6/06/2017

EN TAHDO ENÄÄ UNOHTAA

IMG_2393IMG_2423IMG_2503

Viikko sitten katselin ohikiitävää maisemaa bussin likaisen ikkunalasin lävitse, kuulokkeissa soi vaihteeksi vuosien takaista musiikkia ja vieressäni kuulokkeet päässään istui maailman rakkain ihminen, jota matkustin ensimmäistä kertaa tapaamaan puolitoista vuotta sitten. Silloin puolitoista vuotta sitten tämä matka pelotti enemmän kuin olen koskaan myöntänyt, minä naurahdin itsekseni astuessani Jyväskylän matkakeskuksella bussista ja istuessani sitten myöhemmin pienessä asunnossani katselin muistoja seinilläni, valokuvia lukuisilta keikoilta värivalojen loisteesta, yleisömeren keskeltä ja festarilavoilta, vähän kuluneita keikkajulisteita ja settilistoja, katselin sotkuista kirjahyllyäni ja pölyistä kitaraani, unohduin miettimään, kuinka siitäkin puolentoista vuoden takaisesta bussimatkasta on aivan käsittämättömän kauan ja kaikista seiniltäni löytyvistä muistoista vielä kauemmin. Unohduin miettimään, kuinka minä olen muuttunut niistä muistoista ja siitä pelottavasta bussimatkasta, kuinka minun tulisi rakentaa elämääni uudelleen tämän vuoden aikana ja kuinka tämäkin pieni asunto tulee toivottavasti olemaan tämän vuoden aikana enää muisto, sellainen uskomattoman kaunis, jota voisin sitten muistella vuosien päästä hymyillen tyhmästi.

Pitäisi rakentaa elämääni uudelleen, unohduin taas miettimään istuessani viime lauantaina parkkihallin katolla sen maailman rakkaimman ihmisen kanssa auringonsäteiden häikäistessä vihreitä silmiäni ja tuulen tarttuessa takkini helmaan, pitäisi rakentaa uudelleen, mutta samalla aion opetella nauttimaan niistä auringonsäteistä kasvoillani ja elämään vahvemmin hetkessä. Aion opetella, sillä viimeisimmän vuoden ajan minä olen huomaamattani unohtanut nauttia kauniista hetkistä, kuunnella hiljaisuutta öisillä kaduilla ja katsella niitä aamuauringon ensimmäisiä säteitä juodessani vaniljateetä, olen vain yksinkertaisesti unohtanut yrittäessäni suorittaa elämääni mahdollisimman hyvin ja se on tavallaan aivan kamalan surullista, minä mietin katsellessani maailman rakkaimman nousevan vierestäni ja ottavan skeittilautansa, hymyilin noustessani katselemaan auringonsäteiden verhoamaa maisemaa linssin lävitse.

IMG_2460

En tahdo enää suorittaa elämääni, en tahdo herätä aamuisin miettimään syitä, miksi en ole onnistunut elämässäni tarpeeksi hyvin tai nukahtaa iltaisin miettien, kuinka olisin voinut saada vielä enemmän aikaiseksi. En tahdo enää odottaa jatkuvasti sitä, kuinka jonain päivänä minä muutan takaisin sinne, missä raitiovaunut kolisevat ohitseni ja rautatieasemalla ihmiset juoksevat liukuportaissa ja herään aamuisin vain mennäkseni töihin, en tahdo enää, sillä elämäni on nyt ja minulla on lukemattomasti syitä herätä aamuisin juomaan vaniljateetä, antaa auringonsäteiden häikäistä silmiäni ja nauttia jokaisesta hengenvedostani. Minä tahdon elää juuri nyt, mietin nojatessani kaiteeseen katsellessani tämän kaupungin hengittävän samaa onnellisuuttani kanssani, huokaisin syvään kuin olisin päästänyt irti aivan kaikesta ja hymyilin kävellessäni kierreportaita alas, sinä iltana minä en enää yrittänyt suorittaa elämääni.

IMG_2491IMG_2549

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti