Blogimaailmassa kiertää kaikenlaisia haasteita, mutta itse henkilökohtaisesti olen valitettavasti aina ollut uskomattoman laiska vastaamaan minkäänlaisiin haasteisiin ja oman blogihistoriani aikana olen vastannut ilmeisesti ainoastaan neljään haasteeseen, joista viimeisimmän pystytte lukemaan täältä. Viime viikolla sain kuitenkin So Restless blogin Marsalta Liebster Award haasteen ja pysähdyin miettimään, kuinka tavallaan olisi mielenkiintoista kirjoittaa välillä jostain muusta kuin loputtomasta rakkaudestani musiikkiin.
Tämän haasteen ideana on yksinkertaisesti, että haasteen vastaanottaja haastaa yksitoista alle 1000 lukijan bloggaajaa ja antaa haastettavilleen yksitoista kysymystä, joihin haastettavat pääsevät vastaamaan. Minä en kuitenkaan lähde nyt haastamaan ketään, vaikka haasteen tarkoituksena onkin tuoda pienemmille blogeille näkyvyyttä, joten seuraavaksi aion yksinkertaisesti kertoa teille muutaman epäoleellisen faktan itsestäni.
Ja miltä rakkaus tuntuu, kerron siitäkin.
Hetkeäkään epäröimättä voisin vastata tähän, että musiikki. Elämäni aikana olen todistanut uskomattoman suurta kauneutta värivalojen loisteessa, huutanut ääneni
käheäksi yleisömeren keskellä ja sitten kyynelten virratessa poskipäilleni ollut suunnattoman onnellinen, sellainen tekee elämästäni kaunista. Musiikin lisäksi elämästäni tekee kauniin auringonlaskut pikkukaupungin rauhallisuudessa, aamuaurinko kävellessäni kotiin hiekkateitä rikkinäisissä sukkahousuissa, kostea nurmikko paljaiden jalkojeni alla, äärettömään harmoniaan verhoutuneet kesäyöt istuessani lämpimällä kalliolla katselemassa onnellisuutta niiden rakkaimpien ihmisten kasvoilla ja tiedättekö sellaiset ohikiitävät hetket, kun istutaan kahdestaan parvekkeella pimeyden verhotessa maisemaa tummansiniseen ja tupakansavu tarttuu hiuksiin.
Ne sellaiset ohikiitävät hetket, kun seisotaan pimeässä rappukäytävässä ja ei sanota sanaakaan, koska siinä hetkessä sanoilla ei ole mitään merkitystä. Sellaiset ohikiitävät hetket, kun aamuyön ensimmäisinä tunteina voi nukahtaa toisen viereen tietäen olevansa uskomattoman vahvasti turvassa ja sellaiset ohikiitävät hetket, kun kotimatkalla pysähdytään katsomaan kohtauksia elokuvasta, joka sai itkemään.
2. Monetko alushousut omistat?
Tämän kysymyksen takia jouduin käyttämään matemaattista lahjakkuuttani, vastaus on 27.
3. Pidätkö itseäsi pessimistinä, realistina vai optimistina?
Tämä on tavallaan aivan uskomattoman vaikea kysymys. Olen luonteeltani niin suunnattoman myrskyisä, että hetkittäin näen maailmassa ainoastaan kauneutta ja uskon elämän kuljettavan mukanaan äärettömään onnellisuuteen, mutta hetkittäin olen kuitenkin täydellinen vastakohta optimistiselle itselleni: näen kaikessa ylitsepääsemättömän suurta vaikeutta, en usko tulevaisuuden tuovan mukanaan onnellisuutta edes käsitteenä ja olen äärimmäisen epävarma kaikesta, sellainen on helvetin raskasta. Periaatteessa en voi pitää itseäni realistinakaan, joten pidän itseäni vain myrskyisänä, vaikkei se ole oikea vastaus tähän kysymykseen.
4. Minkä takia bloggaat?
Tämän blogin alkuperäisenä ideana oli tosiaan kertoa elämästäni suhteellisen
suorasanaisesti ilman kauniita vertauskuvia, tavallaan halusin jakaa hetkiä elämästäni ja siinä samassa kehittyä kirjoittajana. Nykyään tämä blogi ei kerro enää suorasanaisesti elämästäni, minua ei kiinnosta jakaa elämäni vaikeimpia hetkiä julkisesti tai kertoa siitä, kuinka kävin tänään ostamassa suklaata kaupungin pukeutuessa harmaaseen. Tästä blogista on tavallaan vahingossa tullut henkilökohtainen rakkauslauluni maailmalle
ja erityisesti musiikille, josta kirjoitan nykyään enemmän kuin mistään muusta.
