15. syyskuuta 2014

remember to breathe

mustikkamaa 039mustikkamaa 068
Herätessäni tänään auringonsäteisiin ikkunaverhojeni lävitse tiesin, että minun olisi nähtävä tänään meri. Minun olisi nähtävä uskomattoman voimakas meri, pysähdyttävä kuuntelemaan laineiden lyövän hitaasti rantakallioon ja tuulenhenkäysten tarttuvan varovaisesti hiuksiini: minun olisi nähtävä lintuparven lentävän sinitaivaalla, istuttava lämpimällä rantakalliolla katselemassa kaukana horisontissa siintävää maisemaa ja suljettava sitten silmäni tunteakseni meren uskomattoman voiman jokaisella hengenvedollani. Minun oli nähtävä tänään meri ja istuessani rantakalliolla iltapäivän auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani katsoin aaltojen laineiden lyövän rantakallioon kuin hidastetussa elokuvassa, annoin tuulenhenkäysten tarttua varovaisesti hiuksiini lintuparven lentäessä suunnatonta vapauttaan sinisellä taivaalla.
 
Suljin hitaasti silmäni hiljentääkseni mieleni, sivuutin määrätietoisesti jokaisen mieleeni tulevan keskeneräisen ajatuksen ja kuuntelin äärettömän kaunista hiljaisuutta lämpimän tuuliaisen hyväillessä poskipäitäni: keskityin hengittämään rauhallisesti, jokaisella hengenvedollani olin askeleen lähempänä itseäni ja tunsin mielettömän suurta rauhallisuutta rintalastan alla, täydellistä harmoniaa hengenvetojen hidastuessa. Kuin tuhannet kallionlohkareet rintalastani alta olisivat kadonneet laineiden vaimeaan kohinaan, varovaisiintuulenhenkäyksiin poskipäilläni ja jokaisella hengenvedollani aina kauemmas itsestäni, rintalastani alla ainoastaan täydellistä harmoniaa meren kohistessa vaimeasti.
mustikkamaa 044
Avatessani silmäni maailma tuntui olevan uskomattoman lempeitä tuulenhenkäyksiä auringonsäteiden rauhaisassa harmoniassa, kaukana horisontissa siintävä kaupunki nukkui syyspäivän kirkkaudessa ja jäin kiinni uskomattoman kauniiseen maisemaan. Kuin olisin avannut silmäni ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin suunnatonta riemua kuunnellessani lintujen laulavan äärettömästä vapaudestaan: annoin maailman ottaa hellään syleilyynsä ja hymyilin puusta toiseen loikkaavalle oravalle, tunsin saaneeni itseni takaisin. Kävellessäni koskettamaan merta jätin jalanjälkiä koskemattomaan rantahiekkaan tuuliaisen heittäessä hiukseni sekaisin, tuudittauduin hiljaisuuteen lintuparven lentäessä pilvettömällä taivaalla ja olisin halunnut kertoa tarinoita valtamerten takaisista rannoista jossain kaukana.
 
Istuin rantahiekalle kirjoittamaan keskeneräisiä lauseita maailman kauneudesta, laineet löivät edelleen rantakallioon kuin hidastetuissa elokuvissa ja olisin voinut vannoa maailman suunnatonta kauneutta seitsemällä tuntemattomalla kielellä, hetkittäin on muistettava pysähtyä hengittämään.
mustikkamaa 035mustikkamaa 105