7/10/2017

KUINKA AURINGONSÄTEET LUOVAT VARJOJAAN

IMG_3014IMG_3081

Viikonloppuna istuin sängyn reunalla ja kuin ohikiitävänä ajatuksena totesin ääneen, etten ole kuukauteen katsellut maailmaa linssin lävitse, olen kyllä pakannut kameran mukaan aina poistuessani pienestä yksiöstäni, mutta jostain tuntemattomasta syystä muistikortti on pysynyt yhtä tyhjänä kuin muistikirjani, johon en oikein osannut kirjoittaa moneen vuoteen. On ollut keskeneräisiä lauseita puhelimen muistiossa ja yksittäisiä sanoja taskuuni unohtuneissa kuiteissa, mutta viimeisimmän kuukauden aikana en ole osannut kirjoittaa mitään kokonaista, en muistikirjaani tai tänne, aivan kuin valokuvaaminen myös kirjoittaminen on jäänyt, enkä tavallaan osaa sanoa, että miksi. Olen kyllä halunnut kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani jotain kokonaista ja tarttua rakkaaseen kameraani auringonsäteisiin verhoutuneina kesäpäivinä, voimani eivät vain ole riittäneet, mutta toisaalta uskallan myös väittää, että hetkittäin kameraan tarttuminen on tuntunut turhalta ja kirjoittaminen väärältä, en ole halunnut kirjoittaa valheita elämästä.

Valheita tästä elämästä, joka on viimeisimmän kuukauden aikana tuntunut lähinnä epämääräiseltä tunnemassalta, loputtomalta vastoinkäymisten kierteeltä ja sarjalta itseään toistavia päiviä, tavallaan en ole saanut mistään otetta ja on tuntunut turhalta valokuvata tai kirjoittaa mitään. Rakkauteni valokuvaamista ja kirjoittamista kohtaan ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään, vaikka hetkittäin niin on tuntunutkin, ajattelin vielä itsekseni istuessani sängyn reunalla ja vain vuorokautta myöhemmin kävelin maailman rakkaimman ihmisen kanssa Tourujoella katselemassa maisemaa linssin lävitse ja hymyilin tyhmästi kameran tuntuessa käsissäni vieraalta, asetukset vain eivät tuntuneet koskaan menevän oikein. Tourujoen uskomattoman kauniin luonnon kohistessa rauhallisesti ympärillämme minä en olisi kuitenkaan voinut olla enää yhtään onnellisempi siitä, että kokonaisen kuukauden kestäneen tauon jälkeen olin päättänyt tarttua kameraani ja katsella linssin lävitse, kuinka auringonsäteet luovat varjojaan puiden oksille.

IMG_3058

En vain yksinkertaisesti olisi voinut olla enää yhtään onnellisempi, hymyilin vielä ajatukselle itsekseni myöhemmin seistessämme matkakeskuksen liukuportaissa matkalla markkinoille ja lupasin itselleni tarttuvani kameraan tästä eteenpäin huomattavasti useammin, nimittäin mikään ei tee samalla tavalla onnelliseksi kuin valokuvaaminen, eikä mikään saa aikaan samanlaista onnistumisen tunnetta. Markkinoiden ihmismeressä tartuin varovaisesti maailman rakkainta ihmistä kädestä, olisin halunnut ostaa itselleni haaremihousut ja nauroin auringonsäteiden häikäistessä vihreitä silmiäni. Ehkä tästä eteenpäin uskallan myös kirjoittaa enemmän, vaikka ne keskeneräiset lauseet ovatkin hetkittäin tuntuneet uhkaavilta, nimittäin viikonloppuna tuntui ensimmäistä kertaa kokonaiseen kuukauteen, että se epämääräinen tunnemassa, loputon vastoinkäymisten kierre ja sarja itseään toistavia päiviä kohtaavat loppunsa ennemmin tai myöhemmin viemättä minua mukanaan, eikä minun sitten enää tarvitse kirjoittaa valheita mistään.

IMG_3051IMG_3082

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti