14. syyskuuta 2017

MITÄ MINULLE KUULUU?

IMG_3903IMG_3945

Otin nämä valokuvat kuukausi sitten, kun ensimmäistä kertaa vuoteen pyöräilin paikkaan, jossa vietin vuosia sitten yksinäisiä iltoja, kirjoitin epämääräisiä lauseita vanhaan muistikirjaani ja kuuntelin hetkittäin hiljaisuuden sijaan musiikkia, joka sai minut rauhoittumaan. Se on ollut kauan minulle yksi rakkaimmista paikoista maailmassa, sieltä näkee järven ylitse kauas horisonttiin ja sinne palaaminen tuntuu aina samalla tavalla rauhoittavalta, siksi aion ensi viikolla matkustaa vaihteeksi rakkaaseen pikkukaupunkiin, kävellä syksyisen metsän poikki niille samoille kallioille ja katsella maisemaa linssin lävitse. Aion istua hengittämässä raikasta ilmaa keuhkojeni täydeltä, tuntea tuuliaisen hiuksissani ja kuunnella metsän humisevan rauhallisena ympärilläni, mutta sitä ennen aion kirjoittaa teille hieman siitä, mitä minulle kuuluu, nimittäin kaiken tämän kirjoittamattomuuden aikana syksykin on ehtinyt saapua tänne.

Huomasin sen yhtenä aamuna kävellessäni bussipysäkille, että ilmassa tuoksui ensimmäistä kertaa oikeasti syksy ja se teki minut aivan käsittämättömän onnelliseksi. Katselin maisemaa bussin likaisen ikkunalasin takana, hymyilin itsekseni sille tunteelle ja kuulokkeissani soi Death Cab for Cutie, jonka löydän elämääni aina uudelleen syksyisin ja hukun sitten sanoihin and i do believe it’s true / that there are roads left in both of our shoes / but if the silence takes you / then i hope it takes me too kävellessäni katuvalojen loisteessa kotiin. Musiikki kuulostaa aina syksyisin paremmalta kuin koskaan, mietin jäädessäni bussista vähän ennen keskustaa ja myöhemmin samana iltana istuin pimeässä asunnossa hymyilemässä kaikelle epäoleelliselle, nukahdin siihen samaan valtavaan onnellisuuteen, joka tarttui aamulla kasvoilleni huomatessani ensimmäistä kertaa ilmassa syksyn rauhoittavan tuoksun, aivan samaan.

IMG_3926

Syksyn saapuminen sai minut löytämään itsestäni jotain vanhaa, jotain sellaista, mitä olin huomaamattani ehtinyt kaivata aivan uskomattoman kauan kaikkina niinä hetkinä, kun en ollut osannut rauhoittua kuuntelemaan. Jotain sellaista, minkä huomasin vasta seistessäni värivalojen loisteessa ensimmäistä kertaa vuoteen eturivissä ja musiikin tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa minut valtasi sanoinkuvaamaton rauha, enkä minä olisi tahtonut olla missään muualla tai tehdä mitään muuta, minä osasin rauhoittua kuuntelemaan. En oikeastaan edes tiedä, mitä se on, mutta tuntuu kuin olisin löytänyt ainakin osittain itseni pitkän etsimisen jälkeen tai sitten kyse on vain syksyn vaikutuksesta minuun, mietin viikkoa myöhemmin elokuvateatterin hämärässä sen saman sanoinkuvaamattoman rauhan vallatessa minut. En tiedä, mutta se on saanut minut voimaan hyvin ja minulle kuuluu ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti hyvää, musiikki kuulostaa paremmalta kuin kertakaan tänä vuonna, olen kirjoittanut tämän viikon aikana enemmän kuin varmaan koko kesänä ja seuraavaksi minä aion keittää itselleni teetä, laittaa villasukat jalkaan ja sytyttää kynttilöitä, ehkä tanssittaa sormiani hetken aikaa mustilta koskettimilta valkoisille ja takaisin.

IMG_3905IMG_3929

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.