9. kesäkuuta 2018

TOUKOKUUSSA KUUNTELIN KESÄYÖTÄ

Toukokuussa kuuntelin huomattavan vähän musiikkia, mutta niinä sellaisina hetkinä, kun kuuntelin, musiikki kuulosti paremmalta kuin se on vuosiin kuulostanut, ne hetket olivat tavallaan erityisiä. Yhtenä kauniina iltana pikkukaupungin rauhallisuudessa kävelin kylän poikki rantaan valokuvaamaan auringonlaskua, aivan tavallista auringonlaskua rantaan, jossa olen kuvannut useammin kuin pystyisin koskaan muistamaan. Istuin rantakalliolla ja maailma oli niin äärettömän kaunis, että se tuntui melkein epätodelliselta ja kävellessäni kotiin kuulokkeissani soivat sanat kun valot sammuu niin sä kaiken näät / kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät / suljet silmäsi ja hengität / kyllä kaikesta sä vielä selviät. Siinä hetkessä Haloo Helsinki! kuulosti yksinkertaisesti niin hyvältä, että minun oli käveltävä pidempää reittiä kotiin, ihan vain kuunnellakseni vielä vähän enemmän, musiikki ei ollut aikoihin kuulostanut niin järjettömän hienolta. Ihan muutamaa päivää myöhemmin istuin bussissa matkalla tänne, auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni maisemien vaihtuessa ikkunalasin takana ja kuulokkeissani soi musiikkia vuosien takaa, äärimmäisen rakasta musiikkia ja siinä hetkessä, kun PMMP soi kuulokkeissani kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini, eikä pelkästään siksi, että oli tavattoman haikeaa lähteä pikkukaupungista vaan myös siksi, että ne biisit kuulostivat vielä vuosien jälkeenkin niin ihmeellisiltä.

Sillä samalla bussimatkalla ja viikkoa myöhemmällä bussimatkalla, kun matkustin sinne, missä raitiovaunut kolisivat ohitseni ja vastaantulijat juoksivat rautatieasemalla, kuulokkeissani soivat myös Scandinavian Music Group, Mira Luoti ja Magenta Skycode sekä luonnollisesti Von Hertzen Brothers, joka kuulosti Tavastialla värivalojen loisteessa paremmalta kuin aikoihin, yleisömeren keskellä oli aivan järjettömän kuuma ja takanani seisonut mies kaatoi oluensa kengilleni, eikä kumpikaan edellä mainituista haitannut minua, sillä musiikki oli juuri niin suurta. Kävellessäni keikan jälkeen Tavastialta kaukoliikenteen terminaaliin kuulokkeissani soi Olavi Uusivirran Kesäyön uni ja sanojen joka ilta sun sydämesi lyö / yhden kerran liikaa / kun elämä on uni kesäyön / vain tää hetki on aikaa soidessa korvissani olisin halunnut tanssia keskellä Helsingin keskustaa. Seuraavalla viikolla töihin kävellessäni aamun lempeät auringonsäteet lämmittivät selkärankaani pysähtyessäni valokuvaamaan omenapuun kukkia ja kuiskailin ilmaan sanoja kirjoitan yhä lauluja / aina meistä kahdesta / vaikket niistä itsees tunnista / oot mukana. Toukokuussa tämä Intiaanikesän Neiti Kesäheinä oli yksi itselleni henkilökohtaisesti tärkeimmistä biiseistä, mutta niin oli myös Pariisin Kevään Kesäyö ja se hetki, kun kävelin seitsemäntoista tuntisen työpäivän jälkeen yöllä maailman rakkaimman luokse kyseisen biisin soidessa kuulokkeissani, oli ihmeellinen, aivan erityinen, kuten myös se biisi ja siihen liittyvät muistot vuosien takaa.

Lopuksi minun on ehdottomasti vielä mainittava yhtye nimeltä Platoninen vuosi, nimittäin kyseinen yhtye sai minut inspiroitumaan viime vuonna aivan suunnattomasti kirjoittamisesta ja niin se sai minut inspiroitumaan kirjoittamisesta myös toukokuussa, kirjoitin jopa kokonaisen runon, sellaisen, joka ei jäänyt keskeneräiseksi. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan esimerkiksi uskomattoman kauniin biisin nimeltä Mare nostrum, se kuulosti yhtenä auringonsäteiden maalaamana iltapäivänä istuessani bussissa matkalla kotiin niin kauniilta, että tuntui kuin olisin ollut unessa, hymyilin itsekseni jäädessäni bussista ja kotona kirjoitin kauniita sanoja muistikirjaan. Kokosin ihan hetki sitten kaikista näistä ja monista muista biiseistä soittolistan, ihan vain, että muistaisin, miltä tämä toukokuu kuulosti ja toivon, että sinäkin kuuntelisit tänään musiikkia, se on hetkittäin niin erityistä, etteivät sanat riitä ja on vain tanssittava kesken kotimatkan.


https://open.spotify.com/user/jenna-anette/playlist/6gLkmrT20d0rU0VwwnZ5o2?si=6IgcO4j8RiyDP_daXObenw
IMG_5652

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti