Tänään kävellessäni maailman tutuimmilla kaduilla unohduin miettimään sitä, kuinka kaksikymmentä kuukautta sitten olin viimeinen tuulenhenkäys satamassa höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään vastaantulijoille, muuttolinnut sinisellä taivaalla ilman hauraita siiveniskuja kertomassa vapaudesta ja myrskypilvet kirkkaalla taivaalla, kuinka kaksikymmentä kuukautta sitten olin hiljaisuus hirmumyrskyn keskellä. Unohduin miettimään, kuinka kaksikymmentä kuukautta sitten olin majakanvartijan ääretön yksinäisyys hyökyaaltojen lyödessä uskomattomalla voimallaan rantakallioon, valtamerten salaisuudet karttapallon reunalla ja tartuin salamaniskuina rikkinäiseen selkärankaasi kirjoittaen loputtomia valheita kasvoillesi, kuinka tänään kaksikymmentä kuukautta myöhemmin olin ainoastaan kuiskaus metsän humistessa rauhallisuuttaan ympärilläni kävellessäni rantakallioille auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani.
Lintujen laulaessa uskomattoman suurta onnellisuuttaan ja vapauttaan hymyilin itsekseni hirmumyrskyille sydämessäni: niille auringonsäteistä rankkasateisiin vaihtuville tunteille viimeisinä päivinä tässä pikkukaupungissa kaksikymmentä kuukautta sitten, kun istuin samaisilla rantakallioilla kirjoittamassa. Kirjoittamassa keskeneräisistä lauseista ja loputtomasta haikeudesta, vaikka tavallaan olin äärettömän onnellinen päästessäni muuttamaan pikkukaupungin rauhallisuudesta sinne, missä raitiovaunut kolisevat ohitseni tuntemattomilla kadunkulmilla ja vastaantulijat myöhästyvät metrosta juostessaan toivottomasti kilpaa sekunteja vastaan. Katselin horisontissa siintävää maisemaa kyyneleet silmäkulmassani, kuuntelin uskomattoman kaunista hiljaisuutta kävellessäni metsän rauhallisuudessa ja seikkailin vaaleanpunaisella polkupyörälläni keskustaan rakastamaan ihmisiä, jotka tuntevat jokaisen virheeni.
Siitä hetkestä, kun aamuyön ensimmäisinä tunteina katselin tummansinistä maailmaa kotimatkalla ja matkustin aamulla tuntemattomille kadunkulmille, on kaksikymmentä kokonaista kuukautta. Kaksikymmentä kuukautta olen harhaillut tuntemattomilla kadunkulmilla kuunnellen raitiovaunujen kolisevan ohitseni, hengittänyt vapautta jokaisella hengenvedollani istuessani rantakalliolla merituulen tarttuessa hiuksiini, kuunnellut kaupungin kertovan tarinoitaan vuosikymmenten takaisesta onnellisuudesta ja etsinyt onnellisuuttani maailman pukeutuessa tummansiniseen samettiin kävellessäni asemalta kotiovelleni, kävellyt neljänteen kerrokseen nukahtamaan valkoisiin lakanoihin. Helsingistä olen löytänyt äärettömän onnellisuuteni ja loputtoman rakkauteni uskomattoman kaunista maailmaa kohtaan, mutta silti hetkittäin unohdun miettimään viimeistä iltaani pikkukaupungissa: viimeistä kotimatkaani tummansiniseen pukeutuneen taivaan alla, kun vannoin itselleni, etten palaisi pikkukaupungin rauhallisuuteen koskaan.
