoille ja illan viimeisiä auringonsäteitä kävellessäni hiekkateitä pitkin vaaleansiniseen kotiini, mutta sinua jäisin kaipaamaan jokaisella hauraalla hengenvedollani.

Jäisin kaipaamaan niitä uskomattoman kauniita kesäöitä, kun oltiin äärettömän onnellisia tupakansavun tarttuessa hiuksiin ja kiivettiin katolle katselemaan aamuyön viimeisten tuntien vaihtuvan auringonsäteisiin, jäisin kaipaamaan suunnatonta vapautta hengenvetojen kertoessa sanattomasta onnellisuudesta: auringonnousuja kivilinnan varjossa ja varovaista onnellisuutta kasvoillasi, kun sanoit meidän aikamme ei pääty kolmensadan kilometrin välimatkaan. Jäisin kaipaamaan sekavuudella väritettyjä kesäöitä akustisen kitaran kuiskaillessa ilmaan rakkauttaan, kävelyitä sataman hiljaisuudessa maailman romahtaessa niskaani ja sanatonta rakkautta vuorokauden viimeisinä tunteina, tähtitaivasta yllämme istuessamme seitsemännen kerroksen parvekkeella.

Niitä sellaisia ihmisiä, jotka hetkittäin ymmärtävät uskomattomalta kuulostavia tarinoitani ja joiden ansiosta en koskaan luopunut rakkaudestani musiikkia kohtaan: niitä sellaisia ihmisiä, joista en suostuisi luopumaan elämän heitellessä myrskytuulen mukana valtamerten toiselle puolen ja samalla suunnatonta vapauttani, jonka tunnen jokaisella hengenvedollani seikkaillessamme aamuöisin maailman tutuimmilla kaduilla, hymyillessämme suunnatonta onnellisuuttamme ja päätyessämme nukahtamaan hiljaisuuteen,

jäisin kaipaamaan mustelmia polvissani.