Sunnuntaina hetkeä ennen auringonnousua kaduilla on hiljaista, kaupunki ei ole vielä herännyt uuteen aamuun ja hiljaisuuden rikkoo vain yksittäinen ohiajava auto, sillä ei tunnu olevan kiire mihinkään, niin rauhallisesti se lipuu liikenneympyrään ja jatkaa matkaansa sillalle. Pieni ihminen katselee minua rattaistaan ja koira kävelee rauhallisin askelin vieressäni, liian aikaista olla kiire mihinkään, mietin itsekseni auton kadotessa näköpiiristä.
Tällaiset aamut ovat taianomaisia, mietin pysähtyessämme katselemaan aamun ensimmäisten auringonsäteiden siivilöityvän korkeiden puiden välistä. Viljelypalstojen takana kulkevalla polulla maisema on alkanut vähitellen verhoutua ruskan lämpimiin väreihin ja auringonsäteiden osuessa keltaisiin lehtiin hetken näyttää kuin kaikki olisi maalattu kultaisella, taianomaisia, sitä tällaiset aamut ovat. Pieni ihminen kulkee edelläni pitkin ruskaan verhoutunutta polkua, juoksee muutaman askeleen ja pysähtyy hetkittäin ihmettelemään jotain polun reunalla.
Liian aikaista olla kiire mihinkään, huomaan miettiväni, liian aikaista.
Lähetä kommentti