Herätessäni tänään auringonsäteisiin ikkunaverhojeni lävitse ymmärsin, että minun on nähtävä meri. Minun on nähtävä uskomattoman voimakas meri, hetkittäin pysähdyttävä kuuntelemaan laineiden lyövän hitaasti rantahiekkaan ja tuntemaan tuulenhenkäysten tarttuvan varovaisesti hiuksiini: minun on nähtävä lintuparven lentävän sinitaivaalla, istuttava aloillani katselemassa kaukana horisontissa siintävää
maisemaa ja suljettava sitten silmäni tunteakseni meren uskomattoman
voiman jokaisella hengenvedollani. Myöhemmin seisoin rautatientorilla katselemassa vastaantulijoiden juoksevan ohitseni auringonsäteiden häikäistessä silmiäni, minun on vain yksinkertasesti nähtävä meri, mietin hymyillessäni tuntemattomalle tytölle tummansinisessä villakangastakissaan ja silloin musiikki kuiskaili you're the one i can't replace
/ oh i know because i have tried
tavallaan odottamatta, mutta se kuulosti uskomattoman kauniilta.
Istuessani rannassa iltapäivän auringonsäteiden lämmittäessä
selkärankaani katsoin laineiden lyövän hitaasti rantahiekkaan kuin
jossain hidastetussa elokuvassa ja annoin tuulenhenkäysten tarttua varovaisesti
hiuksiini lintuparven lentäessä suunnatonta vapauttaan, tavallaan minun on hetkittäin nähtävä meri rauhoittuakseni, mietin itsekseni. Suljin silmäni hiljentääkseni mieleni kuunnellen äärettömän kaunista hiljaisuutta, tunsin
mielettömän
suurta rauhallisuutta rintalastan alla ja täydellistä harmoniaa
hengenvetojen hidastuessa: kuin kallionlohkareet
rintalastani alta olisivat kadonneet meren rauhoittavaan kohinaan, tuuliaiseen
poskipäilläni ja avatessani silmäni kaukana horisontissa siintävä kaupunki nukkui talvipäivän kirkkaudessa, rintalastani alla ainoastaan täydellistä harmoniaa meren kohistessa
vaimeasti, hetkittäin on nähtävä meri.
Kuin olisin avannut silmäni ensimmäistä kertaa elämässäni
tunsin suunnatonta riemua kuunnellessani meren varovaista kohinaa, katsellessani jäähuntuun verhoutuneen rantakallion uinuvan auringonsäteiden lempeässä syleilyssä ja ennen auringonlaskua musiikki kuiskaili uudelleen i see you in my dreams / monochrome and memory kävellessäni Kulosaareen, olisin halunnut tanssia jokaisen askeleeni. Nimittäin, viimeisimmät kaksi kuukautta olen rakastanut melankoliaan verhoutuvaa musiikkia ja särökitaroita, mutta kävellessäni silloin viimeisten auringonsäteiden loisteessa metroasemalle rakastin ensimmäistä kertaa kuukausiin suloista indietä, tarkemmin sanottuna The Woodlands nimistä yhtyettä, joka kuiskaili is everybody wrong
/ is everybody right / does it really matter tonight ja sai askeleeni keinumaan rautatieasemalla.
Tämä yhdysvaltalaisen muusikkopariskunnan muodostama indie folk-poppia soittava yhtye keinutti tänään askeleitani rautatieaseman iltapäiväruuhkassa vastaantulijoiden juostessa ehtiäkseen seuraavaan metroon ja olin suunnattoman onnellinen kävellessäni kotiin iltapäivän viimeisten auringonsäteiden vaihtuessa hitaasti pimeyteen, minä olin onnellinen rakastaessani melankolian lisäksi musiikin suloisuutta, jotain äärettömän puhdasta ja kaunista. Sellaista, mikä saa tanssimaan villasukat jalassa neljäntoista neliömetrin huoneessa ja hymyilemään loputtomasti sanojen 'cause everybody longs
/ and everybody cries / i just want to hold you tonight hyväillessä sisäistä runotyttöäni, tänään on ollut tavallaan uskomattoman kaunis päivä ja huomenna auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani aion rakastaa tätä kaupunkia.
Lähetä kommentti