Viime yönä unohduin kuuntelemaan äärettömän kaunista musiikkia, polttamaan kynttilöitä kaatosateen piiskatessa ikkunalautaa ja kirjoittamaan tarinoita onnellisuudesta, kaksikymmentä minuuttia aamuviiden jälkeen nukahdin lentämään valtamerten taakse hengittämään merituulta ja upottamaan varpaani rantahiekkaan. Herätessäni kaatosade piiskasi edelleen ikkunalautaa, katselin tuuliaisen tarttuvan puiden latvoihin ikkunalasin takana ja pukeuduin mustavalkoiseen neuleeseen pitääkseni itseni lämpimänä, ensimmäinen oikea syysaamu kylmyyden tunkeutuessa selkäytimeen: tavallaan rakastan syksyä enemmän kuin mitään, ruskaan verhoutuvaa maailmaa ja syyssateita ikkunalasin takana, sellainen rauhoittaa mieleni.
Sellainen saa kirjoittamaan maailman äärettömästä kauneudesta ja suunnattomasta onnellisuudesta, mietin kävellessäni keittämään itselleni aamuteetä ja kuuntelin kaatosadetta keittiön avoimesta ikkunasta, sellainen saa hymyilemään maailman pukeutuessa harmaaseen. Unohduin kiireettömän aamun kauniiseen harmoniaan, auringonsäteet eivät maalanneet ääriviivojaan valkoisille seinilleni ja maailmani tuntui hetkellisesti pysähtyvän siihen, sellainen saa rakastumaan tuulenhenkäysten tavoin kuiskailevaan musiikkiin ja hengittämään musiikkia jokaisella hengenvedollaan, sellainen saa kuuntelemaan tarkemmin kuin koskaan aiemmin.
Juodessani aamuteeni syysaamun kiireettömyydessä unohduin lukemaan tarinoita musiikista, hetkittäin suljin silmäni tunteakseni onnellisuuden jokaisella hengenvedollani ja olin uskomattoman onnellinen siitä, että olen kahdenkymmenenyhden vuoden aikana rakastanut niin äärettömän paljon: rakastanut musiikkia, syksyyn verhoutuvaa maailmaa ja olen rakastanut sinua, rakastanut kaikesta huolimatta. Istuin vielä hetken aloillani syysmyrskyn kuiskaillessa nimeään ikkunalasin takana, kuuntelin kaatosateen piiskaavan ikkunalautaa armottomuudellaan ja harmonian ottaessa hellään syleilyynsä soitin melodikaa,
tänään olen ollut onnellinen.
Lähetä kommentti