you're so restless

Tänään olen halunnut lähteä tuulenhenkäysten mukana, lentää sinisellä taivaalla valtamerten toiselle puolen viimeisten muuttolintujen mukana ja antaa tuulen tarttua hiuksiini vallattomasti, piirtää siipiini suunnatonta rakkautta tähtipölynä karttapallon reunalta tähdenlentojen kertoessa tarinaansa kuiskaamatta jääneistä salaisuuksista. Antaa tuulenhenkäysten puhdistaa joulukuun auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa ja katsella rakkainta maailmaani korkealta, palata sitten takaisin kastamaan jalkani jäätävään rantaveteen kasvoillani onnellisuutta jostain valtamerten takaisesta: sieltä, minne palaat hetkittäin hengittämään syvään ja kirjoittamaan uskomattomasta kauneudesta rintalastan alla, vuoriston kokoisesta ikävästä. Tänään olen halunnut kirjoittaa suunnattomasta rakkaudestani merituulen hellässä syleilyssä ja huutaa suunnattomasta riemusta, joka tarttui vihreisiin silmiini rantahiekan tunkeutuessa kenkiini kävellessäni rantaviivaa.

Olen halunnut huutaa rakkaudesta, joka maalattiin vastarannan kallioon valkoisella ja annettiin tuulenhenkäysten tarttua hiuksiin autiotalojen seisoessa taustalla loputtomassa hiljaisuudessaan, kun kukaan ei enää koskaan kiipeä yläkertaan nukahtamaan valkoisiin lakanoihin. Rakkaudesta vastarannan aavekaupungin uinuessa auringonsäteiden lämmössä, kauan sitten harhailin tuntemattomilla kaduilla päätyen vastarannan aavekaupunkiin pelkäämään jokaista äännähdystä ja hymyilemään uskomattomalle salaperäisyydelle, joka kätkettiin autiotalojen varjoon vuosikymmeniä sitten viimeisten asukkaiden jättäessä jälkeensä muistoja menneisyydestään. Pysähdyin etsimään vastauksia kysymättä jääneisiin kysymyksiin ja istuin hetkeksi rantakalliolle nauttimaan tuuliaisesta kasvoillani, kirjoittamaan tarinoita kuohuviinistä kesäjuhlien päättyessä aamuyön harmoniaan. Tarinoita  klassisesta musiikista iltapäivän kiireettömyydessä herrasväen puhuessa ruotsia, aamukahvista terassilla aamuauringon noustessa vähitellen siniselle taivaalle ja rakkaudestani menneisyyden salaperäisyyteen, mutta tänään olen halunnut kirjoittaa rakkaudestani sinuun.

Tänään olen halunnut kirjoittaa, kuinka rakastan lintuparvia pilvettömällä taivaalla, tuulenhenkäyksiä hiuksillani kirjoittaessani muistikirjaani keskeneräisiä lauseita maailman kauneudesta ja rantahiekkaa kengissäni, kuinka rakastan hengittämistä. Jokaista hengenvetoani sulkiessani silmäni kuunnellakseni hiljaisuutta vastarannan autiotalojen jäädessä muistoiksi kaukaisuudesta ja rauhallisuutta rintalastani alla, kun suunnaton rakkauteni unohtuu kasvoilleni piirtäen vaalealle iholleni varjoja auringonsäteistä. Olen halunnut kirjoittaa, kuinka rakastan Kulosaaren rauhallisuutta kävellessäni tuntemattomilla kaduilla eksymättä kertaakaan, nimettömiä kadunkulmia jäädessäni hetkittäin katselemaan koululaisten suunnatonta riemua ja siitä, kuinka rakastan ääretöntä vapauttani myöhästyessäni metrosta ja odottaessani seuraavaa viimeisten auringonsäteiden verhotessa maisemaa kultaiseen, tänään olen halunnut lähteä tuulenhenkäysten mukana ja kirjoittaa suunnattomasta rakkaudestani. Tänään olen rakastanut hiljaisuutta, maailman kauneutta

ja sinuakin hetkittäin.

hello december

Joulukuun ensimmäisenä heräsin auringonsäteisiin harmaiden ikkunaverhojeni lävitse, kävelin villasukat jalassa keittämään aamuteetä pitääkseni itseni lämpimänä ja ikkunalasin takana muutaman asteen verran pakkasta, kun katselin auringonsäteiden verhoavan maisemaa harmoniaansa. Musiikin kuiskaillessa huoneessani kirjoitin äärettömästä rakkaudestani lyijykynällä ruutupaperin reunaan, sanoin maalasin rakkaudestani tavattoman kaunista ja unohduin miettimään, kuinka vuosien takaisina talvi-iltoina rakastettiin tyhjässä rappukäytävässä ja vannottiin toisillemme, ettei koskaan samanlaista. Eikä koskaan samanlaista, mietin avatessani joulukalenterin ensimmäisen luukun ja musiikin edelleen kuiskaillessa huoneeni nurkissa.

Myöhemmin kävelin Aleksanterinkadulla jouluvalojen loisteessa musiikin kuiskaillessa korvaani uskomattoman suurta rakkauttaan maailman tutuimmalla äänellä, hymyilin itsekseni vastaantulevien lasten riemuitessa joulukuun ensimmäisestä ja hetkittäin katselin pimeyteen verhoutunutta kaupunkia linssin lävitse, kuuntelin äänesi kuiskailevan korvaani. Rautatieasemalla vastaantulijoissa ei ensimmäistäkään häivähdystä kiireestä, hidastin vauhtiani myöhästyäkseni tarpeeksi seuraavasta junasta ja päästessäni viimein kotiin tanssitin sormiani molleista duureihin, verhosin sanattomat tunteeni mollisointuihin kaupungin uinuessa ympärilläni: hetkittäin suljin silmäni, annoin sormien tanssia tottuneesti tärkeintä musiikkia ja hymyilin muistaessani, kuinka paljon rakastan soittamista. Kuinka paljon rakastan musiikkia mollisoinnuista duureihin, niihin vahingossa soitettuihin riitasointuihin verhoutuvaa katkeruutta ja suunnattoman kaunista hiljaisuutta lopettaessani soittamisen ja huokaistessani syvään, kuinka onnellista.

it's beginning to look a lot like christmas