Kirjoitan blogia, koska minä yksinkertaisesti tahdon kertoa teille siitä, kuinka uskomattoman paljon on mahdollista rakastaa sitä tunnetta, kun värivalojen loisteessa on huudettava äänensä käheäksi ja annettava kyynelten virrata poskipäille. Tahdon kertoa teille siitä, kuinka kuullessani ensimmäisen kerran sanat you could be my favourite faded fantasy / i've hung my happiness upon what it all could be istuin lämpimällä kalliolla katsomassa auringonlaskua, tahdon kertoa teille siitä, mikä koskettaa. Tahdon kertoa teille siitä, kuinka hetkittäin pysähdyn rautatieasemalla katselemaan kiirettä ihmisten kasvoilla ja kuinka sitä suunnatonta onnellisuutta pitäisi osata arvostaa, siksi minä kirjoitan blogia.
Kirjoitan blogia, koska minä yksinkertaisesti tahdon kertoa teille siitä, kuinka uskomattoman paljon on mahdollista rakastaa sitä tunnetta, kun värivalojen loisteessa on huudettava äänensä käheäksi ja annettava kyynelten virrata poskipäille. Tahdon kertoa teille siitä, kuinka kuullessani ensimmäisen kerran sanat you could be my favourite faded fantasy / i've hung my happiness upon what it all could be istuin lämpimällä kalliolla katsomassa auringonlaskua, tahdon kertoa teille siitä, mikä koskettaa. Tahdon kertoa teille siitä, kuinka hetkittäin pysähdyn rautatieasemalla katselemaan kiirettä ihmisten kasvoilla ja kuinka sitä suunnatonta onnellisuutta pitäisi osata arvostaa, siksi minä kirjoitan blogia.
5. Mikä on hassuin muistosi lapsuudesta?
Lapsuudesta olisi uskomaton määrä hassuja muistoja, mutta todennäköisesti ne aukenevat ainoastaan niille, jotka ovat kokeneet ne aikoinaan kanssani. Kerran esimerkiksi keksittiin kaivaa ansakuoppa eräälle nimeltä mainitsemattomalle henkilölle ja peittää se luonnollisen näköisesti, myöhemmin tämä kaivamisessa auttanut ystäväni putosi itse kuoppaan. Lopulta juostiin mattopiiskan kanssa ympäri pysäköintialuetta, tämän hetken muisteleminen aiheuttaa edelleen katkeruutta tietyissä tarinan osapuolissa, mutta olihan se koomista.
6. Onko avioliitto mielestäsi tärkeä osa ihmisen elinkaarta?
Avioliitto on ihana asia, mutta se ei ole tärkeä osa ihmisen elinkaarta. Uskon siihen, että ihminen voi olla uskomattoman onnellinen ilman ensimmäistäkään avioliittoa ja vaikka sitten elää äärimmäisen onnellisessa parisuhteessa, mutta ei siihen tarvita avioliittoa. Tästä huolimatta olen sanoinkuvaamattoman onnellinen siitä, että tulevaisuudessa kaikki saavat mennä naimisiin, eivätkä pelkästään miehet ja naiset keskenään.
Rakkaus on kuitenkin tärkeä osa ihmisen elinkaarta.
Rakkaus on kuitenkin tärkeä osa ihmisen elinkaarta.
7. Mikä on lempi asukokonaisuutesi?
Hyvin pitkälti sellainen kuin näissä kuvissa.
8. Millaisia harrastuksia sinulla on ollut elämäsi aikana?
Musiikki on ehdottomasti ollut pitkäaikaisin ja kokonaisvaltaisin harrastukseni. Olen soittanut yksitoista vuotta pianoa ja niistä vuosista seitsemänä kävin soittotunneilla, mutta opettajan vaihtuessa aloin vihaamaan soittamista niin järjettömän paljon, että viimeisimmät vuodet ovat menneet pianon kanssa kahdestaan. Musiikista puhuttaessa lasken harrastuksiini myös musiikin kuuntelemisen, loputtoman keikoilla ravaamisen ja musiikista kirjoittamisen, nykyään tämä blogi on harrastuksistani ehdottomasti se kaikista näkyvin.
