Pieni aarteemme täyttää maaliskuussa yhdeksän kuukautta, mietin ääneen yhtenä iltapäivänä istuessani pienen aarteemme kanssa kahdestaan keittiön pöydän ääressä ja katsellessani, kuinka ikkunalasin takana iltapäivän viimeiset auringonsäteet loivat kauniin lempeitä varjoja vastapäisen kerrostalon seinään. Kerrostalojen välistä avautuva rakas maisema oli vielä luminen, jään ylitse kulkevalla polulla ihmiset olivat matkalla kohti satamaa ja maiseman yllä taivas alkoi vähitellen verhoutua vaaleanpunaiseen, tulisi kylmä yö. Tuulessa oli kuitenkin jo joinakin aamuina ollut häivähdys keväästä ja ennen kuin huomaisinkaan, jään ylitse ei pääsisi enää kävelemään satamaan ja meidän oman pienen aarteemme ensimmäinen talvi vaihtuisi kevääseen, hänen ensimmäiseensä.
Maaliskuussa siitä on tullut kuluneeksi yhdeksän kokonaista kuukautta, kun sain ensimmäistä kertaa pidellä sylissäni pientä aarrettamme, yhdeksän kokonaista kuukautta siitä kesäkuisesta hetkestä, kun minusta tuli äiti ja koko maailmani muuttui. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on niin kauan, minä mietin katsellessani pienen aarteemme tarttuvan pienillä käsillään pöydälle asettelemiini valokuviin, jotka minä olin ottanut viime syksynä kävellessäni pienen aarteemme ja karvakuonomme kanssa pitkin ruskan väreihin verhoutuineita katuja. Sinä iltapäivänä taivaan verhoutuessa vaaleanpunaiseen kokosin niitä valokuvia albumiin ja kirjoitin viereen kauniita sanoja, voidakseni palata niihin erityisiin hetkiin vielä vuosikymmenten päästä ja mikä vielä tärkeämpää, jotta pieni aarteemme voisi joskus vuosien päästä katsella valokuvia ensimmäiseltä vuodeltaan, vauvavuodeltaan.
Näiden yhdeksän kuukauden aikana pienestä aarteestamme on kasvanut hurmaava ja ihmeellinen pieni ihminen, joka nukahtaa iltaisin viereeni ja nauraa aamuisin avatessani makuuhuoneen verhot, pieni ihminen, joka istui sinä iltapäivänä kanssani keittiön pöydän ääressä ja katseli tarkasti, kuinka minä liimasin valokuvia albumin mustille sivuille. Yhdeksän kuukautta, ihmettelin vielä ääneen pukiessani hetkeä myöhemmin pienen aarteemme lämpimästi ja sulkiessani oven takanamme lähtiessämme viemään pientä karvakuonoamme iltakävelylle, elämäni erityisimmät yhdeksän kuukautta, oman rakkaan pienen aarteemme elämän ensimmäiset yhdeksän kuukautta.
Lähetä kommentti