10. heinäkuuta 2018

SCANDINAVIAN MUSIC GROUP, OLAVI UUSIVIRTA JA TOTON AFRICA

P7050018P7050021

Scandinavian Music Group on ollut minulle tärkeä yhtye keväästä 2010 asti, enkä oikeastaan edes osaa tässä sanoa, miksi juuri siitä keväästä, mutta minusta kuitenkin tuntuu aivan kuin sinä keväänä yhtyeestä olisi tullut minulle tärkeä ja seuraavana kesänä yhtyeen tuotanto soi kuulokkeissani aivan luvattoman useasti. Luulen, että yhtyeestä tuli minulle aikoinaan kovin tärkeä nimenomaan siksi, että sain yhtyeen musiikista niin suunnattomasti inspiraatiota, se sai minut kirjoittamaan yhä enemmän ja soi usein taustalla kävellessäni rantaan valokuvaamaan, eikä pelkästään rantaan, se soi taustalla kuvatessani missä tahansa. Näiden kahdeksan vuoden aikana yhtyeestä on tullut minulle yhä rakkaampi ja se soi edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, kuulokkeissani valokuvatessani yksin ja usein myös sellaisina aamuina, kun ei ole kiire mihinkään ja voi juoda vaniljateetä musiikin kuiskaillessa taustalla kauneuttaan. Viime torstaina se soi kuulokkeissani katsellessani ikkunasta, kuinka sadepilvet kerääntyivät vähitellen taivaalle, joka täyttyi vielä aamulla auringonsäteistä, ja miettiessäni, kuinka myöhemmin samana päivänä seisoisin Lounaispuistossa yleisömeren keskellä yhtyeen noustessa värivaloihin ja kuinka silloin todennäköisesti sataisi jo vettä, niistä pilvistä päätellen ihan kunnolla.

Minun oli tarkastettava, milloin olin nähnyt yhtyeen viimeksi värivalojen loisteessa, sillä tuntui kuin siitä ei olisi kuin hetki, mutta todellisuudessa siitä olikin yli kolme vuotta, olin nähnyt yhtyeen viimeksi keväällä 2015 Tavastialla, siitä oli sitten kuitenkin oikeasti pitkä aika ja ehkä nimenomaan juuri siksi tuntui tavallaan niin erityiseltä, kun yhtye nousi värivalojen loisteeseen sateen kastellessa hiuksiani, jotka kiemurtelivat valtoimenaan pitkin nahkatakkini selkämystä. Seistessäni yleisömeressä lukemattomien keltaisten sadetakkien keskellä ensimmäisenä kuultu Hautojen yli ja sanat vesi oli kirkas / ja vesi oli syvä / kun kosketit pohjaa / hetken oli hyvä kuulostivat niin uskomattoman hienoilta, että tunsin pakahtuvani siihen määrittelemättömään tunteeseen, joka minut silloin valtasi. Minä olin näiden kolmen vuoden aikana ehtinyt unohtaa Scandinavian Music Groupin hienouden värivalojen loisteessa, olin ehtinyt unohtaa, kuinka yhtye saa musiikillaan kylmät väreet juoksemaan pitkin selkärankaa ja kyyneleet tarttumaan silmäkulmiin tavallaan jo pelkästään siksi, kuinka uskomattoman intensiivisesti Terhi Kokkonen tulkitsee ihan jokaisen sanan, jokaisen lauseen ja jokaisen biisin, siinä on jotain taianomaista ja kun siihen lisätään Pauliina Kokkosen tavattoman kaunis ääni, kaikki siinä on vain yksinkertaisesti juuri niin täydellistä, että kyyneleet tarttuvat silmäkulmiini aivan kuin huomaamattani.

