On niin paljon asioita, joista tahtoisin kirjoittaa jättämättä lauseitani keskeneräisiksi, asioita, joista en ole uskaltanut kirjoittaa edes päiväkirjaani, asioita, jotka jättivät jälkeensä kohonneen verenpaineen, ahdistuksen rintalastan alle ja pohjattoman tyhjyyden jokaiseen hengenvetoon. Asioista, jotka ovat johtaneet siihen, että minä olen huomaamattani muuttunut itselleni vieraaksi, katsellut itseäni
vierain silmin kävellessäni tyhjillä kaduilla pikkukaupungin pimeydessä
ja pysähtyessäni ennen suojatietä, en siksi, että pelkäisin jääväni
auton alle vaan siksi, että niin kuuluu tehdä, katsellut itseäni vierain silmien tuijottaessani tyhjyyteen osaamatta sanoa sanaakaan ja kuunnellut, kuinka tämän vieraan kaupungin liikenne kohisee ympärilläni.
Minusta on tullut kosketusarka, vihainen ja määrittelemättömän rikkinäinen, pelkkä tyhjä katse naulittuna harmaaseen maisemaan, kylmät kädet sinun lämpimällä ihollasi ja kun sinä sitten sanot näkeväsi silmissäni surullisuutta, valehtelen vain ollakseni itkemättä ja yöllä herään painajaiseen, juon lasillisen vettä ja raotan verhoa nähdäkseni junien seisovan edelleen aloillaan pimeyden keskellä aivan kuten minäkin, kiedon käteni ympärillesi tunteakseni olevani turvassa ja aamulla ahdistun harjatessani hiuksia vessan keltaisessa valossa. Laitan ripsiväriä näyttääkseni pirteämmältä, valokynä ei korjaa varjoja silmieni alla ja pyyhin kyyneleitä liikennevaloissa juuri ennen auringonnousua, verhoudun harmaaseen maisemaan kuin olisin aina kuulunut.
Minusta on tullut kosketusarka, vihainen ja määrittelemättömän rikkinäinen, pelkkä tyhjä katse naulittuna harmaaseen maisemaan, kylmät kädet sinun lämpimällä ihollasi ja kun sinä sitten sanot näkeväsi silmissäni surullisuutta, valehtelen vain ollakseni itkemättä ja yöllä herään painajaiseen, juon lasillisen vettä ja raotan verhoa nähdäkseni junien seisovan edelleen aloillaan pimeyden keskellä aivan kuten minäkin, kiedon käteni ympärillesi tunteakseni olevani turvassa ja aamulla ahdistun harjatessani hiuksia vessan keltaisessa valossa. Laitan ripsiväriä näyttääkseni pirteämmältä, valokynä ei korjaa varjoja silmieni alla ja pyyhin kyyneleitä liikennevaloissa juuri ennen auringonnousua, verhoudun harmaaseen maisemaan kuin olisin aina kuulunut.
Yksin pukeudun kuluneisiin vaatteisiin, harjaan hiukseni kunnolla ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, ne ovat alkaneet vähitellen rastoittua ja varjot silmieni alla muistuttaa maisemaa ikkunalasin takana, suljen tunteita lasipurkkeihin ja kuuntelen, kuinka yläkerrassa huudetaan vuorokauden vaihteen jälkeen niin kovaa, että pelkään nukahtaa kylmiin lakanoihin. Avaan sälekaihtimet herätessäni aamuyön ensimmäisinä tunteina, ikkunalasin takana maisema uinuu rauhallisuudessa ja minun sisälläni käydään sotaa, tahtoisin heittää kaiken pois ja kadota sanomatta sanaakaan, aamulla herään tyhjyyteen ja harmauteen, peilissä edelleen aivan vieraat kasvot ja tahtoisin kirjoittaa kaikesta siitä, mutta en uskalla, ne sanat olisivat lopulta liian painavia.
Lähetä kommentti