3. toukokuuta 2017

AIKUISTEN KAVERIKIRJA

Vappuaattona tuli täyteen tasan seitsemän vuotta siitä hetkestä, kun minä pakkasin ensimmäistä kertaa laukkuuni viinipullon lähtiessäni viettämään iltaa ystävieni kanssa, tasan seitsemän vuotta siitä, kun ystäväni olivat pelottavan innoissaan siitä, etten ollutkaan päättänyt olla selvinpäin. Suhtautumiseni alkoholiin on näiden seitsemän vuoden aikana vaihdellut hurjasti, mutta istuessani silloin vappuaattona vanhempieni keittiössä paistamassa äitini kanssa munkkeja myönsin itselleni, että minun on huomattavasti parempi ilman sitä. En tiedä johtuuko se aikuistumisesta vai mistä, mutta minua ei vain enää yksinkertaisesti kiinnosta viettää iltojani alkoholin luomassa todellisuudessa ja parasta, mitä perjantai-iltaisin voi musiikkiin hukkumisen lisäksi nykyään tapahtua, on sen maailman rakkaimman ihmisen kainaloon käpertyminen kotisohvalla, turhien Netflix-sarjojen katsominen ja hyvästä ruuasta nauttiminen.

Oli valehtelematta ihanaa viettää vappuaatto vanhempieni ja isovanhempieni seurassa, olla naurettavan innoissaan voileipäkakusta ja käydä nukkumaan kymmeneltä illalla. Ehkä minusta on sitten vähitellen tulossa aikuinen ja sen kunniaksi, ettei se ole todellakaan niin kamalaa kuin aina teinivuosinani kuvittelin, vastaan blogeissa pyörineeseen aikuisten kaverikirjaan ja kerron, mikä oli lapsuuskotini langallinen numero ja millainen on täydellinen puoliso.

IMG_0357IMG_0436

Nimeni on: Jenna Anette Katariina Luukkonen

Jotkut tosin kutsuvat minua: Minulla ei oikeastaan ole lempinimiä, joita minusta nykyään usein käytettäisiin, mutta varmaan yleisin lempinimi vuosien varrella on ollut se Jensku, mistä en ole koskaan itse kamalasti välittänyt. Teinivuosinani minua kutsuttiin hetkittäin IRC-Gallerian nimimerkilläni, joka muuten oli ja on edelleen imaginary. Hetkittäin olen ollut monille ihmisille myös Jenna Anette ja lapsena minua kutsuttiin Pepiksi, mikä taas puolestaan hämmentää vähintään jokaista ihmistä, jolle kyseisestä lempinimestä kerron. Enkä yhtään ihmettele, että miksi.

Olen syntynyt vuonna: 1992 eli olen siis: 24-vuotias, vaikka ei yhtään tunnu siltä. Vastaan myös todella usein väärin, kun minulta kysytään ikääni ja se on tavallaan äärettömän hauskaa, olen ilmeisesti mieleltäni ikuisesti 23.

Lapsuuskotini langallinen numero: Onkohan paha, jos oikeasti muistaa tämän? Se oli nimittäin 250 777 ja muistan myös äitini työpaikan sekä mummolan langallisen numeron, ne olivat nimittäin varmaan ainoat numerot, joihin oli pakko soittaa useammin kuin kerran. Kavereillehan ei nimittäin vielä minun lapsuudessani soiteltu vaan mentiin suoraan ovelle kysymään, että "voitko olla"ja se oli jotenkin kamalan siistiä, nykyään niin ei voi enää tehdä.

Pienenä olin varma, että minusta tulee: Runoilija. Moni varmasti luulee, että valehtelen, mutta ensimmäinen haaveammattini oli runoilija ja se johtui aika varmasti siitä, että katsoin niin paljon Uppo Nallea. Myöhemmin olin lähes varma, että minusta tulee isona eläinlääkäri, mutta tästä haaveesta luovuin suhteellisen nopeasti, kun katsoin televisiosta jotain eläinsairaala-ohjelmia ja sain tietää, mitä kaikkea eläinlääkäri oikeasti joutuu työssään tekemään.

Mutta isona minusta tulikin: Paljon rohkeampi, kuin mitä olisin koskaan osannut kuvitella. Minusta tuli myös tradenomi, mutta se on tavallaan kamalan pientä verrattuna siihen, kuinka rohkea minusta on oikeasti tullut.