P7050153

Kyyneleet tarttuvat silmäkulmiini toki myös siksi, että kovin monet Scandinavian Music Groupin biisit ovat itselleni henkilökohtaisesti niin järjettömän tärkeitä ja niihin liittyy sellaisia muistoja, joista en koskaan luopuisi. Yksi keikan ehdottomasti hienoimmista hetkistä koettiin, kun sanat haluan hypätä vieraan auton kyytiin / hukata ainoat avaimet / pestä hiukset sadevesiämpärissä / kävellä kenkäni pilalle kaikuivat yleisömeren ylitse ja Terhi kokkonen tulkitsi aivan jokaisen sanan niin kauniisti, että yleisömeri tuntui jähmettyvän aloilleen, tuntui kuin pienestä tihkusateesta huolimatta taivas olisi kirkastunut. Haluan juoda miehen pöydän alle / väsyttää loput puheillani / lähteä kun pitäisi jäädä / jäädä kun pitäisi lähteä, sanat tunkeutuivat suoraan syvälle rintalastani alle, ne sanat ovat vuosia sitten olleet ja ovat edelleen yhdet elämäni tärkeimmistä, sitten olen valmis sinun pitää omanasi / sitten olen valmis sinun pitää omanasi. Valmis on ehdottomasti yksi yhtyeen hienoimmista biiseistä ja sen kuuleminen yleisömeren keskellä tuntuu aina erityiseltä, mutta kovin erityiseltä tuntuivat myös Ei paniikkia ja sanat ajattelit sitä ensimmäistä kertaa vuosiin / taivaan väriä / maan hidastunutta liikettä / ei katumusta / ei musiikkia / ei parhaita vaatteita / ei paniikkia, sillä kyseinen biisi ja ne sanat ovat viimeaikoina saaneet tavallaan uuden merkityksen, kaikkien näiden vuosien  ja lukemattomien soittojen jälkeen.

On kuitenkin myönnettävä, ettei se ole todellakaan ainoa biisi, joka on saanut vuosien saatossa tavallaan aivan uuden merkityksen, ehkä siksi myös Näin minä vihellän matkallani kuulostaa vuosi toisensa jälkeen niin ihmeelliseltä ja niin se kuulosti myös sinä iltana seistessäni yleisömeren keskellä vaaleat hiukset vesisateen kastelemina. Tuntui jotenkin tavattoman onnelliselta, hiukset takkuisina ja meikit sateen piiskaamina kuiskailin niitä äärettömän rakkaita sanoja yleisömeren keskellä ja maailma ympärilläni oli kaunis, vaikka harmaat sadepilvet verhosivatkin taivasta. Viimeisenä biisinä kuultiin Vieläkö Soitan Banjoa? ja minä en olisi voinut olla siitä yhtään onnellisempi, se on tärkeä ja rakas biisi, ollut siitä kahdeksan vuoden takaisesta keväästä lähtien, kun yhtyeestä tuli minulle tärkeä. Se on soinut vuosien aikana niin lukemattomia kertoja, etten uskaltaisi lähteä edes arvailemaan tarkkaa lukemaa, mutta samalla se on ollut osa uskomattoman tärkeitä hetkiä, sellaisia, joista sanat tämä on viimeinen laulu / jonka laulan sinulle / sen nimi on liian paljon ja liian myöhään ovat tehneet aina vielä vähän tärkeämpiä. Niin ne tekivät siitäkin hetkestä, ympärilläni valtava yleisömeri yhtyi kuorona niihin uskomattoman tärkeisiin sanoihin ja kaikki tuntui olevan hetken siinä, hetken kaikki oli täydellistä ja ei haitannut, että sateen kastelemat vaatteeni huokuivat kylmyyttään, sillä minun oli lämmin.

P7050159P7050193P7050195

Scandinavian Music Groupin soitettua encorensa viimeisen biisin ja yleisömeren alkaessa liikehtiä eri suuntiin näin tilaisuuteni koittaneen ja ennen kuin huomasinkaan, seisoin jo eturivissä ja se tuntui niin äärettömän kotoisalta, etten voinut kuin hymyillä tyhmästi. Sateen kastellessa hetkittäin hiuksiani kuuntelin, kuinka takanani vahvasti humaltunut mies huusi Olavia ja yritti hetkittäin päästä aivan minun vierestäni lavalle häiriten samalla muuta yleisöä, lopulta mies kuitenkin ymmärsi lopettaa ja hyvä niin, sillä en todellakaan ollut ainoa, jota sellainen käytös häiritsi. En tiedä, mistä se oikeastaan edes johtuu, ehkä niistä lukemattomista näkemistäni keikoista ja yleisömeristä, mutta olen luvattoman usein aikonut kirjoittaa blogitekstin kaikista niistä ihmistyypeistä, jotka minua raivostuttavat keikoilla ja kaikista niistä asioista, jotka saavat minut ärsyyntymään suunnattomasti jo ennen keikan alkamista. Ei sillä, ettenkö minä silti nauttisi musiikista värivalojen loisteessa hauraan sydämeni pohjasta, jotkin ihmistyypit ja heidän keikkakäyttäytymisensä vain yksinkertaisesti saa minut raivostumaan, mietin juuri ennen kuin Olavi Uusivirta nousi värivalojen loisteeseen ja vain hetkeä myöhemmin ajatus katosi mielestäni, sadepisaroiden putoillessa kasvoilleni oli olemassa vain musiikki ja minä.

P7050289P7050273


Minä kirjoitin vuosi sitten, kuinka Olavi Uusivirta on silläkin tavalla mielenkiintoinen artisti, ettei keikoilla koskaan tarvitse pelätä pettyvänsä, nimittäin Olavi Uusivirran keikat ovat poikkeuksetta täynnä niin käsittämätönä energiaa ja onnellisuutta, että sitä fiilistä yleisömeren keskellä on lähes mahdotonta kuvailla sanoin. Olen nähnyt kyseisen artistin luvattoman useasti värivalojen loisteessa, olen juonut punaviiniä eturivissä Korjaamolla, laulanut sydämeni pohjasta Ilosaarirockin päälavan edustalla ja tanssinut jalkani kipeiksi Tavastialla. Olen itkenyt vuolaasti ja tarttunut ystäviäni kädestä sanojen keltainen laiva on lastattu meillä / punainen laiva on lastattu meillä / sininen laiva on lastattu meillä aikana, mutta kertaakaan näiden vuosien aikana en ole joutunut pettymään, kertaakaan näiden vuosien aikana minä en ole lähtenyt keikalta ajatellen, ettei se oikeastaan ollut niin hyvä. Viime torstaina seistessäni eturivissä sadepisaroiden putoillessa kasvoilleni ja Olavin noustessa värivalojen loisteeseen olisin kirjoittanut samoin kuin vuosi sitten, olisin kirjoittanut niin jo ensimmäisen biisin aikana, sillä minusta tuntui, kun sanat joka ilta sun sydämesi lyö / yhden kerran liikaa / kun elämä on uni kesäyön / vain tää hetki on aikaa kaikuivat yleisömeren ja niiden lukemattomien keltaisten sadetakkien ylitse, keltaisten sadetakkien, jotka Olavi nauraen lupasi Joel Melasniemen nimmaroivan myöhemmin.

Olavi Uusivirta on tosiaan sillä tavalla mielenkiintoinen artisti, ettei keikoilla tarvitse pelätä pettyvänsä, mietin vielä itsekseni sanojen mä voin suunnitella mun koko elämän / vaimon ja viran ja talonkin / mut kaikki menee toisin / joku suunnittelee mua paremmin kaikuessa kauniisti sateisena kesäiltana. Biisi toisensa jälkeen musiikki kuljetti mukanaan vuosien takaisissa muistoissa, vei mukanaan vanhan kivilinnan varjossa viettyihin halvalla viinillä väritettyihin iltoihin ja niihin sellaisiin kesäaamuihin, kun auringonsäteet lämmittivät kalpeita poskipäitäni istuessani Helsingin asuntoni parvekkeella, iltapäiviin, jolloin tuntemattomat kadunkulmat tuntuivat kodilta. Siihen iltaan, kun istuttiin sateisena syysiltana parkkihallissa ja laskettiin hämähäkkejä betoniseinästä, mutta lopulta myös uudempiin muistoihin, niihin, jotka ovat aivan lähivuosilta ja eivät vielä tunnu samalta kuin ne vuosien takaiset. Tällaisena mä haluun muistaa sut / juostiin kultaa hiuksissa / kesäyössä ikkunat huurussa / sull' on kultaa hiuksissa / valokuvia kellastuneita ei meistä tuu / miten nollat ja ykköset haalistuu sanat veivät kuitenkin parin vuoden takaiseen kevääseen, siihen, joka oli tavallaan tämän elämänvaiheeni ensimmäinen ja joka sai musiikin muuttamaan merkitystään. Kultaa hiuksissa on yksi niistä biiseistä, jotka vievät aina mukanaan siihen kevääseen, mietin Olavin kertoessa, kuinka heitä on voinut jo jonkin aikaa pyytää soittamaan Toton African ja yleisömeri yhtyi kuorona pyyntöön soittakaa Toton Africa, soittakaa Toton Africa! Niin kuultiin Olavin uusimmalta studioalbumilta löytyvä Toton Africa ja monta muuta sellaista biisiä, jotka saivat tanssimaan jalat kipeiksi ja huutamaan äänen käheäksi, Olavin hyppimään lavalta halailemaan yleisöä ja opettamaan tanssiliikkeitä, tanssimaan, laulamaan ja soittamaan niin intensiivisesti, etten ole nähnyt kenenkään koskaan tekevän.

