12/28/2014

so this is christmas

joulu 144joulu 104
Minä olen tavallaan aina pitänyt itseäni jouluihmisenä, aloittanut kuuntelemaan joulumusiikkia viimeistään lokakuussa ja nauttinut jokaisesta hetkestä jouluaattona, mutta jostain tuntemattomasta syystä jouduin tänä vuonna etsimään joulutunnelmaa tavanomaista enemmän ja vasta pikkukaupungissa maailman pukeuduttua lumenvalkeaan viattomuuteen saatoin tuntea rauhallisuuden selkärangassani, vasta lumihiutaleiden tarttuessa hiuksiini muistin rauhoittua. Aattoaamuna matkustin unessa tuhansien kilometrien päähän katselemaan tähtitaivasta, istuin pimeydessä kuunnellen aaltojen lyövän rantakallioon ja jostain kaukaisuudesta musiikki kantautui korviini, selkärangassa kylminä väreinä tuntuvia melodioita kaukaisilta rannoilta ja herätessäni viimein auringonnousun ensimmäisiin säteisiin pukeuduin villakangastakkiini. Aamuauringon harmoniassa kävelin valokuvaamaan maailman kauneutta, seisoin umpihangessa kasvoillani suunnatonta onnellisuutta ja kuin kaikissa suloisimmissa unissani poika ja lumiukko lensivät halki taivaiden lumenvalkeaan pukeutuneen maailman yläpuolen. Televisiossa julistettiin joulurauhan unohtuessani miettimään, kuinka joulupuuro maistuu lohdullisesti lapsuudelta ja kävellessäni myöhemmin hautausmaalla kynttilämeren keskellä

kylmyyden tarttuessa olkapäähän  
kuiskailin täydellistä harmoniaa   

rakkautta     

jokaisella hengenvedollani. Kotona nojauduin leivinuunin lämpimään kylkeen, musiikki maalasi kynttilöiden vapaudentanssia harmoniallaan juodessani glögiä ja kun iltamyöhään istuttiin avaamassa punaiseen käärittyjä paketteja joulukuusen alta, tuntui sisäinen harmonia arvokkaammalta kuin yksikään lahja, hiljaisuus rintalastan alla on tavallaan sanoinkuvaamattoman kaunista, hymyillen löysin lahjapakettien kätköistä uskomattoman rakasta musiikkia ja jatkoin hymyilemistä, kun musta karvakuono on äärimmäisen innoissaan saamastaan lahjasta. Viimein joulusaunassa ajatukset olivat aivan äärettömän hiljaa sulkiessani hitaasti silmäni, rankkasateisiin kadonneet kivenlohkareet tuntuivat murenevan rintalastani alta ja jokaisella hengenvedollani olin lähempänä sitä uskomattoman suurta rauhaa, jonka saavutan jokaisena jouluna: sellaista käsittämätöntä rauhaa, jonka selittämiseen tarvittaisiin sanakirjojen määritelmiä. Istuin vielä hetken olohuoneessa juomassa glögiä ja nukahtaessani lopulta puhtaisiin lakanoihin mietin, kuinka uskomattoman onnellista henkilökohtaisista rankkasateista huolimatta, toivottavasti tekin olitte onnellisia.
joulu 106joulu 151joulu 139joulu 147joulu 058joulu 235saaketti 012joulukuu 077saaketti 036joulu 240

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti