VON HERTZEN BROTHERS @ TAVASTIA 27 03 2015
Von Hertzen Brothers on itselleni henkilökohtaisesti tavallaan se yhtye, jonka noustessa värivaloihin minä tunnen palaavani kotiin: niissä hetkissä on aina uskomattoman paljon, sydän tuntuu suunnattoman kevyeltä kivenlohkareiden kadotessa loputtomaan
onnellisuuteen ja
musiikin henkäillessä harmoniaansa muuttolinnut jäävät muistoiksi
taivaanrannalle, viimeisten hyökyaaltojen vaikenevaan kohinaan. En oikeastaan osaa sanoa miksi, mutta istuessani vuosia sitten vihressä nojatuolissani pimeyden verhotessa maailmaa tummansiniseen ikkunalasin takana minä ymmärsin etsineeni kyseistä yhtyettä koko elämäni, musiikki tuli salamaniskuina kirkkaalta taivaalta saaden kyyneleet silmäkulmaani uskomattomalla voimallaan ja siitä hetkestä eteenpäin olen palannut värivaloihin rakastamaan hauraan sydämeni pohjasta. Minä olen palannut sulkemaan silmäni antaakseni musiikin keinuttaa mukanaan
toiseen todellisuuteen ja tuntemaan hetkittäin mielettömän suurta pelkoa,
kun musiikki onnistuu löytämään jokaisen salaisuuteni rintalastani alta.
Sanoinkuvaamattoman suurta pelkoa ja samanaikaisesti helpottuneisuutta, kun musiikki onnistuu löytämään jokaisen
avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja
vaikeimmat salaisuuteni kyynelten täyttäessä silmäni toivottomuudella. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna vietin kaksi uskomattoman onnellista iltaa Tavastialla tämän itselleni henkilökohtaisesti äärettömän rakkaan yhtyeen noustessa värivalojen loisteeseen, kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini värivalojen tanssiessa onnellisuuttaan verkkokalvoillani ja kitarasoundin varoittamattomasti viiltäessä selkärankaani minä ymmärsin kuuluvani nimenomaan siihen hetkeen, niiden värivalojen loisteeseen musiikin hakatessa
tajuntaani suunnattomalla voimallaan. Siitä aion kirjoittaa teille seuraavaksi, kotiin palaamisesta ja siitä, kuinka punaisen valon taittaessa hitaasti siniseen sydämeni muutti hetkellisesti
rytmiänsä, oli huudettava kovempaa kuin koskaan aiemmin ja nostettava
kätensä ilmaan.
Lähetä kommentti