P7050292

Encore oli erityinen, sillä lavalle värivalojen loisteeseen nousi Olavi Uusivirran ja hänen yhtyeensä lisäksi myös Joel Melasniemi, joka ei ehtinyt polttaa tupakkaansa loppuun ennen kuin hänet pyydettiin värivalojen loisteeseen, oli kyse biisistä, jonka Melasniemi pyysi Uusivirtaa säveltämään Elokuu -nimistä elokuvaa varten. Kyseinen elokuva ja sitä varten sävelletty Nuori ja kaunis ovat minulle äärettömän rakkaita taideteoksia ja siinä taianomaisessa hetkessä, kun värivalojen loisteeseen pyydettiin myös Pauliina Kokkonen, minun hauras sydämeni muutti aivan kuin automaattisesti rytmiään. Sadepisarat putoilivat varovaisesti hiuksilleni ja saivat kirkkaat valot loistamaan tavallistakin kirkkaampina, Melasniemi tarttui saamaansa akustiseen kitaraan ja kun sanat pure sun huulet yhteen / ota taas se ilme / kuin jotakin oisin velkaa / maksanko pois nyt / olen onnellinen mitä sä luulit sitten kaikuivat yleisömeren ylitse kyyneleet tarttuivat jälleen silmäkulmiini. Se oli ehdottomasti koko sen uskomattoman keikan hienoin hetki, sanat olin onnellinen mitä sä luulit / olin onnellinen mitä luulit kuulostivat suuremmilta kuin koskaan aiemmin ja lavan täyttyessä suunnattomasta rakkaudesta ja energiasta minut valtasi juuri niin kokonaisvaltainen onnellisuus, että olin pakahtua siihen värivalojen häikäistessä hetkittäin silmäni. Olet nuori ja kaunis / mutta kuka se on kun huutaa / keksinyt ruudin / mutta kuka se on kun ampuu / koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan tuuliko / se on kun huutaa vai onko se joku muu yleisömeri lauloi kuorona ja en olisi halunnut olla yhtään missään muualla, olin äärettömän onnellinen siitä, että sain olla juuri siinä.

Aivan viimeisenä kuultiin Baddingin Valot, joka oli Uusivirran mukaan yksi niistä biiseistä, joiden ansiosta hän oli sinä iltana lavalla, eikä missään muualla. Eikä ilta olisi oikeastaan voinut päättyä enää yhtään kauniimmin, yleisömeri oli täynnä kirkkaita valoja aina viereisen kerrostalon parvekkeille kokoontuneita katsojia myöten ja musiikki oli niin suurta, että se vei kokonaisen yleisömeren mukanaan. Myöhemmin minä kävelin sateen kastelemia katuja maailman rakkaimman luokse ja naurahdin, kuinka jalkani tuntuivat tavallaan samalta kuin vuosi sitten kävellessäni pimeyteen verhoutuneita katuja, mutta nimenomaan siitä Olavi Uusivirran keikoissa on luultavasti omalla kohdallani kysymys, siitä loputtomasta energiasta, joka saa tanssimaan jalat kipeiksi kerta toisensa jälkeen värivalojen loisteessa, vaikka epäilemättä osuutensa tässä yhtälössä on myös sillä Olavin aivan uskomattomalla lavakarsimalla. Uskomaton mies, naurahdin itsekseni seistessäni liikennevaloissa kevyen tuulenhenkäyksen tarttuessa hiuksiini, kertakaikkiaan juuri niin uskomaton mies, etten minä voi kuin suositella keikkalippujen ostamista ja no tanssimista, vaikka et osaisikaan.

P7050495P7050514P7050532

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti