Yhtenä iltana kävelin satamassa kameran kanssa musiikin kuiskaillessa korvaani rakkauttaan, annoin viileän tuulen tarttua hiuksiini ja istuin hetkeksi aloilleni, unohduin miettimään, kuinka aiemmin rakastin pimeyteen verhoutunutta maisemaa ja hiljaisuutta, johon on turvallista kietoutua. Siitä illasta on kokonainen viikko ja tämän viikon aikana on tapahtunut paljon, olen romahtanut sunnuntain harmoniassa, koonnut itseni monesti uudelleen yrittäen uskoa itseeni ja aloittanut työkokeilun Nuorten taidetyöpajalla. Olen kertonut olevani varsin melankolinen ihminen, itkenyt uskomatonta ikävääni öiden hiljaisuudessa ja ollut lopulta vain aivan käsittämättömän onnellinen, saanut ensimmäistä kertaa aikoihin otteen elämästäni ja istunut iltaisin rakkaan musiikin kanssa kynttilän valossa, olen jopa tarttunut hetkittäin akustiseen kitaraani ja oikeasti soittanut.
Lupaan vielä se helpottaa, Ellinoora lauloi ja oli äärimmäisen oikeassa.
Lupaan vielä se helpottaa, Ellinoora lauloi ja oli äärimmäisen oikeassa.
Lähetä kommentti