25. huhtikuuta 2025 Savonlinna, Suomi

OLAVINLINNA, VANHA RAUTATIESILTA JA HETKI KAHDESTAAN

IMG_4933-Enhanced-NRIMG_4882-Enhanced-NR 

Huhtikuun viidennentoista päivän iltana vietimme maailman rakkaimman kanssa ensimmäistä kertaa kuukausiin muutaman tunnin kahdestaan, kävelimme pitkin lempeiden auringonsäteiden verhoamia katuja ja pysähdyimme vanhalle rautatiesillalle hetkeksi katselemaan, kuinka Olavinlinna seisoi rauhallisena aloillaan auringonsäteiden loisteessa. Pieni oopperakaupunki oli alkanut vähitellen heräilemään tulevaan kesään ja mietin itsekseni kaikkia niitä lapsuusvuosieni kauniita kesäpäiviä, joina kävimme Lippakioskilla syömässä jäätelöt ja jatkoimme sitten matkaamme rantatietä pitkin kohti sitä vanhaa kivilinnaa. Se oli minulle lapsuusvuosinani äärettömän kiehtova paikka ja on sitä edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen, hymyilin ja hengitin keuhkojeni täydeltä kevättä.


Illan lempeiden auringonsäteiden maalatessa maisemaa ohitsemme kulki juna, silläkään ei tuntunut olevan kiire mihinkään ja kuunnellessani junan äänen vähitellen loittonevan kysyin, oletko koskaan kävellyt rautatiesillan päässä olevan tunnelin läpi. Kerroin, kuinka yhtenä neljäntoista vuoden takaisena iltana kävelimme ystävieni kanssa sen läpi, minulla oli päälläni valtavan kaunis vaaleanpunainen mekko ja uudet kengät hiersivät niin, että kävelin myöhemmin kotiin paljain jaloin. Muistan, kuinka niinä vuosina tahdoin enemmän kuin mitään päästä pois siitä pikkukaupungista, vaikka näin neljätoista vuotta myöhemmin olenkin äärettömän onnellinen siitä, että sain viettää nuoruusvuoteni juuri siinä pienessä oopperakaupungissa, ehtihän sitä myöhemminkin lähteä pois.

 

IMG_4917-Enhanced-NRIMG_4894-Enhanced-NRIMG_4941-Enhanced-NR

 

Eikä se kaipuu takaisin pikkukaupungin rauhaan tunnu lähtevän koskaan, sanoin ääneen kävellessämme hetkeä myöhemmin pitkin Olavinkatua ja hakiessamme vielä ruokaa ennen kuin palaisimme takaisin pienen aarteemme luokse. Hän oli viettänyt aikaa isovanhempiensa kanssa sinä iltana ja katsellessani rakkaita maisemia tuulilasin takana ajaessamme pidempää reittiä takaisin huokaisin, kuinka onnellinen olinkaan siitä, että olimme saaneet ensimmäistä kertaa kuukausiin muutaman tunnin aikaa meille kahdelle. Muutaman tunnin aikaa olla ihan vain me kaksi, kävellä pitkin pikkukaupungin katuja, olla puhumatta mistään kovin vakavasta ja nauraa ihan niille samoille asioille, joille olemme nauraneet yhdessä pian kymmenen vuotta, kymmenen ihmeellistä vuotta.

 

IMG_4892-Enhanced-NRIMG_4949-Enhanced-NR

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.