7. kesäkuuta 2015

SAVONLINNA NYSLOTT

savonlinna 401savonlinna 932
JARKKO MARTIKAINEN @ SAVONLINNA 06 06 2015

On tapahtunut paljon, on valoisa asunto tämän pikkukaupungin keskustassa ja kasoittain rakasta musiikkia ikkunalaudalla, akustinen kitara epävireisenä vaatehuoneessa odottamassa minua ja ylioppilaslahjaksi saadut astiastot keittiön kaapissa, säälittävän rikkinäiset kengät eteisessä. Iltapäivän auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani pikkukaupungin satamassa tuntuu, etten koskaan lähtenytkään ja on hymyiltävä suunnatonta onnellisuutta, höyrylaivat huutavat tervehdyksiään ohikulkeville ihmisille iltapäivän vaihtuessa vähitellen kultaisiin auringonsäteisiin. Tuntuu, etten koskaan lähtenytkään, vaikka minussa on edelleen onnellisuutta sieltä, missä raitiovaunut kolisivat ohitseni ja rautatieasemalla vastaantulijoilla jatkuvasti kiire seuraavaan metroon: siellä minusta tuli äärettömän onnellinen, mutta täällä on koti, tiedättehän.

Sitä voi olla hetkittäin vaikea selittää, mutta kävellessäni uskomattoman tutuilla kadunkulmilla minun on helpompi hengittää, tässä kaupungissa minä aikoinaan kadotin itseni ja tästä kaupungista minä itseni jälleen löysin. Yhtenä iltana seisoin satamassa tihkusateen kastellessa varovaisesti takkuiset hiukseni ja kuuntelin Jarkko Martikaisen laulavan suunnattoman kauniisti, muutettuani tähän pieneen kaupunkiin olen alkanut rakastaa suomenkielistä musiikkia aivan suunnattomasti, siksi seisoessani tihkusateessa musiikin kulkiessa selkärangassani olin typerän onnellinen, hymyilin tuntemattomille. Sen lisäksi, että rakastan suomenkielistä musiikkia, on sanottava, että rakastan myös Jarkko Martikaista: rakastan miehen äärimmäistä lahjakkuutta, rakastan jokaista hänen laulamaansa sanaa ja rakastan sitä suunnatonta onnellisuutta, joka kulki pitkin selkärankaani sanojen ylämäessä tönin sua eteenpäin / alamäessä vauhtias jarrutan / vaikken kanssasi tanssimaan oppinut / opin enemmän, opin sinut kaikuessa satamassa. Jos jonain päivänä saatte mahdollisuuden päästä kuuntelemaan Jarkko Martikaista vaikka nimenomaan jonkin pikkukaupungin satamaan, suosittelen ehdottomasti tarttumaan mahdollisuuteen, tämä mies on uskomattoman ihana.
savonlinna 380savonlinna 827savonlinna 525

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.