Tavallaan kuitenkin unohdin palasen sydämestäni pikkukaupungin satamaan ja asuttuani kaksikymmentä kolmensadan kilometrin päässä pikkukaupungista ymmärsin, kuinka lopulta kuulun jokaisella hengenvedollani tämän pikkukaupungin rauhallisuuteen höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään auringonsäteiden syleilyssä. Kuinka lopulta kuulun metsien hiljaisuuteen, vaikka Helsingin tuntemattomat kadunkulmat ovat kahdessakymmenessä kuukaudessa
alkaneet vähitellen näyttää maailman tutuimmilta ja raitiovaunun kolistessa ohitseni tunnen hetkittäin olevani kotona: kävellessäni rautatieasemalla katsellen vastaantulijoiden onnellisuutta, hidastaessani vauhtiani myöhästyäkseni seuraavasta metrosta ja päätyessäni Kulosaareen rakastamaan auringonsäteitä tunnen olevani kotona, mutta kaipuu pikkukaupunkiin tuntuu valtamerten kokoisena sydämessäni.
Nämä kaksikymmentä kuukautta Helsingissä ovat olleet itselleni henkilökohtaisesti uskomattoman tärkeitä: olen oppinut näkemään kauneutta maailman pukeutuessa harmaaseen, löytämään onnellisuutta tuntemattomilla kadunkulmilta ja itkemään tuntematta toivottomuuttani sydämessäni, olen löytänyt itseni harhaillessani ohikiitävien autojen valokeiloissa. Olen löytänyt itsestäni uskomattoman suurta vahvuutta, taistellut hirmumyrskyjä vastaan iltahämärän vaihtuessa vähitellen pimeyteen ja uskaltanut laulaa tuntemattomilla kadunkulmilla vuorokauden ensimmäisinä tunteina, minä olen uskaltanut sanoa pelkääväni. Näiden kahdenkymmenen kuukauden aikana minä olen tavallaan uskaltanut avata silmäni maailmalle ja oikeastaan voisin sanoa, että olen kiitollinen päätöksestäni muuttaa Helsinkiin.
Pikkukaupungissa en olisi uskaltanut taistella hirmumyrskyjä vastaan, laulaa kaudnkulmilla vuorokauden ensimmäisinä tunteina ja todennäköisesti etsisin edelleen onnellisuuttani toivottomuuden kuiskaillessa sydämessäni, tavallaan tarvitsin kolmensadan kilometrin menneisyyteeni oppiakseni tuntemaan itseni. Katselleni rautatieasemaa iltapäiväruuhkassa ja kuunnellesani raitiovaunun kolinaa kävellessäni aamuauringossa rakastan Helsinkiä edelleen uskomattoman paljon, mietin istuessani rantakalliolla kolmensadan kilometrin päässä raitiovaunujen kolinasta ja hengitin kevään ääretöntä kauneutta jokaisella hengenvedollani. Rakastan Helsinkiä hauraan sydämeni pohjasta ja olen kiitollinen kaikesta kahdenkymmenen kuukauden aikana kokemastani, mutta saadessani palata kolmeksi kuukaudeksi takaisin pikkukaupungin rauhallisuuteen olen suunnattoman onnellinen,
Pikkukaupungissa en olisi uskaltanut taistella hirmumyrskyjä vastaan, laulaa kaudnkulmilla vuorokauden ensimmäisinä tunteina ja todennäköisesti etsisin edelleen onnellisuuttani toivottomuuden kuiskaillessa sydämessäni, tavallaan tarvitsin kolmensadan kilometrin menneisyyteeni oppiakseni tuntemaan itseni. Katselleni rautatieasemaa iltapäiväruuhkassa ja kuunnellesani raitiovaunun kolinaa kävellessäni aamuauringossa rakastan Helsinkiä edelleen uskomattoman paljon, mietin istuessani rantakalliolla kolmensadan kilometrin päässä raitiovaunujen kolinasta ja hengitin kevään ääretöntä kauneutta jokaisella hengenvedollani. Rakastan Helsinkiä hauraan sydämeni pohjasta ja olen kiitollinen kaikesta kahdenkymmenen kuukauden aikana kokemastani, mutta saadessani palata kolmeksi kuukaudeksi takaisin pikkukaupungin rauhallisuuteen olen suunnattoman onnellinen,
tänne minä lopulta kuulun.
Lähetä kommentti