Olen kuunnellut hiljaisuuden kaikuvan asunnossani, katsellut syysauringon viimeisten säteiden vaihtuvan vähitellen pimeyteen ja sulkiessani sitten silmäni havahtunut ääniin rappukäytävässä, unohtunut miettimään itseäni valokeilojen maalatessa raitojaan valkoiseen kattoon. Unohtunut miettimään, kuinka olen tavallaan taas käännekohdassa ja kaikki tuntuu äärimmäisen epävarmalta mahdollisuuksien muuttuessa hitaasti haasteiksi. Tiedättehän, kun yhteiskunnan painostuksen alla mahdollisuudet tuntuvat tavallaan haasteilta ja pitäisi samantien tietää, onko valmis muuttamaan vieraaseen kaupunkiin eksymään tuntemattomille kadunkulmille vai tuntuuko tämä pikkukaupunki kodilta ensilumen sataessa kasvoille, pitäisi kirjoittaa turhautumiseen asti työhakemuksia päästäkseen yhteen työhaastatteluun tai sitten hakea opiskelemaan kaikkien näiden seitsemäntoista opiskeluvuoden jälkeen, pitäisi osata vastata kysymyksiin.
Pitäisi lukea aamuisin sanomalehdestä kotimaan uutisten lisäksi ulkomaan uutiset ja pukeutua sitten tavanomaisesti ollakseen uskottava aikuinen, mutta kaikessa tässä epävarmuudessa minun ainoa tavoitteeni on tuntea itseni vapaaksi ja äärettömän onnelliseksi. Epävarmuuden kuiskaillessa nimeäni tiedän tarkalleen miltä tuntuu, kun tahtoisi istua tässä pienessä oopperakaupungissa hengittämässä rauhallisuutta ja samanaikaisesti huutaa rakkauttaan raitiovaunun kolistessa ohitse, minä aivan todella tiedän, miltä tuntuu, kun istuu satamassa katselemassa kaupungin rauhoittuvan tummansiniseen ja sydämessä kaikuu tyhjyys, kun mikään ei tunnu koskaan riittävän ja olisi jatkuvasti saatava vähän enemmän. Minä olen käännekohdassa, jossa en osaa vastata yksinkertaisiin kysymyksiin tulevaisuudesta, enkä edes sanoa, missä näen itseni muutaman kuukauden päästä, mutta sen kuitenkin osaan sanoa, että tällä hetkellä kaikki viittaa elämäni suurimpaan virheeseen ja päätösten tekemisten sijaan minun pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi, unohtua miettimään enemmän. Juuri siksi minä olen kuunnellut hiljaisuuden kaikuvan asunnossani, katsellut syysauringon viimeisten säteiden vaihtuvan vähitellen pimeyteen ja tuntenut tämän pikkukaupungin uinuvan rauhallisuudessaan kävellessäni päämäärättömästi kadunkulmasta seuraavaan, kun musiikki kuiskailee
everything you will ever need / lies around on your seat.
Lähetä kommentti