1. joulukuuta 2014

hello december

joulukuu 200joulukuu 024
Joulukuun ensimmäisenä heräsin auringonsäteisiin harmaiden ikkunaverhojeni lävitse, kävelin villasukat jalassa keittämään aamuteetä pitääkseni itseni lämpimänä ja ikkunalasin takana muutaman asteen verran pakkasta, kun katselin auringonsäteiden verhoavan maisemaa harmoniaansa. Musiikin kuiskaillessa huoneessani kirjoitin äärettömästä rakkaudestani lyijykynällä ruutupaperin reunaan, sanoin maalasin rakkaudestani tavattoman kaunista ja unohduin miettimään, kuinka vuosien takaisina talvi-iltoina rakastettiin tyhjässä rappukäytävässä ja vannottiin toisillemme, ettei koskaan samanlaista. Eikä koskaan samanlaista, mietin avatessani joulukalenterin ensimmäisen luukun ja musiikin edelleen kuiskaillessa huoneeni nurkissa.

Myöhemmin kävelin Aleksanterinkadulla jouluvalojen loisteessa musiikin kuiskaillessa korvaani uskomattoman suurta rakkauttaan maailman tutuimmalla äänellä, hymyilin itsekseni vastaantulevien lasten riemuitessa joulukuun ensimmäisestä ja hetkittäin katselin pimeyteen verhoutunutta kaupunkia linssin lävitse, kuuntelin äänesi kuiskailevan korvaani. Rautatieasemalla vastaantulijoissa ei ensimmäistäkään häivähdystä kiireestä, hidastin vauhtiani myöhästyäkseni tarpeeksi seuraavasta junasta ja päästessäni viimein kotiin tanssitin sormiani molleista duureihin, verhosin sanattomat tunteeni mollisointuihin kaupungin uinuessa ympärilläni: hetkittäin suljin silmäni, annoin sormien tanssia tottuneesti tärkeintä musiikkia ja hymyilin muistaessani, kuinka paljon rakastan soittamista. Kuinka paljon rakastan musiikkia mollisoinnuista duureihin, niihin vahingossa soitettuihin riitasointuihin verhoutuvaa katkeruutta ja suunnattoman kaunista hiljaisuutta lopettaessani soittamisen ja huokaistessani syvään, kuinka onnellista.
joulukuu 039joulukuu 198joulukuu 013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti