13. syyskuuta 2014

mikä estää olemasta ihan kaikki?

korkeasaari 524korkeasaari 410
RISTO @ KORKEASAAREN KISSOJEN YÖ 12 09 2014

Pukeuduin eilen siniseen neuleeseen, seikkailin katselemaan amurintiikeriä silmiin auringonsäteiden lämmittäessä selkääni ja ruuhkabussissa vaaleahiuksinen pikkutyttö luetteli vieressään istuvalle naiselle eläinten nimiä: katselin ääretöntä onnellisuutta tytön kasvoilla ja unohduin sitten kuuntelemaan maailman kauneinta musiikkia, bussin kaartaessa päätepysäkille katsoin samaisen vaaleahiuksisen pikkutytön riemuitsevan kävellessään äitinsä eläintarhan porteille, minä olisin voinut viisitoista vuotta sitten olla samanlainen. Juosta riemuissani eläintarhan porteille ja nauraa auringonsäteille syyskuun toisena viikonloppuna, vaikka tavallaan olen sellainen edelleen: kävellessäni eläintarhan porteista sisään hymyilen itsekseni ja riemuni on suunnatonta katsellessani amurintiikeriä silmiin metalliaidan lävitse, minä olen edelleen vaaleahiuksinen pikkutyttö.

Seikkailtuani ihmismeren keskellä pysähdyin katselemaan auringonlaskun maalaavan maisemaa vaaleanpunaisella, kuuntelin laineiden osuvan hitaasti rantakallioon ja tunsin harmonian laskeutuvan auringonsäteiden mukana, pimeydessä vaelsin ihmismeren keskeltä värivalojen loisteeseen kuuntelemaan uskomattoman hienoa musiikkia. Äläkä vitsaile pelle vaan sano mikä estää meitä olemasta ihan kaikki, sanat kaikuivat pimeässä eläintarhassa sinisten värivalojen loisteessa ja unohduin hymyilemään uskomattomalle harmonialle rintalastani alla: kaikki oli hetken siinä yleisömeren keskellä, sinisten värivalojen loisteessa ja niissä sanoissa, mikä estää meitä olemasta ihan kaikki. Risto oli jotain uskomattoman hienoa ja kotimatkalla katselin ohikiitävää maisemaa ikkunalasin takana, pimeys vangitsi kaupungin ääriviivattomiin varjoihin.
korkeasaari 502korkeasaari 405korkeasaari 522

auringonlasku korkeasaaressa

korkeasaari 339korkeasaari 342korkeasaari 353korkeasaari 365korkeasaari 345

korkeasaari högholmen

korkeasaari 133korkeasaari 041korkeasaari 150
Eilen olin pelkkää sanattomuutta, kun amurintiikeri tuijotti syvälle silmiini metallisen aidan lävitse: siinä minä olin ihmismeren keskellä, hengittämättä ja silmää räpäyttämättä. Amurintiikerit ovat ehdottomasti hienoimpia näkemiäni eläimiä ja juuri siitä syystä minun on vaihdettava tämä onnellisuustarina jälleen niihin surullisiin faktoihin, en oikeastaan voi muutakaan. Surullinen fakta on nimenomaan se, että amurinleopardien ja amurintiikereiden tilanne Venäjän Kaukoidässä ja Koillis-Kiinassa on äärimmäisen huolestuttava: sukupuuton uhassa eläviä amurinleopardeja elää luonnossa enää noin 40 yksilöä ja vaikka amurintiikereiden luonnonkanta on suojelutyön avulla saatu vahvistumaan, uhkaa esimerkiksi salametsästys nykyisiä noin 350 tiikeriä.

Amurin kissapetoja on mielettömän hienoa katsella silmiin metalliaitojen lävitse, mutta todellisuudessa vielä hienompaa olisi saada kissapetojen luonnonkanta suuremmaksi ja kyseiset lajit elinvoimaisemmiksi, sukupuuton vaara on tällä hetkellä kuitenkin suuri.  Korkeasaaren eläintarhan ja Korkeasaaren ystävät ry:n yhteinen AMUR-hanke toimii uhanalaisten Amurin kissapetojen pelastamiseksi: hankkeessa kerätään varoja kissapetojen suojeluun luonnossa ja tehdään kissapetoihin liittyvää ympäristökasvatusta. Kesäkuussa 2014 Korkeasaaren ystävät ry. lahjoitti vuoden 2013 avustuksena 30 000 euroa tuen amurinleopardien ja -tiikerien suojeluun Venäjän Kauko-Idässä ja varat tähän avustustoimintaan saatiin lahjoituksina Korkeasaaren eläintarhan kävijöiltä ja Fazerilta, joten jokainen teistäkin pystyy vaikuttamaan näiden kissapetojen luonnonkannan parantamiseen esimerkiksi vierailemalla Korkeasaaressa, niin minäkin olen tehnyt.
korkeasaari 088
© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.