3. heinäkuuta 2018

HYLÄTTY JA UNOHDETTU SEIKKAILUPUISTO JYVÄSKYLÄSSÄ

P6170047P6170050IMG_6039

Jyväskylässä, vähän matkan päässä keskustasta, sijaitsee mystinen pieni linna, se piiloutuu nyt jo suurimmaksi osaksi puiden taakse, mutta sen tornit saattaa kuitenkin nähdä, kun kävelee viereistä kävelytietä. Tämä pieni ja niin kovin mystinen linna kuului seikkailupuistoon, joka lopetti toimintansa tammikuussa 2015 ja jonka ulkorakennukset jäivät luonnon armoille sinä samaisena talvena. Tämä seikkailupuisto oli nimeltään Peukkula ja se oli ilmeisesti tavallaan Muumimaailman kaltainen, sillä sen viehätys perutustui erilaisten satuhahmojen ympärille, eikä siellä ollut lainkaan huvipuistolaitteita. Puiden varjoon piiloutuva Peukkulan linna oli varmasti aikoinaan puiston hienoin kohde, mutta lähes yhtä mystisiä olivat myös muut satutalot, jotka olivat oikean kokoisia ja joihin pääsi sisällekin, ihastelemaan lukemattomia yksityiskohtia ja tapaamaan satuhahmoja, jotka järjestivät lapsille puiston alueella erilaista ohjelmaa. 

Enää tässä puistossa ei kuitenkaan tapaa satuhahmoja ja kauniit, taidokkaasti rakennetut satutalot alkavat vähitellen kohtaamaan luonnon loputtoman voiman sekä luonnollisesti myös ilkivallan, suurin osa taloista oli nimittäin saanut jo osakseen graffiteja ja esimerkiksi tämä mystinen linna on ilmeisesti toiminut nuorten ajanviettopaikkana sen jälkeen, kun satuhahmot poistuivat puistoista viimeisen kerran. Minä olin kulkenut puiston ohitse lukuisia kertoja, mutta vasta kesäkuun puolivälissä päätimme lähteä tutkimaan puistoa oikeasti ja saapuessamme sitten lopulta pitkän kävelymatkan jälkeen Viherlandian vieressä sijaitsevaan puistoon näky oli surullinen, mutta tavallaan myös äärettömän mystinen. Se kaikki, mikä oli silloin aikoinaan saanut lapset riemuitsemaan ja juoksemaan ihan vähän lujempaa, uinui nyt luonnon armoilla täydessä hiljaisuudessa hylättynä ja unohdettuna, satuhahmot olivat enää kovin kaukainen muisto satutalojen seisoessa rauhallisina aloillaan, ovet lukittuina ja sisällä kaikki ne lukuisat yksityiskohdat paksun pölykerroksen alla.

IMG_6063P6170090IMG_6042

Ensimmäisenä kohtasimme Merirosvoluolan sekä Noidan mökin, joiden takana seisoi Hilarius-Hiiren koti ja Ateljee Väriläiskä, jonka värit olivat vuosien saatossa kadonneet täysin, nyt se seisoi kuin paikoillaan unohdettuna, pelkkänä harmaana katoksena aivan yhtä yksinäisenä kuin se Hilarius-Hiiren koti, josta itse Hilariuskin poistui jo vuonna 2006 ja paikalle muutti Peukkis Peukalopotti pikkusiskonsa Pinnin kanssa. Satukylän tien varrella seisova merirosvolaiva Amanda oli enää kaukainen muisto siitä, mitä se oli joskus aikoinaan ollut, nyt se oli enää vain ränsistynyt ja lahonnut runko laivasta, jonka ruori oli pudonnut pensaiden sekaan. Kävelytien toisella puolen puiden ja pensaiden lomasta näkyi merirosvolaiva Amandan kannelle saakka Peukkulan linnan tornit ja kävellessämme lopulta hoitamattomien ruusupensaiden reunastamaa polkua pitkin linnalle näky oli vähintään surullinen, linnan portti oli kaatunut vuosien saatossa ja linnan edustaa koristivat roskat, jotka olivat täyttäneet myös linnan myös sisältä. Ei linna ollut säästynyt graffiteiltakaan ja kävellessämme osittain ränsistyneitä portaita yläkertaan auringonsäteet alkoivat peittyä pilviverhon taakse, aikoinaan linnan muurilta on ollut epäilemättä uskomattoman kaunis näkymä puistoon, joka on vuosia sitten täyttynyt kesäisin riemuitsevista lapsista ja satuhahmoista, puistoon, joka on ollut täynnä elämää ja auringonsäteitä.

Minä en tosiaan ehtinyt nähdä seikkailupuistoa silloin, kun se oli vielä toiminnassa ja kun ensimmäisen kerran kävelin puiston ohitse, toiminnan päättymisestä oli jo puolitoista vuotta, eikä mikään ollut enää ennallaan. Olen siis nähnyt ainoastaan sen, millaiseksi tämä vuosikymmenten ajan lasten riemua ja onnellisuutta sisälleen kätkenyt seikkailupuisto muuttui muutamassa vuodessa sen jälkeen, kun puiston toiminta päätettiin lopettaa, olen nähnyt sen, eikä siinä ole oikeastaan mitään kaunista. Se on yksinkertaisesti vain surullista, mietin katsellessani toivomuskaivoa, joka kasvoi heinää sen sijaan, että sitä olisivat koristaneet kukkaistutukset, kuten ilmeisesti puiston viimeisinä toimintavuosina, yksinkertaisesti vain surullista, minä mietin seuratessani sitä maailman rakkainta pitkin seikkailurataa, joka sekin oli ränsistynyt niin, että se oli oikeastaan jo vaarallinen. Lopulta laskiessani seikkailuradan liukumäkeä en voinut olla ajattelematta sitä vuosien takaista lasten riemua, enää Peukkula ei tarjoa sitä samaa riemua, mystisyyttä kylläkin, siksi minäkin tahdoin päästä näkemään sen kaiken lähempää, päästä aistimaan sitä vuosien takaista riemua, onnellisuutta.

P6170134P6170067P6170087P6170069IMG_6046IMG_6051

2 kommenttia:

  1. Voi, ompa se tosiaan surkean näköinen. Oon ite aikoinaan ollut mukana rakentamassa tai oikeastaan somistamassa kohteita, silloin kun puisto avautui Hilarius hiiren kotina. Surullista ettei tälle ole keksitty mitään järkevää käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisipa ollut ihanaa nähdä puisto silloin! Olihan se kieltämättä nyt todella surullinen näky ja luulen, että muutamassa vuodessa paikka näyttää vielä surullisemmalta, kun luonto ja ilkivalta tekee tehtävänsä. Toivon todella, että tälle vielä keksittäisiin jotain käyttöä, kun se olisi nyt vielä rakennusten kunnon puolesta mahdollista.

      Poista