Joinakin päivinä on yksinkertaisesti maailman parasta vain kävellä metsässä ja kuunnella uskomattoman kaunista hiljaisuutta, joka kietoo turvalliseen syleilyynsä auringonlaskun maalatessa maailmaa lämpimiin sävyihin. Pysähtyä hetkittäin kuiskailemaan rakkauttaan mustalle karvakuonolle, antaa lämpimän tuulen tarttua varovaisesti hiuksiin ja hengittää jokaisella hengenvedollaan rauhallisuutta, sillä maailman juostessa eteenpäin olen alkanut kaipaamaan sitä. Rauhoittumista metsän humistessa rauhallisesti ympärilläni ja niiden illan viimeisten auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani, rauhoittumista syksyn verhotessa metsän uskomattomaan kauneuteen.
Syksyä minä tahdon hengittää.
Lähetä kommentti