31. tammikuuta 2018

YHTENÄ AAMUNA TALVI OLI KADONNUT

IMG_3694IMG_3702

Viime viikolla kävelin auringonsäteisiin verhoutuneita katuja kamerani kanssa kylmyyden pistellessä poskipäitäni, oli yksi tammikuun kauneimmista päivistä ja pysähdyin hetkeksi laiturille katselemaan maiseman taianomaisuutta, hetken aikaa talvi tuntui samalta kuin se on tuntunut vuosia sitten. Hetken aikaa talvi tuntui ihan samalta kuin lapsuusvuosieni lumisina talvina, mutta seuraavana yönä heräsin levottomaan uneen sadepisaroiden rummuttaessa ikkunalasia, se olisi voinut olla aivan yhtä hyvin syksyinen yö, minä ajattelin noustessani istumaan pimeässä asunnossani, nimittäin siinä yön pimeydessä sadepisaroiden osuessa ikkunalasiini minusta tuntui aivan syksyltä, tuntui kuin olisi voinut olla aivan mikä tahansa vuodenaika. Istuin vielä hetken hiljaisuudessa ja piilouduin sitten uudelleen peittojeni alle, asunnossani oli uskomattoman kylmä ja ajattelin, kuinka se olikin tavallaan ainoa asia, joka muistutti minua siinä hetkessä talvesta.

Seuraavana aamuna katselin vesisateen jälkeistä maisemaa ja pakkasen jäädyttämiä katuja ikkunalasin takana, oli kuin talvi olisi kadonnut yhdessä yössä ja ikkunalasin takana olisi vuodenaika, jota ei kirkkain silmin voisi kutsua talveksi, vuodenaika, jolla ei ole nimeä. Vuodenaika, joka tuntuu vallitsevan jokaisena meille tuttuna vuodenaikana, muuttuen jatkuvasti hieman, mutta muistuttaen kuitenkin kuukaudesta toiseen jotain syksyn ja kevään väliltä, vuodenaika vailla nimeä. Minä tahtoisin vain talven sellaisena kuin sen muistan vuosia sitten olleen, tahtoisin lumihuntuun verhoutuneen taianomaisen maiseman ja kaksikymmentä astetta pakkasta pistelemään sormenpäitäni, mietin kävellessäni hakemaan postin ja kirosin itsekseni, kuinka maa jalkojeni alla oli pelkkää jäätä, vesisateen ja pakkasen taakseen jättämää jäätä.

IMG_3679

Myöhemmin samalla viikolla satoi kuitenkin lunta aivan samalla tavalla kuin sellaisissa lumisadepalloissa, tiedättehän, suurina lumihiutaleina suoraan kasvoille kävellessämme keskustaan ja hetken oli taas talvi, vaikka olikin yhtä lämmin kuin loppusyksyn päivinä. Satoi lunta niin, että hetken oli äärettömän kaunista ja tuntui kuin minun olisi pakko päästä ikuistamaan se valokuviin, aamulla se maisema olisi poissa, joten vuorokauden vaihteen jälkeen kävelimme maailman rakkaiman kanssa lumista katua pysähdellen hetkittäin katselemaan maisemaa linssin lävitse ja hymyilemään kaiken kaunedelle. Onneksi niin, sillä aamulla talvi oli taas kadonnut ja lumihuntuihin verhoutuneet puut kovin alastomia.
 IMG_3682IMG_3691

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti