Syyskuussa minä olen ollut onnellinen, mietin yhtenä aikaisena aamuna kävellessäni Valon kanssa kahdestaan viljelypalstojen takana kulkevaa polkua, valtavan onnellinen, vaikka en ole yrittänyt olla. Ehkä juuri siksi olen ollutkin, en ole keskittynyt onnellisuuden tavoitteluun vaan elänyt hetki kerrallaan, pysähtynyt arjen keskellä hetkittäin hengittämään ja ottanut pieni hetkiä itselleni, sellaisia, joissa ei tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä.
Ehkä juuri siinä on sen salaisuus, tavallisessa arjessa ja pienissä hetkissä.
Yhtenä hiljaisena aamupäivänä minun teki mieli leipoa korvapuusteja, istuin kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä vaivaamassa taikinaa ja ikkunasta tulvivan ilman tanssittaessa pitsiverhoja mietin, kuinka äitini ompeli ne minulle ensimmäiseen kotiini tässä kaupungissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kotini, jonka ikkunoihin ne lopulta päätyivät, tähän kotiin ne ovat täydelliset ja tämä koti on meille täydellinen. Ihana ajatus, täydellinen koti meille neljälle, mietin hetkeä myöhemmin lisätessäni voita, sokeria ja kanelia kaulitun taikinan päälle.
Rakastan kanelia, se tuoksuu jotenkin turvalliselta.
Taustalla soi musiikkia, joka palaa luokseni aina syksyisin kuin vanha ystävä. Musiikkia, kuten Sufjan Stevens, Ólafur Arnalds, Bon Iver ja The Cinematic Orchestra. Kohtaamme aina syksyisin, kuin aikaa ei olisi kulunut.
Onnellinen, sitä minä olen ollut, mietin keittäessäni teetä iltapäivän hiljaisuudessa, valtavan onnellinen.
Social Icons