Minä olen viettänyt tähänastisen elämäni aivan jokaisen joulun perheeni kanssa siinä maailman rakkaimmassa pikkukaupungissa, Savonlinnassa, se on tavallaan aina ollut minulle äärettömän tärkeää ja siksi matkustaessani joulukuun puolivälissä rakkaaseen pikkukaupunkiin nauttimaan rauhallisuudesta ja viettämään joulua hymyilin itsekseni. Viime syksynä pelkäsin hetkittäin, että tästä tulisi viimein ensimmäinen joulu, jonka vietän kaukana perheestäni, pelkäsin, sillä tämä viime keväänä alkanut tilanne näytti aina hetkittäin kovin uhkaavasti siltä, ettei minun olisi turvallista lähteä tästä rakkaasta kodistamme jouluna yhtään mihinkään. En tiedä, tavallaan myös odotan sitä ensimmäistä joulua, jonka vietämme kokonaan kahdestaan sen maailman rakkaimman kanssa tässä rakkaassa kodissamme, mutta päästessäni silloin joulukuun puolivälissä rakkaaseen pikkukaupunkiin olin onnellinen siitä, ettei tämä joulu kuitenkaan ollut se ensimmäinen ja että kaikesta huolimatta pääsin viettämään joulua perheeni kanssa, en ollut nähnyt perhettäni elokuun jälkeen ja siksi se tuntui niin erityisen tärkeältä.
Lapsuusvuosinani jouluaattoihin kuuluivat aattoaamun lastenohjelmat, isäni keittämä joulupuuro, kynttilöiden vieminen edesmenneiden sukulaisten haudoille auringonlaskun jälkeen, jouluaterian syöminen perheen kesken kaikessa rauhassa, jouluelokuvien katsominen, joululahjojen avaaminen ja joulukuusen alla leikkiminen, mutta myös joulusauna ja uudessa yöpaidassa puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen. Vuosien varrella joulun merkitys itselleni henkilökohtaisesti on muuttunut ja siinä, missä lapsuusvuosinani minulle tärkeimpiä asioita joulussa olivat joululahjat, näin vuosia myöhemmin tärkeintä joulussa on minulle se aivan suunnaton rauha ja rakkaus. Minulle tärkeää joulussa on kuitenkin edelleen myös isäni keittämä joulupuuro, kynttilöiden vieminen haudoille ja jouluaterian syöminen kaikessa rauhassa kynttilöiden valaistessa keittiötä lempeällä valollansa, niitä asioita minä odotin joululta ja niitä asioita minä tänä jouluna myös rakastin, ne asiat tekivät minut kovin onnelliseksi.
Meidän joulumme oli kaikkea, mitä se on ollut jo vuosien ajan lukuunottamatta sitä, että vietimme koko joulun ihan kotona perheen kesken, emmekä nähneet muita sukulaisia, kuten meillä on aiempina vuosina ollut tapana. Aattoaamuna ajoimme Enonkoskelle viemään kynttilän isoisäni haudalle, kävin itsekseni nauttimassa metsän hiljaisuudesta joulurauhan julistuksen jälkeen ja kuuntelin, kuinka tuuli kuiskaili lumihuntuun pukeutuneiden puiden latvoissa, oli kauniin luminen aamu ja olin onnellinen siitä kaikesta, olin onnellinen lumisesta metsästä, siitä loputtomasta rauhasta ja joulusta sydämessäni. Iltapäivällä söimme jouluaterian viimeisten valonsäteiden vaihtuessa vähitellen pimeyteen ikkunalasin takana ja kävimme sitten viemässä edesmenneiden sukulaistemme haudoille kynttilöitä, hautausmaa oli sinä iltana aivan sanoinkuvaamattoman kaunis lukemattomien kynttilöiden tuodessa valoa joulukuun pimeyden keskelle, keskustassa oli rauhallista jouluvalojen valaistessa Olavinkatua ja palatessamme kotiin istuimme olohuoneeseen avaamaan joululahjoja. Tänä jouluna sain joululahjaksi rakkaita kirjoja, keltaisen repun, uuden yöpaidan ja suklaata ja kaikki ne lahjat tekivät minut todella onnelliseksi, mutta vielä onnellisemmaksi minut teki se, kun perheeni avasi joululahjoja, jotka olin valinnut ja paketoinut tarkasti.
Myöhään illalla istuin joulusaunan jälkeen olohuoneessa neulomassa villasukkia ja juomassa glögiä, silitin koiran pehmeää turkkia ja mietin itsekseni, kuinka se jouluaatto oli ollut hyvä, se oli ollut rauhallinen ja täynnä onnellisuutta, sellaista joulun taikaa, mikä tuntui lapsuusvuosinani jotenkin kutkuttavalta. Sinä iltana nukahdin rauhallisuuteen, nukuin aivan käsittämättömän hyvin ja seuraavana aamuna kävelin Laurin kanssa lumihuntuun verhoutuneita katuja, hengitin syvään ohittaessamme vanhan kotini ja mietin hetken itsekseni kaikkia niitä jouluja siinä kodissa, ne olivat lapsuuteni taianomaisimmat joulut, niissä jouluissa oli jotain todella erityistä. Niin on tavallaan jokaisessa joulussa, mietin aina hetkittäin itsekseni vielä tapaninpäivänä istuessani omasta metsästä tarkkaan valitsemamme joulukuusen vieressä neulomassa villasukan kantapäätä, myös tämä joulu oli erityinen, erityinen, mutta silti tuttu ja turvallinen tästä tilanteesta huolimatta, täynnä taikaa ja onnellisuutta.
Lähetä kommentti