8. joulukuuta 2019

TAVATTOMAN ONNELLINEN VIIKONLOPPU MÖKILLÄ

PA190548IMG_9476PA190652

On olemassa mökki, jolla vietin lapsuusvuosinani monta uskomattoman onnellista hetkeä, mökki, jonka kuistilla olen istunut lukemattomia kertoja kauniina kesäpäivinä, mutta myös vuosien takaisina kylminä talvipäivinä, silloin talvet olivat vielä kylmiä ja lumisia. Mökki, jonka saunassa olen laulanut pikkusiskoni kanssa mummolleni Anssi Kelaa ja jonka tuvassa oli aina talviöisin ihanan lämmin nukkua, kun ikkunalasin takana lumisade piiskasi korkeiden koivujen paljaita oksia, mökki, joka oli lapsuusvuosinani yksi elämäni tärkeimmistä paikoista. Siitä, kun olin viimeksi käynyt mökillä, oli kuitenkin lokakuussa kuin huomaamattani kulunut neljä kokonaista vuotta ja kun sitten viimein lokakuun puolivälissä matkustimme sen maailman rakkaimman kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan viettämään viikonloppua mökille, olin äärettömän innoissani jokaisesta tutusta tienhaarasta. Jollain tavalla tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut lapsuusvuosistani, muistin edelleen ne tärkeimmät tienhaarat, joista oli käännyttävä ja ne kohdat, joissa oli katsottava ikkunasta tienlaidassa laiduntavia hevosia tai lehmiä, muistin sen tunteen, miltä ne matkat lapsuusvuosina tuntuivat.

Ajaessamme muutamaa päivää aiemmin avattua Vekaransalmen siltaa en voinut kuitenkaan olla muistelematta sitä, kuinka lapsuusvuosinani salmi ylitettiin lossilla ja kuinka se oli tavallaan aina yhtä jännittävää, joskus saimme nousta pois autosta ja katsella maisemaa lossin kannelta. Enää salmea ei ylitetä lossilla, mutta olihan se uusi Vekaransalmen silta kieltämättä aivan uskomattoman hieno lokakuun kauniiseen ruskaan verhoutuneen maiseman keskellä, kuten oli myös jokainen tienhaara sillä matkalla. Saapuessamme lopulta mökin pihaan huokaisin itsekseni, kuinka kaikki oli ennallaan, mikään ei ollut muuttunut siitä neljän vuoden takaisesta juhannuksesta, jolloin olin viimeksi käynyt siellä ja viettänyt aikaani kaiken sen loputtoman rauhan keskellä. Pihapiirin kaksi vanhaa aittaa seisoivat edelleen paikoillaan, korkeat koivut humisivat vaimeasti varovaisessa tuulessa ja rannassa laituri oli nostettu talveksi kuivalle maalle, aivan kuten jokaisena syksynä. Mökin terassilla oli edelleen ne samat nojatuolit ja tuvassa sama pirttikalusto ja keinutuoli kuin lapsuusvuosinani, makuuhuoneessa ne samat vanhat valokuvat rakkaista ihmisistä ja keittiössä jääkaapin ovessa samat magneetit, kaikki oli ennallaan ja se teki minut jotenkin aivan hurjan onnelliseksi sinä lokakuisena iltapäivänä.

PA190591

Pimeyden laskeuduttua istuimme terassilla ihmettelemässä pimeyteen verhoutunutta maisemaa, jollain tavalla sitä aina kaupungissa asuessaan unohtaa, mitä pimeys on kaikkien niiden katu- ja mainosvalojen loisteen ulkopuolella, unohtaa ja siksi se pimeys oli sinä iltana niin kiehtovaa. Kaiken sen pimeyden keskellä nautimme musiikista ja loputtomasta rauhallisuudesta, joka tuntui jokaisessa hengenvedossa, enkä voinut olla miettimättä sitä, kuinka suunnattomasti olin tarvinnut juuri sellaista rauhoittumista, hetkeä kaukana kaikesta. Myöhemmin se maailman rakkain lämmitti meille puusaunan ja saunoimme aamuyöhön asti, istuimme aina hetkittäin terassilla kuuntelemassa vuorotellen musiikkia ja hiljaisuutta, loputonta hiljaisuutta ja metsästä kantautuvia ääniä, jotka saivat mielikuvituksen kirjoittamaan tarinoitaan. Se oli käsittämättömän onnellinen ilta, yksi tämän syksyn onnellisimmista ja nukahtaessani lopulta tuvan lämpöön en voinut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka minä en olisi osannut kuvitellakaan olevani niin onnellinen siitä rauhasta.

