SYYSKUUSSA MUSIIKKI ON OLLUT HETKITTÄIN ERITYISTÄ

Syyskuussa musiikki on kulkenut mukanani näin rehellisesti sanottuna suhteellisen vähän, mutta niinä hetkinä, kun se on kulkenut, se on merkinnyt minulle aivan suunnattomasti. Niinä sellaisina hetkinä minusta on tuntunut, että musiikki on yksinkertaisesti niin suurta, etten ole voinut kuin antautua sen loputtomalle voimalle, istua bussissa matkalla kotiin ja antaa musiikin viedä mukanaan, hymyillä itsekseni. Nimenomaan ne bussimatkat ovat olleet syyskuussa musiikin suhteen tärkeitä, olen kuunnellut Von Hertzen Brothersia matkustaessani rakkaaseen pikkukaupunkiin niiden tutuiksi käyneiden maisemien kiitäessä ohitse ikkunalasin takana, Arcane Rootsia istuessani aamuisin ruuhkabussissa matkalla töihin ja Ruusujen debyyttialbumia matkustaessani työpäivän jälkeen tallille. Kyseinen debyyttialbumi Ruusut on ihan ehdottomasti yksi hienoimmista tänä vuonna ilmestyneistä albumeista, se on jotain, mitä suomalainen musiikkikenttä on kaivannut, jotain, mitä minä olin tavallaan tietämättäni kaivannut, jotain uutta ja tuntematonta, jotain mikä ei päästä helpolla. Toinen tänä syksynä ilmestynyt hieno albumi, joka on soinut syyskuussa kuulokkeissani huomattavan paljon, on Yonan 7, joka vaatii enemmän kuin sen yhden kuuntelukerran avautuakseen, nimittäin siinä, missä edellämainittu ei päästä kuuntelijaansa helpolla, ei päästä tämäkään albumi ja ehkä nimenomaan se minua näissä albumeissa kiehtookin.

Tämän kauniin, mutta hetkittäin myrskyisen syyskuun aikana kuulokkeissani on soinut esimerkiksi myös The Tallest Man On Earth, Sufjan Stevens, The Paper Kites, Fleet Foxes ja S.Carey. Olen istunut tässä hämärässä asunnossani ja rakastanut sitä, kuinka musiikki on verhonnut hetkeä harmoniaan, niinä hetkinä musiikki on tuntunut erityiseltä ja olen unohtunut miettimään, kuinka hetkittäin kaipaan aivan äärettömästi niitä vuosia, kun musiikki oli vielä niin suuri osa elämääni, etten voinut kertoa itsestäni kertomatta musiikista. Hetkittäin kaipaan niitä vuosia, kun hukuin luvattoman useasti musiikkiin värivalojen häikäistessä vihreitä silmiäni ja palatessani myöhemmin samana iltana siihen pieneen, kovin rakkaaseen soluasuntooni kiipesin parvisänkyyni nukkumaan. Kaipaan niitä vuosia ja sitä hullua tunnetta, jonka musiikki sai silloin aikaan, mutta samalla olen jollain tavalla onnellinen myös siitä, että niinä hetkinä, kun kuuntelen musiikkia, se tuntuu aivan erityiseltä. Olen onnellinen siitä, että yhtenä iltana kuunnellessani Karinan uutta, jotenkin aivan uskomattoman hienoa biisiä Mestarit, minä olin yksinkertaisesti sanaton, siksi suosittelen, että sinäkin kuuntelet kyseisen biisin ja monta muutakin biisiä, jotka kokosin syyskuun soittolistaksi, ihan vain muistaakseni myöhemmin.

MITÄ OLEN KUUNNELLUT MAALISKUUSSA?

