6. tammikuuta 2015

this wicked insomnia

töölö 025164
Viimeyönä katosin avaruuteen taivaankappaleiden sulautuessa hitaasti toisiinsa, juoksin leopardien kanssa savanneilla myrskytuulen tarttuessa hiuksiini ja avasin silmäni pimeässä huoneessa, unettomuus toisena nimenäni. Kuuntelin satunnaisten askeleiden kantautuvan rappukäytävästä, hetkittäin istuin parvekkeella tähtitaivaan loisteessa ja hiljaisuuden huutaessa kovemmin kuin ensimmäinenkään yleisömeri värivaloissa mietin, kuinka uskomattoman väsynyt olen unettomuuteeni: vuoden ensimmäisinä päivinä en ole nukahtanut kertaakaan ennen aamuyön viimeisiä tunteja, maailman uinuessa tummansinisessä sametissa olen kuunnellut tuntemattomien juoksevan rappukäytävässä ja tunnin vaihtuessa seuraavaan kirjoittanut muistikirjaani uutta keskeneräisyyttä, mutta inspiraatio kuiskailee ainoastaan öisin ja minä olen sellainen.

Minä olen sellainen, maailman pukeutuessa tummansiniseen samettiin istun parvekkeella katselemassa tähtitaivasta, kirjoitan keskeneräisyyttä muistikirjaani ja aamuyön ensimmäisinä tunteina suljen hetkittäin silmäni kuunnellakseni uskomattoman kaunista musiikkia. Valehtelematta itselleni henkilökohtaisesti toimisi paremmin sellainen käänteinen vuorokausirytmi, mietin unettomuutta huutaneen aamuyöni vaihtuessa viimein ensimmäisiin auringonsätesiin ja kävellessäni myöhemmin talvipäivän kirkkaudessa rakastuin tähän kaupunkiin uudelleen, olisin halunnut kirjoittaa ääretöntä onnellisuuttani rautatieaseman seiniin ja maalata tuntemattomien vastaantulijoiden kasvoille: unettomuudestani huolimatta olin käsittämättömän onnellinen, tämä kaupunki oli suunnattoman kaunis auringonsäteissä ja minä olisin halunnut tanssia jokaisen askeleeni, vaikka musiikki vaihtuikin tänään takaisin melankoliaan, toivottavasti tänä yönä ei nähdä unettomuutta.
töölö 039töölö 078töölö 017