IMG_0432

Täydellinen puoliso: Minulle se täydellinen puoliso on mies, joka rakastaa minua vilpittömästi sekä niinä hyvinä että myös huonoina päivinä, se on yksinkertaisesti kaikista tärkeintä. Täydellinen puoliso on välittävä, ottaa muut huomioon ja kuten Ville Malja sen joskus sanoi "seisoo selkä suorassa", mutta täydellinen puoliso myös ymmärtää loputtoman rakkauteni musiikkiin ja sen, että joinakin iltoina on vain rakennettava sänkyyn maja, sammuttettava asunnosta kaikki valot ja katsottava sitten yhdessä turhia Netflix-sarjoja, kuten esimerkiksi New Girliä.
 
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Valokuvaisin enemmän ja kirjoittaisin blogiin ehdottomasti useammin, mutta ennen kaikkea varmasti nukkuisin enemmän, sillä yöuneni ovat nykyään usein aivan naurettavan lyhyitä.

Harrastan nyt: Tämän blogin kirjoittaminen on viimeisimmän kahdeksan vuoden ajan ollut varmaan se kaikista näkyvin harrastukseni, mutta lisäksi harrastan myös valokuvaamista ja musiikkia sekä soittamisen, kuuntelemisen että keikoille käymisen muodossa. Harrastan satunnaisesti myös lenkkeilyä ja joogaa, tosin liian vähän kuitenkin.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: #nolonmusiikinbileet -soittolistaani, joka sisältää kaiken sellaisen musiikin, jota en koskaan myöntäisi kuuntelevani ja musiikin, jota olen kuunnellut joskus menneisyydessäni, mutta en enää heti ensimmäisenä kertoisi kuuntelevani. Kuuntelen siis esimerkiksi Gimmeliä.

IMG_0414IMG_0429

Noloin TV-ohjelma, josta pidän: Jos tätä kysyttäisiin poikaystävältäni, kaikki katsomani sarjat olisivat noloja. Noloin tällä hetkellä katsomani sarja on kuitenkin varmaan Tallijengi, jota olen uskomattoman nostalgian vallassa katsonut, kun sorruin kokeilemaan cmorea, josta muuten löytyy monta muutakin nostalgista lasten sarjaa.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Siis tilannehan on kohdallani sellainen, että itken kaikissa mahdollisissa tilanteissa myös silloin, kun siihen ei ole mitään järkevää syytä. Melkein kuitenkin hävettää kertoa, että itken lähes aina kuunnellessani Secondhand Serenaden Your Call biisiä ja kaikkina niinä äärettömän kauniina hetkinä, kun minulle kerrotaan, kuinka suunnattomasti minua oikeasti rakastetaan, rakkaus itkettää.

Lapsuuteni lempilelu: Tähän kysymykseen on vastattava, että ehdottomasti Bratzit. Vanhemmillani on edelleen takkahuoneessa järkyttävä kokoelma minun ja siskoni Bratzeja, jotka näkivät leikeissämme vaikka millaista elämää, sillä ne olivat aina lähes kaikkialla mukana. Toisena ehdottomana lempileluna on mainittava sellaiset hevoset, joille rakensimme kavereiden kanssa jokaisena kesänä roskakatoksen taakse suuren tallirakennuksen ja joita muuten löytyy edelleen vanhasta huoneesta vanhempieni luota, mutta eihän tähän kysymykseen voi vastata mainitsematta Nappeja. Napet olivat siis sellaisia pehmolelukoiria, joista ensimmäisen sain peruskoulun ensimmäisenä päivänä isältäni ja jotka ovat tällä hetkellä sänkyni alla tradenomilakin laatikossa. Miksi tähän tuli kaikista pisin vastaus?

Lempilelu nykyään: Kaikki kolme järjestelmäkameraani, mutta myös tämä tietokone.

Salainen paheeni: Epämiellyttävien asioiden tekemisen lykkääminen niin pitkälle kuin on mahdollista, ollessani ammattikorkeakoulussa jätin esimerkiksi jokaisen epämiellyttävän raportin viimeiseen iltaan ja palautin voittajana muutamaa minuuttia ennen deadlinea. Nykyään teen työasiat mieluiten reilusti ennen deadlinea, mutta näitä uusia epämiellyttäviä tekemisiä ovat esimerkiksi virallisten puheluiden soittaminen, lääkäriaikojen varaaminen ja kaikki sellaiset asiat, jotka pelottavat, kuten esimerkiksi se hammaslääkäriin meneminen, mikä olisi nyt ajankohtaista.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Iskä ja äiti on valitettavan usein oikeassa. Ei lisättävää.

IMG_0456