Maaliskuussa musiikki on ollut käsittämättömän kaunista, mutta hetkittäin myös katkeraa ja niin voimakasta, ettei sille ole löytynyt edes tarpeeksi suuria sanoja. Musiikki on saanut varovaiset kyyneleet tarttumaan silmäkulmiini istuessani bussissa matkalla pikkukaupunkiin, kuuntelemaan sanattomana lumisateen muuttaessa suuntaansa ikkunalasin takana ja tanssimaan askeleeni kävellessäni auringonsäteisiin verhoutuneita katuja, musiikki on saanut tuntemaan ääripäissä. Nimenomaan siksi minä aion seuraavaksi kirjoittaa teille vähän siitä, millainen musiikki on maaliskuussa ollut itselleni suurinta, mikä biisi on ollut saanut minut hetkittäin unohtumaan ajatuksiini ja mikä albumi on kuljettanut mukanaan taianomaisuuteen, kauas valtamerten taakse hyökyaallon kaltaisesti, tuulenhenkäyksenä suurien vuoristojen ylitse.

Ehdoton suosikkibiisini maaliskuussa on ollu Lxandran Dig Deep ja olen hetkittäin unohtunut miettimään, kuinka on mahdollista, etten minä ole aiemmin tutustunut tämän aivan äärettömän lahjakkaan artistin musiikkiin, mutta ilmeisesti parempi myöhään kuin ei milloinkaan, varsinkin tämän biisin kohdalla. Lxandran lisäksi olen rakastunut Topi Sahan maaliskuussa ilmestyneeseen albumiin Lopunajan rakastavaiset ja Litku Klemettin jo vahvasti viime vuoden puolella ilmestyneeseen debyyttialbumiin Juna Kainuuseen, jonka kohdalla olen myös unohtunut hetkittäin miettimään, kuinka en ole siihen aiemmin tutustunut, nimittäin tilannehan on sellainen, että Soundi valitsi albumin vuoden 2017 parhaaksi kotimaiseksi albumiksi ja minun on sanottava, etten ole hetkeäkään miettinyt, että miksi. Tilanne on myös sellainen, että maaliskuu oli uuden kotimaisen musiikin kannalta aivan uskomattoman hyvä ja näistä maaliskuussa ilmestyneistä kotimaisista albumeista esimerkiksi ihanien Ida Paulin ja Kalle Lindrothin debyyttialbumi Nää kaikki kertoo susta sekä myös Karinan debyyttialbumi Karina ovat saaneet sydämeni muuttamaan rytmiään, puhumattakaan sosiaalisessa mediassa paljon hehkutettua Pyhimyksen hetki sitten ilmestyneestä albumista Tapa poika, joka on kokonaisuudessaan niin hieno albumi, että kuuntelin sen kahdesti putkeen matkustaessani maanantaina hetkeksi takaisin Jyväskylään.

Eilen ilmestyneistä albumeista minun hauraan sydämeni rytmiä kaikista vahvimmin muutti ihan ehdottomasti Vestan debyyttialbumi Louhtulauseita, jonka varalle minulla oli suuria odotuksia, artistin aiemmin ilmestyneet singlet olivat nimittäin olleet aivan käsittämättömiä. Eikä kyseinen albumi pettänyt todellakaan odotuksiani, kyseessä on nimittäin ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista albumeista ja olen tästä niin varma, että uskallan sanoa niin, vaikka on vasta maaliskuu. Toisena sydämeni rytmiä muuttaneista eilen ilmestyneistä albumeista minä tahdon tässä mainita Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn muodostaman yhtyeen nimeltä Auri debyyttialbumin Auri, joka on yksinkertaisesti taianomainen, sellainen, etteivät nämä minun keskeneräiset lauseeni koskaan riittäisi kuvailemaan sitä, millaiseen maailmaan albumi onnistuu viemään mukanaan musiikin kietoessa harmoniaansa, suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan kyseisen albumin ja myös soittolistan, jonka olen koonnut nyt maaliskuussa kuuntelemastani musiikista. Soittolistalla on nimittäin uuden musiikin lisäksi paljon vanhaa ja rakasta musiikkia, joka on maaliskuun aurinkoisina päivinä tunkeutunut rintalastani alle ja tanssittanut kadunkulmilla, pakottaneet hymyilemään lumisateen keskellä.