Syyskuun aamut ovat olleet aivan uskomattoman kauniita, olemme ihmetelleet pienen aarteen kanssa toisiamme aamun hämärässä ja katselleet yhdessä, kuinka auringonnousu on verhonnut maiseman harmoniaan ikkunalasin takana ja kuinka vain hetkeä myöhemmin aamun ensimmäiset auringonsäteet ovat maalanneet kuvioita keittiön seiniin. Näinä syyskuun tavattoman kauniina aamuina meillä ei ole ollut kiire mihinkään, kaupunki on vähitellen herännyt uuteen aamuun ikkunalasin takana ja minä olen unohtunut hetkittäin miettimään itsekseni, kuinka ne aikaiset aamut ovat nykyään tavallaan vuorokauden kauneimpia ja samalla myös niitä parhaimpia hetkiä.
Syyskuun puolivälissä kävelimme yhtenä aamuna heti auringonnousun jälkeen pitkin vähitellen ruskan sävyihin verhoutuvaa rantaraittia ja pysähdyimme kesken aamulenkin pieneksi hetkeksi tyhjään lammasaitaukseen, jotta pieni karvakuono saisi pitkästä aikaa juosta vapaana korkeiden koivujen varjossa. Nostin pienen aarteen syliini ja katselimme yhdessä, kuinka pieni karvakuono ihmetteli omaa vapauttaan ja juoksi aina hetkittäin kauemmas meistä vain palatakseen samantien takaisin meidän luoksemme, ihan ihmeellinen koira, minä naurahdin ääneen. Ruskan väreihin verhoutuneet lehdet tanssivat syyskuun tuulessa ja aamun lempeät auringonsäteet heijastuivat lammasaitausta reunustavan järven tyyneen pintaan seistessämme korkeiden koivujen varjossa, enkä voinut olla miettimättä itsekseni niitä vuoden takaisia hetkiä, kun minulla oli vasta aavistus pienestä aarteestamme.
Niinä vuoden takaisina hetkinä, kun kävimme puolisoni kanssa juoksuttamassa meidän pientä karvakuonoamme vapaana tyhjässä lammasaitakauksessa, minulla oli vasta aavistus pienestä aarteestamme, vahva aavistus, josta tavallaan pelotti puhua ääneen. Ne ruskaan verhoutuneet päivät olivat ihmeellisiä, kuljimme kolmistaan pitkin syksyisiä katuja ja minun aavistuksestani pienestä aarteestamme tuli lopulta meidän yhteinen aavistuksemme, me olimme tavallaan varmoja ennen ensimmäistäkään raskaustestiä. Seistessäni nyt vuotta myöhemmin pienen aarteemme kanssa niiden samojen koivujen varjossa en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka mielettömän onnekkaita olemme, että se vuoden takainen aavistuksemme oli totta ja saimme pienen aarteemme syliimme.
Lähetä kommentti