1/22/2014

FEELING INSIDE

 photo mustikkamaa073_zpsa714b81f.png photo mustikkamaa181_zps9b64180e.jpg
Talvipäivän viimeisten auringonsäteiden loisteessa olen surusilmäinen tyttö vastaantulijoiden joukossa, annan kyynelten virrata poskipäille kävellessäni kadunkulmalta seuraavalle ja myöhemmin kaupunki hiljenee ikkunalasin takana kirjoittaessani päiväkirjaan keskeneräisiä lauseita. Juon vaniljateetä kynttilöiden valaistessa huonetta lämmöllään, hymyilen kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin ja tunnen kyynelten rautatieaseman hämärässä jättäneen jälkeensä rauhallisuuden, murtaneen kivenlohkareita rintalastan alta. Tunnen tavallaan saavuttaneeni jotain, piiloudun peittojen alle unohtumaan kirjojen täydellisyyteen ja keskiyöllä nukahdan näkemään unta lentämisestä,

korkeista kerrostaloista  
pilvenreunoista jossain  

ja silmät kiinni    

hymyilen unissani. Herään aamuauringon ensimmäisiin säteisiin ja myöhemmin istuessani lumisella rantakalliolla hengitän rauhallisesti, suljen silmäni hiljentääkseni mieleni sivuuttaen jokaisen mieleeni tulevan ajatuksen ja kuuntelen äärettömän kaunista hiljaisuutta lämpimän tuuliaisen hyväillessä poskipäitä. Keskityn hengittämään rauhallisesti jokaisen hengenvedon tuntuessa jollain tavalla merkitykselliseltä ja rintalastan alla ääretöntä rauhallisuutta, kuin viimeisetkin kallionlohkareet olisivat kadonneet tuulenhenkäyksiin poskipäillä. Jokaisella hengenvedolla aina kauemmas ja avatessani silmäni hymyilen loputtomasti maailman kauneudelle, kun viattomuuden lumihuntuun pukeutunut maailma uinuu tuulenhenkäyksinä auringonsäteiden rauhaisassa harmoniassa.
 photo mustikkamaa076_zps4baf222e.pngMustikkamaan edustalla yksinäinen mies kävelee rauhallisin askelin auringonsäteiden sylissä ja unohdun miettimään kantaisiko jää mahdollisesti matkani vastarannalle, jossa autiotalot uinuvat hiljaisessa yksinäisyydessään. Tuuliainen pääsee sisään lumihuntuun pukeutuneiden autiotalojen rikkinäisistä ikkunoista, kuiskaukset kaikuvat tyhjyyttään itkevissä huoneissa ja päätän katsella aavekaupunkia edelleen vastarannalta, vaikka se kutsuukin aavemaisina kuiskauksina puutarhurin huvilalta. Kuiskaan rakkautta huviloiden yksinäisyyteen, kuuntelen hiljaisuutta vastarannalta lintujen laulaessa vapaudesta ja annan maailman ottaa hellään syleilyynsä,

hymyilen loputtomasti  
katse kohti taivasta  

jättäen jalanjälkiä lumihankeen. Naurahdan kaatuessani jäällä, mutta luonto ottaa vastaan hellästi ja jään makaamaan lumihankeen katsellen edelleen siniselle taivaalle, tuudittaudun hiljaisuuteen lintuparven lentäessä taivaalla. Voisin vannoa rakkauttani maailmaa kohtaan seitsemällä kielellä,  auringonsäteiden häikäistessä vihreinä säihkyviä silmiäni suljen vielä hitaasti silmäni tunteakseni rauhallisuuden selkärankani jokaisessa nikamassa, käsinkosketeltavaa kauneutta kaikista rakkaimmassa paikassa ja myöhemmin istuessani elokuvateatterin hämärässä, ihastun ruskeahiuksiseen poikaan.
 photo mustikkamaa052_zps2c39dacd.png photo mustikkamaa227_zpsddd24931.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti