2. tammikuuta 2015

NEW YEAR'S EVE

vhb virginoil 047vhb virginoil 068
VON HERTZEN BROTHERS @ VIRGIN OIL 31 12 2014

Uudenvuodenaattona istuin parvekkeella katsomassa kaupungin pukeutuvan tummansiniseen samettiin, kirjoitin muistikirjaani suunnattomasta kiitollisuudesta ja unohduin miettimään kulunutta vuotta, kuinka olen huutanut uskomattoman suurta onnellisuuttani auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa, rakastanut jokaisella hengenvedollani pysähtyessäni aamuöiden harmoniassa halaamaan ja antanut tuulenhenkäysten tarttua hiuksiini kävellessäni vastatuuleen matkallani ilman päämäärää, unohduin miettimään sitä, kuinka uskomattoman kiitollinen olen jokaisesta hetkestä. Kaikista kauneimmista ja niistä vaikeimmistakin, mietin kävellessäni myöhemmin pimeyteen verhoutuneilla kadunkulmilla ja kyyneleet jäivät kiteiksi silmäkulmiini, kun vastaantulijoiden kasvoilla salaperäistä onnellisuutta pysähtyessäni katselemaan maisemaa kuin elokuvien hidastetuissa kohtauksissa: katsoin jostain kauempaa, kuuluin jokaisella hengenvedollani tähän kaupunkiin ja tuntemattomaan ihmismereen, mutta silti olin kaukana.

Tavallaan en ole tuntenut kuuluvani tähän kaupunkiin: kaupunkiin, jossa raitiovaunut kolisevat ohitseni kävellessäni kotiin, ihmiset juoksevat liukuportaita ehtiäkseen seuraavaan metroon ja rautatieasemalla ihmisiä vuorokauden vaihtuessa seuraavaan, mutta kävellessäni pimeyteen verhoutuneilla kadunkulmilla tunsin uskomattoman suurta kiitollisuutta. Uskomattoman suurta kiitollisuutta, sillä hukkuessani hetkittäin suunnattomaan yksinäisyyteeni raitiovaunujen kolistessa ohitseni tämä kaupunki on kuiskaillut korvaani, ettei kukaan minun puolestani, ettei kukaan minun puolestani päättäisi tarttua onnellisuutteeni, ainoastaan minä pystyisin siihen. Kiitollisuutta maailman rakkaimman veljeskolmikon noustessa lavalle laskemaan sekunteja vuodenvaihteeseen, nostaessani käteni ilmaan äärettömästä rakkaudestani ja valtamerten kokoiseksi kasvaneesta kaipuustani, yksikään yhtye ei ole samankaltaisesti nähnyt pohjatonta melankoliaani kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin ja kutsunut laulamaan kanssaan onnellisuudesta, ensimmäinenkään elokuun jälkeen värivalojen loisteessa viettämäni hetki ei ole tuntunut samalta.
vhb virginoil 044
Eikä onnellisuudelleni ei löytynyt keskeneräisiä lauseita värivalojen häikäistessä silmiä vuodenvaihteen jälkeen ja täydellisten sanojen kaikuessa pimeydessä, sillä minä tunsin palanneeni kotiin. Värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan verkkokalvoillani ja kitaroiden iskiessä tarinoillaan vasten kasvojani ymmärsin kuuluvani juuri siihen hetkeen, niiden värivalojen loisteeseen musiikin hakatessa tajuntaan ja jokaiseen mielettömällä kauneudelle maalattuun hetkeen, siinä hetkessä minä tunsin palanneeni kotiin ja unohduin miettimään, kuinka uskomattoman suuresti olin kaivannut sitä: värivaloihin hukkumista suunnattoman rakkaan musiikin saadessa huutamaan äärettömästä rakkaudesta, nostamaan kädet ilmaan onnellisuutta kiteinä silmäkulmissani ja kadottamaan todellisuuden sulkiessani silmäni tunteakseni musiikin selkärankani jokaisessa nikamassa, kun aivan varoittamatta sanat

you got lost somehow  
but i’m here for you now  

repivät sydäntäni palasiksi tuntematta minkäänlaista armoa. Musiikki läpäisi kaikki suojamuurini, eivätkä kyyneleet eivät jääneet kiteiksi silmäkulmiini tuntiessani itseni täydellisen alastomaksi musiikin nähdessä jokaisen kyyneleeni taakse, avonaiset haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja vaikeimmat salaisuuteni kyynelten täyttäessä silmäni toivottomuudella, silloin tuulenhenkäysten kaltaisesti musiikki nosti kätensä olkapäälleni, vaikka kukaan ei ymmärtänyt huomatakaan, valtameren voimakkaimman aallon harjalla sanoin i wish i could be like a rainbow / bringing a smile on your face kertoi hiljaisuuteen verhotun salaisuuden siitä, kuinka kyynelteni takana vahvuutta jokaisella hengenvedolla. Siinä hetkessä oli jotain sellaista, mihin ensimmäinenkään keskeneräinen lauseeni ei koskaan tulisi riittämään, jotain äärettömän henkilökohtaista: jotain määrittelemätöntä kauneutta, mikä sai pohjattomuuden katoamaan sydämestäni ja suojamuurieni murtuessa hymyilemään suunnatonta onnellisuuttani, siitä musiikissa tavallaan pohjimmiltaan on kysymys, jostain äärettömän henkilökohtaisesta. Huusin ääntäni käheäksi uskomattoman vahvasta rakkaudestani, nostin käteni ilmaan päästäen irti määrittelemättömästä tunnemassasta rintalastani alla ja värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan kaikki tuntui vähintään unenomaiselta täydellisyydeltä, kävellessäni myöhemmin rautatieasemalle hymyilin tuntemattomille vastaantulijoille ja olisin halunnut kirjoittaa,

kuinka olen kiitollinen.
vhb virginoil 063vhb virginoil 051vhb virginoil 001

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti