On ollut viimeisiä aamuja pienessä oopperakaupungissa, hiljaisuutta tuskastuttavan kuumassa bussissa ja sitten niitä aamuja, kun ilmassa on tuoksunut ensimmäistä kertaa syksy ja on voinut istua sängyssä juomassa vaniljateetä, on ollut niitä aamuja, kun sanat oh my morning's coming back / the whole world’s waking up / all the city buses swimming past / i’m happy just because / i found out i am really no one ovat hymyilyttäneet samalla tavalla kuin aina syksyisin. Hymyilyttäneet samalla tavalla kuin istuessani vuosia sitten Helsingin asuntoni parvekkeella kylminä syysaamuina juuri ennen auringonnousua ja katsellessani ensimmäisten lentokoneiden lentävän ohitse, niinä vuosien takaisina aamuina onnellisuus kuiskaili nimeäni tuulenhenkäysten kaltaisesti. Kuiskaili pyytäen mukaansa tanssimaan ja samaa onnellisuutta olen etsinyt istuessani aina aamuisin sängyssä juomassa vaniljateetä, olen etsinyt musiikin tunkeutuessa luuytimeen ja hetkittäin löytänyt häivähdyksiä siitä, tanssinut keittämään lisää teetä ja hymyillyt, kuinka syksyn tuodessa onnellisuuden mukanaan voin kävellä päämäärättömästi uusissa kengissäni, kuiskailla ilmaan and then we'll get down there, way down to the very bottom of everything / and then we'll see it oh we'll see it, we'll see it,
we'll see it.
Lähetä kommentti