9/12/2014

seurasaari fölisön

suomenlinna + seurasaari 306suomenlinna + seurasaari 106
Yhtenä sumuisena aamupäivänä kävelin rautatieasemalla vastaantulijoiden kiirehtiessä seuraavaan metroon, pysähdyin katselemaan ihmisten jatkavan matkaansa ja korvissani soi maailman kauneinta musiikkia, hymyilin itsekseni. Kietouduin kaulahuiviini istuessani matkalla vuosikymmenten takaisesta tarinoivan saaren harmoniaan, katselin sumuista maisemaa ikkunalasin lävitse ja en osannut lopettaa hymyilemistä, vaikka kylmyys tarttui olkapäähäni kävellessäni valkoista siltaa ensimmäistä kertaa kevään viimeisten päivien jälkeen: olin kaivannut ääretöntä harmoniaa tuulenhenkäysten tunkeutuessa kellotapuliin, vuosikymmenten takaisia tarinoita vanhan hirsitalon portailla ja saadessani käteeni kartan naurahdin itsekseni, annoin tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini sumuisen maiseman vaihtuessa auringonsäteisiin.

Kuuntelin kirkonkellon kumisevan vaimeasti tuuliaisen päästessä kellotapuliin, hidastaessani askeleitani kuuntelin sen tarinoivan hiljaisista jumalanpalveluksista ja lumenvalkeaan pukeutuneista onnellisuuttaan hehkuvista vaimoista: ensimmäisistä suudelmista alttarilla auringonsäteiden murtautuessa ikkunoista, yömyöhään jatkuneista hääjuhlista kartanoiden hämärässä ja ensimmäisistä aamuista vaimoina, sormuksista vasemmassa nimettömässä. Kirkonkellon vähitellen hiljentyessä harhailin päämäärättömästi metsäteillä pikkulintujen lentäessä vapauttaan ja olisin halunnut kirjoittaa rakkauskirjeitä muuttolinnuille jossain kaukana, valtamerten taakse jokaiselle uskomattoman kauniille yksinäiselle ihmiselle: kirjoittaa keskeneräisiä lauseita vuosikymmenten takaisesta rakkaudesta, siitä äärettömän vahvasta.
suomenlinna + seurasaari 186suomenlinna + seurasaari 195suomenlinna + seurasaari 141
Olisin halunnut kirjoittaa suunnattomasta onnellisuudestani, mietin astuessani sisään 1800-luvulla rakennettuun taloon ja varovaisin askelin kiipesin yläkertaan katselemaan auringonsäteiden murtautuvan ikkunoista. Suunnattoman onnellinen, sitä tavallaan olin kuunnellessani vanhan talon tarinoivan menneisyydestään: pimeyteen verhoutuneista illoista pirtin lämmössä syyssateiden piiskatessa ikkunalasia, rakkaista aamuista syyssateiden jälkeen ja siitä, kuinka ovensuussa hirsikehikolla olevaa uunia lämmitettiin päivittäin, sillä oltiin totuttu syömään pehmeää leipää ja monenlaisia piirakoita. Kuuntelin hiljaisuuden kuiskailevan korvaani vuosikymmenten takaista rakkautta ja vaeltaessani talosta seuraavaan, jäin huoneisiin hengittämään rakkautta jokaisella hengenvedollani: hymyilemään tarinoille kalaverkkoja kutovista miehistä hirstitalon lämmössä, palvelusväestä kylminä talviöinä tuvan lattialla ja naisista luhtiaittojen hämärässä hiljaisina kesäöinä.

Hetkittäin sulin silmäni tunteakseni tarinan selkärankani jokaisessa nikamassa ja lopulta tunsin kuuluvani tarinaan: takkatulen hiljaiseen tanssiin tupakeittiön hämärässä syysmyrskyn piiskatessa ikkunalasia, kylmyyttä huutaviin syysöihin makuukamareiden lämmössä ja varhaisiin aamuihin ennen auringonnousua. Tavalliseen syyspäivään tallirenkien valjastaessa suomenhevosia, lasten kiivetessä tallin ylisille tarinoimaan tuulenhenkäyksistä selkäytimessä ja talonväen kokoontuessa ruokatuvan lämpöön syömään illallista, varhaisista aamuista valkoisiin lakanoihin nukahtamiseen saakka kuuluin tarinaan ja unohduin miettimään, kuinka välillä tunnen syntyneeni vuosikymmeniä tai vuosisatoja liian myöhään: olisin äärettömän onnellinen saadessani elää hetken aikaa sellaista elämää, nukkua puulämmitteisessä hirsitalossa talviyön kylmyydessä ja aamuvarhain valjastaa suomenhevosia matkaa varten.

Seurasaari, minä palaan vielä kuuntelemaan.
suomenlinna + seurasaari 309suomenlinna + seurasaari 119

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti