TARHALEHDON ELÄINPIHA JA IHANA HEINÄKUINEN ILTAPÄIVÄ

 

Kun kaksi vuotta sitten vasta haaveilimme omasta pienestä aarteesta, mietin aina hetkittäin itsekseni, kuinka tahtoisin ihmetellä tätä maailmaa yhdessä oman pienen aarteemme kanssa, kuunnella yhdessä sateen ropinaa ja katsella, kuinka ensilumi sataa maahan. Jäädessäni heinäkuun alussa kesälomalle päätin, että niiden muutaman lomaviikon aikana ihmettelisimme meidän oman pienen aarteemme kanssa tätä maailmaa yhdessä, aivan kuten silloin kaksi vuotta sitten minä aina hetkittäin itsekseni mietin, ihmettelisimme, katselisimme ja kuuntelisimme.

 

Heinäkuun toisena keskiviikkona ajoimme Lievestuoreelle vierailemaan ihastuttavalla Tarhalehdon eläinpihalla ja saapuessamme sinä aurinkoisena iltapäivänä yli 100-vuotiaaseen pihapiiriin en osannut olla hymyilemättä itsekseni, kuinka valtavasti rakastin kaikkea sitä jo ennen kuin ehdimme astua portista sisään. Auringonsäteet lämmittivät poskipäitäni kävellessämme ihan pientä hetkeä myöhemmin katsomaan korkeiden kuusten varjossa kesäpäivästä nautiskelevia alpakoita, auringonsäteiden lämmössä nukkuvaa possua ja varjossa viihtyviä kaneja, joita pieni aarteemme istui katselemaan kiinnostuneena. Oli ihanaa päästä katsomaan ja ihmettelemään yhdessä eläimiä ja nauttimaan sen kauniin pihapiirin erityisestä tunnelmasta, minä mietin ääneen meidän kulkiessamme ympäri pihapiiriä katselemassa eri eläimiä, viiriäisiä, kanoja, kalkkunoita, marsuja ja pientä kilpikonnaa.

 

 

Istuessamme sinä heinäkuisena iltapäivänä pienen aarteemme kanssa katselemassa hevosia pysähdyin hetkeksi miettimään, kuinka suunnattomasti kaipaan takaisin ratsaille, mutta vielä sitäkin enemmän kaipaan sitä, kuinka rauhoituin aina tallilla. Olen suunnitellut monta kertaa palaavani ratsaille, mutta sitä oikeaa hetkeä ei ole vielä tullut, mietin katsellessani pienen aarteemme ihmettelevän ruohoa aidan juurella. Niin, hänelle sinä päivänä eläimiäkin kiinnostavampaa olivat olleet kivet, erilaiset kasvit ja aidat, ihan kaikki sellainen, mitä sai koskettaa ja ihmetellä omissa käsissään, nauroin pienen aarteemme noustessa seisomaan ja ottavan askelia isänsä luokse.

 

Hevosten ja ponien jälkeen kävimme katsomassa vielä lampaita ja vuohia, ne nauttivat lämpimästä kesäpäivästä laitumellaan ja tulivat katselemaan meitä aidan viereen. Ihana iltapäivä, mietin itsekseni kävellessämme pois laitumelta ja pysähtyessämme katsomaan hanhia, joita pieni aarteemme ihmetteli kauemmin kuin mitään muita eläimiä, ehkä niissä oli jotain erityistä. Kaksi irlanninsusikoiraa tervehti meitä kävellessämme ihanan iltapäivän päätteeksi takaisin autollemme, ehkä me nähdään vielä joskus, sanoin ja ajaessamme hetkeä myöhemmin kohti Jyväskylää pieni aarteemme nukahti turvaistuimeensa, hänelle se oli ollut ihmeellinen iltapäivä, ihan erityinen.

HARSOKUKKIA, KESÄYÖN HARMONIAA JA IHANA HEINÄKUU

 

Tuntuu kuin kesäkuu olisi kulkenut ohitseni virtaavan joen kaltaisesti, oli pienen aarteemme syntymäpäivä ja viikkoa myöhemmin juhannus. Sen jälkeen, kun kävelin pienen aarteen ja karvakuonon kanssa juhannuspäivän aamuna korkean heinän reunustamaa polkua omenatarhan poikki tihkusateen kastellessa hiukseni, kului vain silmänräpäys ja kesäkuu vaihtui heinäkuuhun. Tehdessäni heinäkuun ensimmäisenä aamuna itselleni aamiaista muiden vielä nukkuessa katselin, kuinka aamun kirkkaat auringonsäteet osuivat kirjahyllyn päälle nostamaani suureen lasipurkkiin, se oli täynnä valkoisia harsokukkia, aivan kuin muistona juuri päättyneeltä kesäkuulta.

 

Harsokukkia, niitä minä ostin kesäkuussa luvattoman usein, vähän kuin ohimennen tehdessäni ruokaostoksia pienen aarteen istuessa ostoskärryissä ja yrittäessä kiivetä sieltä hetkittäin pakastealtaaseen tai liukuhihnalle. Ostin, koska ne ilahduttivat minua niin suunnattomasti ja katsellessani niitä heinäkuun ensimmäisenä aamuna hymyilin itsekseni, kuinka ne ilahduttivat minua yhä edelleen. Siirsin lasipurkin harsokukkineen olohuoneeseen isomummoni vanhan ompelulaatikon päälle, siinä ne näyttivät ehkä vielä kauniimmalta kuin kirjahyllyn päällä.

 

 

Heinäkuun ensimmäiset viikot eivät ole kuluneet yhtä nopeasti kuin kesäkuu ja kun yhtenä yönä ajoin ihanien juhlien jälkeen Tampereelta Jyväskylään hymyilin, kuinka valtavan onnellinen minä olin siitä, että aika tuntui hidastaneen hieman vauhtiaan. Maisema verhoutui kesäyön harmoniaan ja tuntui kuin niin olisin verhoutunut minäkin, siihen uskomattoman kauniiseen harmoniaan, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani, heinäkuu, siinä hetkessä heinäkuu tuntui jotenkin erityisen hyvältä ja niin se on tuntunut monessa hetkessä myös sen jälkeen. Ja harsokukkia, niitä minä olen ostanut myös heinäkuussa, ihan vain, koska ne ilahduttavat minua edelleen niin äärettömästi ja luulen, että juuri sellaisia asioita kaipaan tällä hetkellä elämääni, asioita, jotka ilahduttavat.