SINÄ AAMUNA VASTARANTA OLI KADONNUT

 

Syyskuun viimeinen sunnuntai, ikkunalasin takana maisema uinui vielä mustan taivaan alla istuessani pienen ihmisen kanssa keittiön pöydän ääressä syömässä aamiaista, oli aivan kuin olisi satanut tuhkaa, vastaranta oli kadonnut paksun sumuverhon taakse. 

 

   Vastapäisten kerrostalojen ikkunoissa ei näkynyt vielä valoja, 

     tuntui kuin koko muu kaupunki olisi vielä nukkunut.

 

 

Pimeyttä seurasi äärettömän kaunis sumuinen aamu, kävelimme sillan yli satamaan ja katsellessani sumuverhon taakse kadonnutta maisemaa hymyilin itsekseni, kuinka jossain sen sumuverhon takana kaupunki heräili uuteen aamuun. Satamassa valkokylkiset laivat seisoivat laiturissa sumun keskellä kuin ne olisivat unohtuneet sinne ja hengittäessäni keuhkojeni täydeltä viileää ilmaa tuntui aivan kuin olisimme olleet jossain toisessa maailmassa,

 

jossain unenomaisessa.      

 

 

Iltapäivällä pienen ihmisen nukkuessa minä sytytin kynttilän tuomaan lempeää valoa hämärään olohuoneeseen, ikkunalasin takana maisema oli verhoutunut harmaaseen ja sumuverho oli hälvennyt niin, että näin vastarannan valkokylkiset laivat, ne seisoivat edelleen hiljaisina aloillaan. Ihanan hiljainen iltapäivä, koira hyppäsi viereeni sohvalle ja nojasi kuonollaan sohvan käsinojaan katsellakseen ikkunalasin takana avautuvaa maisemaa, ihanan hiljainen iltapäivä, minä huokaisin itsekseni ja katselin, kuinka kynttilän liekki tanssi olohuoneen hämärässä.

 

LIIAN AIKAISTA OLLA KIIRE MIHINKÄÄN

 

Sunnuntaina hetkeä ennen auringonnousua kaduilla on hiljaista, kaupunki ei ole vielä herännyt uuteen aamuun ja hiljaisuuden rikkoo vain yksittäinen ohiajava auto, sillä ei tunnu olevan kiire mihinkään, niin rauhallisesti se lipuu liikenneympyrään ja jatkaa matkaansa sillalle. Pieni ihminen katselee minua rattaistaan ja koira kävelee rauhallisin askelin vieressäni, liian aikaista olla kiire mihinkään, mietin itsekseni auton kadotessa näköpiiristä.

 

Tällaiset aamut ovat taianomaisia, mietin pysähtyessämme katselemaan aamun ensimmäisten auringonsäteiden siivilöityvän korkeiden puiden välistä. Viljelypalstojen takana kulkevalla polulla maisema on alkanut vähitellen verhoutua ruskan lämpimiin väreihin ja auringonsäteiden osuessa keltaisiin lehtiin hetken näyttää kuin kaikki olisi maalattu kultaisella, taianomaisia, sitä tällaiset aamut ovat. Pieni ihminen kulkee edelläni pitkin ruskaan verhoutunutta polkua, juoksee muutaman askeleen ja pysähtyy hetkittäin ihmettelemään jotain polun reunalla.

 

  Liian aikaista olla kiire mihinkään, huomaan miettiväni, liian aikaista. 

 

EHKÄ JUURI SIINÄ ON SEN SALAISUUS

Syyskuussa minä olen ollut onnellinen, mietin yhtenä aikaisena aamuna kävellessäni Valon kanssa kahdestaan viljelypalstojen takana kulkevaa polkua, valtavan onnellinen, vaikka en ole yrittänyt olla. Ehkä juuri siksi olen ollutkin, en ole keskittynyt onnellisuuden tavoitteluun vaan elänyt hetki kerrallaan, pysähtynyt arjen keskellä hetkittäin hengittämään ja ottanut pieni hetkiä itselleni, sellaisia, joissa ei tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä.

 

    Ehkä juuri siinä on sen salaisuus, tavallisessa arjessa ja pienissä hetkissä. 

 

 

Yhtenä hiljaisena aamupäivänä minun teki mieli leipoa korvapuusteja, istuin kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä vaivaamassa taikinaa ja ikkunasta tulvivan ilman tanssittaessa pitsiverhoja mietin, kuinka äitini ompeli ne minulle ensimmäiseen kotiini tässä kaupungissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kotini, jonka ikkunoihin ne lopulta päätyivät, tähän kotiin ne ovat täydelliset ja tämä koti on meille täydellinen. Ihana ajatus, täydellinen koti meille neljälle, mietin hetkeä myöhemmin lisätessäni voita, sokeria ja kanelia kaulitun taikinan päälle.

 

     Rakastan kanelia, se tuoksuu jotenkin turvalliselta. 

 

Taustalla soi musiikkia, joka palaa luokseni aina syksyisin kuin vanha ystävä. Musiikkia, kuten Sufjan Stevens, Ólafur Arnalds, Bon Iver ja The Cinematic Orchestra. Kohtaamme aina syksyisin, kuin aikaa ei olisi kulunut.

 

Onnellinen, sitä minä olen ollut, mietin keittäessäni teetä iltapäivän hiljaisuudessa, valtavan onnellinen.