Sen lisäksi, että harrastan musiikkia suhtellisen kokonaisvaltaisesti, olen siis ikuinen runotyttö ja
kaupungin vähitellen hiljentyessä ikkunalasin takana kirjoitan maailman
kauneutta runomuodossa ja maalaan sanoilla elämää kauniimmaksi.
Kirjoittaminen on uskomattoman tärkeä osa
elämääni ja kahdeksan vuotta sitten valokuvaaminen astui
kirjoittamisen rinnalle kävellessäni yhtenä syysiltana rantaan
raihnaisen digikameran kanssa, siitä lähtien valokuvaaminen
on opettanut näkemään
maailman kauniimpana kuin ennen. Kaiken tämän lisäksi olen harrastanut myös ratsastusta, pääsin ensimmäisen kerran shetlanninponin selkään puolentoista vuoden ikäisenä ja 7-vuotiaana aloin käymään säännöllisesti ratsastustunneilla. Vuosien mittaan harrastuksesta alkoi kuitenkin tulemaan epäsäännöllinen, mutta käyn edelleen ratsastamassa vieraillessani pikkukaupungissa ja sisälläni asuu ikuisesti pieni heppatyttö.
Olen siis valokuvaava musiikkiaddikti ja runoileva heppatyttö, äärimmäisen yksinkertaista.
Olen siis valokuvaava musiikkiaddikti ja runoileva heppatyttö, äärimmäisen yksinkertaista.
9. Miltä tuntuu rakkaus?
Tämä on uskomattoman vaikea kysymys, vaikka olen elämässäni rakastanut enemmän kuin koskaan pystyisi uskomaan, enkä pelkästään musiikkia. Rakkaus tuntuu oikeastaan siltä kuin jokin kasvaisi rintalastan alla niin uskomattoman suureksi, että on pakko huutaa. Rakkaus kulkee salamaniskuina selkärangan jokaisessa nikamassa, myrskytuulena kauneimpina kesäpäivinä ja hyökyaaltoina tyynellä valtamerellä, mutta samalla rakkaus tuntuu suunnattomana onnellisuutena jokaisessa hengenvedossa ja toisen hengittäessä vieressä samaa rakkautta on yksinkertaisesti niin uskomattoman hyvä olla, ettei sille löydy sanoja.
Rakkaus tuntuu kaipuuna silmäkulmissa, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään.
10. Mitä yhtyettä/artistia et voi sietää?
En oikeastaan voi sanoa, että olisi olemassa nimenomaan artisteja tai bändejä, joita en voi sietää. On kuitenkin olemassa uskomattoman paljon biisejä, joita en voi sietää niiden muistuttaessa vaikeimmista muistoistani tai esimerkiksi juuri niistä hetkistä, kun istutaan tupakansavuun verhoutuneessa huoneessa kuuntelemassa sanoja tykkää unista liikaa / hereillä vallitsee inhorealismi ja myöhemmin istutaan kerrostalon katolla miettimässä, kuinka mikään ei enää tunnu miltään. Niistä hetkistä minä en kaipaa ensimmäistäkään ja siksi en voi sietää esimerkiksi kyseistä biisiä, jonka esittää Julma-Henri & Syrjäytyneet.
11. Mistä aiheesta haluaisit blogata, muttet ole saanut aikaiseksi?
Haluaisin kirjoittaa enemmän uudesta musiikista, nimittäin viimeaikoina on ilmestynyt äärimmäisen hienoa musiikia ja olen istunut rantakallioilla tuntemassa kaikkea mollisoinnuista duureihin selkärankani jokaisessa nikamassa auringonsäteiden lämmittäessä kasvojani, uudesta musiikista olen ollut uskomattoman kiitollinen. Musiikin lisäksi haluaisin alkaa taas kirjoittamaan siitäkin, kuinka tämä kaupunki kuiskailee rakkauttansa kävellessäni tuntemattomilla kadunkulmilla ja yksinkertaisesti siitä, kuinka olen järjettömän onnellinen. En oikeastaan tiedä, tavallaan haluaisin kirjoittaa myös raskaammista aiheista, mutta sellainen saa valitettavasti vielä hetken odottaa aikaansa maailman ollessa niin kaunis, etten halua itkeä kirjoittaessani.
Lähetä kommentti