PA200809PA190761PA200823

Seuraavana aamuna me ajoimme Lohilahdelle käymään Rissasen kyläkaupassa, siinä samassa pienessä kyläkaupassa, jossa olin käynyt lapsuusvuosinani lukemattomia kertoja. Matkalla en voinut olla miettimättä, kuinka lapsena se matka tuntui pidemmältä ja se pieni kylä niin paljon suuremmalta kuin miltä se sinä lokakuisena päivänä tuntui, niin paljon pienemmältä, vaikka se olikin edelleen samanlainen kuin lapsuusvuosinani, mikään ei ollut muuttunut. Kyläkaupassa käyminen ja se, kuinka kaupassa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt vuosia sitten, tekivät minut jotenkin ihan tavattoman onnelliseksi ja katsellessamme hetken maisemaa kaupan pihasta minä en voinut olla naurahtamatta itsekseni kaikelle sille onnellisuudelleni, joka pysyi kasvoillani koko matkan takaisin mökille ja vielä mökilläkin, jonne saapuessamme istuimme jälleen hetken terassilla kuuntelemassa hiljaisuutta, jostain vähän kauempaa kantautuvaa metsäkoneen ääntä.

Hetken istuttuamme minä kaivoin kamerat repustani ja vietimme pari tuntia lokakuun ruskan keskellä valokuvaamisen parissa, valokuvaaminen on nykyään yksi yhteisistä harrastuksistamme ja en voisi olla siitä enää yhtään onnellisempi, sillä minulle merkitsee suunnattomasti se, että jokin, mikä on minulle niin järjettömän tärkeää, on alkanut vähitellen kiinnostamaan myös sitä maailman rakkainta. Sinä iltapäivänä valokuvaaminen tuntui jollain tavalla paremmalta kuin aikoihin, se oli vapauttavaa ja rauhoittavaa, ei tarvinnut olla uskomattoman hienoja valokuvia, tunne ja muistot olivat sinä iltapäivänä tärkeämpiä. Valokuvaamisen päätteeksi istuimme ennen pimeyttä vielä hetken rannassa katselemassa maisemaa ja kuuntelemassa hiljaisuutta, vastarannalla osa lehtipuista oli verhoutunut vielä kauniisti ruskaan ja oli niin uskomattoman rauhallista, että se tuntui jokaisessa solussani ja sai hauraan sydämeni muuttamaan hetkeksi rytmiään.

PA200786

Illalla maailman rakkain lämmitti saunan lisäksi myös tuvan takan minun tehdessäni sillä välin ruokaa, ikkunalasin takana maisema verhoutui pimeyteen ja en muistanut, milloin mikään olisi tuntunut yhtä tunnelmalliselta kuin se hetki, takassa tanssiva tuli ja pirttipöydän ääressä yhdessä syöty illallinen. Se ilta oli käsittämättömän onnellinen, saunoimme monta tuntia kaikessa rauhassa ja istuimme hetkittäin kuistilla kuuntelemassa vuoroin musiikkia ja hiljaisuutta, jossain kauempaa metsästä kantautui tuntemattomia ääniä ja kun viimein nukahdimme tuvan lämpöön, nukuin rauhallisemmin kuin aikoihin. Sunnuntaiaamuna heräsin auringonsäteisiin ja istuin kuistilla katselemassa, kuinka ranta oli hetken ihan täynnä lintuja, se oli ihmeellinen hetki, minä mietin itsekseni palatessani hetkeä myöhemmin takaisin sisälle tekemään aamiaista, ihmeellinen hetki ja ihmeellinen viikonloppu, mutta myös niin kovin onnellinen, että vieläkin hymyilyttää.

IMG_9373IMG_9437IMG_9470IMG_9442

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti