1/29/2014

taivaansinistä

 photo 
tuntuukevaumlaumlltauml158_zpsa3346190.png
 photo tuntuukevaumlaumlltauml306_zps6465d378.png
Auringonsäteet lämmittävät selkärankaa kävellessäni asemalla aamupäivän kirkkaudessa, muistelen unessa kuulemaani musiikkia jostain kaukaisuudesta ja hymyilen hetken itsekseni, melodia on kietoutunut muistiini. Unessa musiikin värimaailma oli ulottunut taivaansinisestä kallioiden harmauteen, jollain tavalla uskomattoman melankolista ja kuitenkin toiveikas maailman kauneuden suhteen. Sellainen ei unohdu hetkeen, ajattelen junan hidastaessa saapuessaan asemalle ja nousen ensimmäiseen vaunuun matkustaakseni puolitoista minuuttia viereiseen kaupunkiin, samassa vaunussa nainen hymyilee pienelle lapselleen. Katselen ohikiitävää maisemaa auringonsäteiden häikäistessä silmiäni ikkunalasin lävitse, musiikki kuiskailee kauneuttaan jokaisella hengenvedollaan ja nousen junasta seuraavalla asemalla.

Musiikin jatkaessa kuiskailuaan kävelen lumenvalkeaan pukeutuneilla kaduilla auringonsäteiden lämmössä, oikeastaan voisin jättää puolentoista minuutin junamatkan aamuisin väliin ja päättää kävellä koululle. Tavallaan tarvitsen puolentoista minuutin matkustamisen aamuisin ja välimatkan kaupunkien välillä, sillä etäisyys tuntuu rauhoittavalta selkärangan jokaisessa nikamassa ja jossain kauempana punaiseen villakangastakkiin pukeutunut tyttö juoksee ehtiäkseen bussiin. Olen päättänyt lopettaa juoksemisen ja turhalta tuntuvan ehtimisen, todellisuudessa kiire kuiskailee korvaan naurettavan harvoin.
 photo tuntuukevaumlaumlltauml161_zps3df779bf.png
Luennolla puhutaan englantia, kiitän kuvitteellista työkaveriani menneistä vuosista ja palaan takaisin takariviin nauramaan itselleni, kun sanojen lausuminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän hankalaa. Nauraen piirrän luentomonisteelle numeroita väärinpäin ja myöhemmin kävelen tämän kaupunginosan hiljaisilla kaduilla hymyillen kilpaa auringonsäteiden kanssa, lähijuna kulkee ohitse kymmenen minuutin välein. Jollain kaukaisella tavalla tuntuu keväältä, auringonsäteet häikäisevät silmiäni vastaantulevan naisen hymyillessä minulle ja muistelen jälleen unessa kuulemaani uskomattoman kaunista musiikkia,

sen taivaansinistä melodiaa.
 photo tuntuukevaumlaumlltauml178_zpse1621e06.png photo tuntuukevaumlaumlltauml294_zpsca6cd6eb.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti