VUOSI SITTEN MINULLA OLI VAIN AAVISTUS TÄSTÄ RAKKAUDESTA

 

Vuosi sitten pääsiäisen aikaan kävelin viimeistä kertaa ennen pienen aarteemme syntymää vanhan kylän poikki rantaan, kävelymatkaa oli muutaman minuutin verran lapsuudenkotini pihasta ja korvissani soi musiikkia, joka oli vastikään julkaistu. Oli yksi kevään ensimmäisistä oikeasti lämpimistä päivistä, auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni ja lämmin tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini seistessäni rannalla, siinä samassa kohdassa, missä vielä kymmenen vuotta sitten oli laituri, joka täyttyi kauniina kesäpäivinä lapsista. Pieni karvakuonomme istui vieressäni onnellisena, katseli hetkittäin minua silmiin ja haisteli raikasta ilmaa lämpimän tuulen tarttuessa sen pehmeään turkkiin, minun oma rakas pieni karvakuononi, josta tulisi vain paria kuukautta myöhemmin isoveli.

 

Muistan, kuinka mietin sinä huhtikuisena päivänä, että seuraavan kerran matkustaessamme siihen rakkaaseen pikkukaupunkiin minusta olisi tullut äiti ja saisin katsella niitä rakkaita maisemia yhdessä pienen aarteemme kanssa. Kaikki olisi toisin, vaikka kaikki olisikin pysynyt ennallaan, veneet seisoisivat rannassa ja kesäiltoina huvilalta kaikuisi järven yli musiikkia, kaikki olisi toisin, vaikka aurinko laskisi edelleen vastarannan metsän taakse ja öisin olisi niin käsittämättömän hiljaista, että se tuntuisi melkein epätodelliselta. Ja niin kaikki olikin, minä mietin kävellessäni nyt vuotta myöhemmin vanhan kylän poikki samaan rantaan, kaikki oli toisin, vaikka veneet seisoivat edelleen rannassa täsmälleen samoilla paikoilla kuin vuosi sitten ja hiljaisuus kaikui tuulessa.

 

 

Nyt vuotta myöhemmin pääsiäisen aikaan minä seisoin sillä samalla rannalla pieni aarteemme sylissäni, katselin harmaan sävyihin verhoutunutta tuttua maisemaa ja lämpimän tuulen tarttuessa hetkittäin hiuksiini en osannut olla hymyilemättä, kuinka kaikki oli nyt paremmin kuin vuosi sitten. Minusta oli tullut äiti pienelle ihmeelliselle ihmiselle, joka katseli minua syvälle silmiin ja tahtoi vain hetkeä myöhemmin päästä itse ihmettelemään lumen alta paljastunutta heinikkoa, se rapisi pienten käsien ja jalkojen alla. Siinä minä olin, pienen aarteemme kanssa ihmettelemässä hänen ensimmäistä kevättään pienen karvakuonon istuessa vieressämme, haistellessa hetkittäin raikasta ilmaa ja käydessä lopulta makuulleen, nauttiessa kevätpäivän lämpimästä tuulesta. Vuosi sitten en olisi osannut kuvitellakaan näin suurta rakkautta, vuosi sitten minulla oli vain aavistus kaikesta siitä, mitä elämäni on nyt vuotta myöhemmin, vain kaukainen aavistus kaikesta siitä onnesta, mikä läikehtii rintalastani alla.