3/30/2015

it's freedom lottery

lapko 032lapko 061 LAPKO @ TAVASTIA 21 03 2015

"Ville Malja, Anssi Nordberg, Janne Heikkonen ja Jussi Matikainen tietävät, miltä tuntuu, kun mikään ei riitä - kun bändin nuoli ei osu napakymppiin, ja kun haluaisi asua maalla ja kaupungissa ja kun haluaisi kaiken tässä, nyt, heti. Albumillaan he kysyvät, miksi mikään riitä, miksei muka tunnu miltään, ja mitä se vapaus voisi vuonna 2015 olla?" kirjoitti Teppo Vapaus yhtyeestä kertovassa artikkelissaan (Soundi 2/2015) ja istuessani yhtenä uskomattoman kauniina iltana Tavastialla odottamassa tämän itselleni henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeän yhtyeen nousevan värivalojen loisteeseen mietin sitä, mitä oikeastaan on vapaus. Sillä minäkin tiedän, miltä tuntuu, kun tahtoisi matkustaa pieneen oopperakaupunkiin hengittämään rauhallisuutta ja samanaikaisesti huutaa rakkauttaan raitiovaunun kolistessa ohitse, minä todella tiedän, miltä tuntuu, kun istuu parvekkeella katselemassa kaupungin rauhoittuvan tummansiniseen ja sydämessä kaikuu tyhjyys, kun mikään ei tunnu riittävän. Olisi saatava jatkuvasti enemmän, mutta huutaessani sitä suunnatonta rakkauttani Lapkon noustessa värivalojen loisteeseen kaikki tuntui olevan siinä, ei tarvittu mitään enemmän.

Siinä hetkessä minä olin uskomattoman onnellinen, huusin ääntäni käheäksi äärettömän tärkeistä sanoista ja sydämen vähitellen rauhoittuessa sanoihin the rain doesn't care / if you can't swim to another party / i'm so sorry hymyilin itsekseni, antauduin musiikille antaen sen hitaasti ottaa voimakkaaseen syleilyynsä värivalojen vaihtaessa sinisestä punaiseen. Silloin Lapko kuulosti paremmalta kuin koskaan aiemmin ja värivaloissa tuntui soittavan nimenomaan se yhtye, joka kirjoittaa musiikkinsa väittämättä vähääkään siitä, tuleeko pitkäsoitto saamaan tulevaisuudessa viiden tähden sijasta ainoastaan kolme tai tullaanko keikasta mahdollisesti kirjoittamaan ylistäviä arvosteluja. Värivalojen loisteessa yhtyeessä oli enemmän voimaa kuin koskaan aiemmin ja se uskomattoman suuri voima tuntui täyttävän koko salin parvea myöten yleisömeren hukkueassa euforiaansa, oli huudettava suunnatonta onnellisuuttaan ja annettava kyynelten tarttua kiteiksi silmäkulmiin, siinä hetkessä oli kaikki, siinä hetkessä ei tarvittu mitään enempää, siinä hetkessä en tarvinnut mitään muuta. Tunsin musiikin kylminä väreinä aina hauraasta selkäytimestäni kylkiluihini, tunsin jokaisella hengenvedollani ja uskoin tietäväni tarkalleen, mitä vapaus on.
lapko 049lapko 018lapko 055

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti